torstai 10. tammikuuta 2019

Tahdonvoima hohoi, täällä tarvitaan sinua!


Olen näin uuden vuoden alkajaisiksi haeskellut hiipunutta tahdonvoimaani. En tiedä, mikä sitä verotti, mutta ainakin joululoman ja uudenvuoden rytmitön ja rutiiniton oleminen pahensi tilannetta. Näyttää siltä, että aika moni muukin taistelee tahdonvoiman kanssa – ainakin sen perusteella, mitä olen treeneissä nähnyt ja kuullut.

Lemppari- ja vakkarikuntokeskukseni pullistelee vuoden alussa uutta väkeä, kunnes suurelta osalta loppuu into ja tahto, usein jo muutamassa kuukaudessa. Kuntoilemiseen en kaipaa enempää tahdonvoimaa, sillä minulla on äärimmäisen harvoin ongelmia päästä liikkeelle tai raivata kalenterista aikaa liikkumiselle. En ajattele, että täytyy liikkua, vaan että saan liikkua. Rakastan salilla käymistä, jumppaa, zumbaa, pilatesta, pyöräilyä ja ehdottomasti eniten tanssimista.

Mutta mistä kaivaisin riittävästi tahdonvoimaa, että saisin potkittua itseni illalla ajoissa nukkumaan? Nimenomaan arkisin. Viikonloppuna voin vähän laistaakin ilman, että valvominen kostautuu. Tämän kysymyksen kanssa olen painiskellut viime päivinä ja pohtinut samalla tahdonvoimaa.



Tahdonvoimaahan tarvitaan varsinkin ristiriitaisissa tilanteissa, kun halut ja impulssit taistelevat toisiaan vastaan. Haluaisin jäädä katselemaan suosikkisarjaani ties kuinka myöhään, mutta toisaalta tiedän, että valvominen kostautuu aamulla, kun pitää kammeta itsensä ylös.

Jos minulla on tarpeeksi tahdonvoimaa, se estää tarttumasta houkutukseen ja auttaa valitsemaan halujen väliltä sen järkevämmän vaihtoehdon. Valitsenko valvomisen vai virkeän huomisen? Viime aikoina olen valinnut aivan liian usein valvomisen, tai en ole edes valinnut, vaan jotenkin vain ajautunut siihen.

Syyttävä sormeni osoittaa Yle Areenaan, Katsomoon, Netflixiin ja muihin suoratoistopalveluihin. Koukuttavia leffoja ja sarjoja on ihan liikaa! Ne vain imaisevat mukaansa, ja unohdan ajankulun. Haluan nähdä vielä seuraavan jakson, ja ehkä vielä seuraavankin. Tämä on käsittämätöntä, sillä en ole koskaan ollut mikään telkkarin töllöttäjä. Mutta illanvirkku minä kyllä olen.


Eihän tuossa olisi ongelmaa, jos aloittaisin katsomisen vaikka kuudelta tai seitsemältä illalla. Mutta ei onnistu. Meillä perheessä pyörii siihen aikaan harrastusrumba vielä täysillä. Lisäksi pitää käydä kaupassa ja tehdä muita kotitöitä, kirjoittaa blogia, hoitaa työjuttuja. Yleensä ehdin rentoutumaan ja nollaamaan aivoja vasta kello 21-22 maissa – kun järkevät ihmiset menevät jo nukkumaan.

Aikaisemmin, silloin kun olin lapsi, nuori ja jo aikuinenkin, katselimme sitä, mitä telkkarista tuli ja siihen aikaan, kun ohjelmat sattuivat tulemaan. Jos halusin jonkin ohjelman, leffan tai sarjan jakson ehdottomasti nähdä, piti säätää muut aikataulut sen mukaan ja tällätä itsensä telkkariin ääreen tiettyyn aikaan. Eikä tullut valvottua yötä myöten. Kun ohjelmat loppuivat, ne loppuivat ja sillä selvä. Kumpi sitten lieneekään parempi, vanha vai nykyinen systeemi?



Outoa on se, että muissa asioissa minulla riittää tahdonvoimaa. Usein menen vaikka läpi harmaan kiven, jotta pääsen tavoitteeseeni, on kyse sitten työasioista, muuttolaatikoiden purkamisesta tai rempan valmistumisesta. Tai isommistakin päämääristä ja elämän asioista, kuten vaikkapa kouluttautumisesta, ammatista tai asunnon hankkimisesta. Molemmilla lapsillani näyttää olevan sama ominaisuus, ja olen siitä pelkästään iloinen.

Olen huomannut, että tahdonvoimaa vahvistaa se, kun puhuu päämäärästään ääneen ja julistaa tavoitteensa muillekin. Silloin tavoite ikään kuin konkretisoituu, ja on vain mentävä rohkeasti kohti sitä, mitä haluaa. Kerralla ei kannata haukata liian isoa palaa, muuten tulee helpommin luovutettua, vaan mieluummin ottaa pieniä askelia ja palastella tavoite pienempiin välitavoitteisiin.

Innostuminen lisää tahdonvoimaa. Siksi minun on kai niin helppoa liikkua ja pitää itseni kunnossa tai tehdä työt ajoissa valmiiksi. Kun innostuu, motivaatiota riittää ihan itsestään, eikä tahdonvoimaa tarvitse erityisemmin pinnistää esiin. Nyt pitäisi vain keksiä, miten innostuisin menemään aikaisemmin nukkumaan...



Tähän loppuun voisin laittaa vielä arvottavaksi kirjan, Jenny Belitz-Henrikssonin vastikään ilmestyneen Uuteen nousuun. Jennyhän pudotti 20 kiloa tekemällä pieniä, vähitellen tapahtuvia muutoksia arkeensa. Kirjassaan hän tarjoilee kokemuksiaan ja oivalluksiaan hyvinvoinnista, liikunnasta ja siitä, miten elämäänsä saa muutettua.

Jos kirja kiinnostaa ja haluat osallistua arvontaan, kommentoi tähän postauksen alle, mihin asiaan tai asioihin sinä tarvitsisit lisää tahdonvoimaa. Voit laittaa kommenttisi myös Facebook-sivuilleni tai Insta-tililleni. Kerään halukkaat osallistujat niistä kaikista. Arvon kirjan 27.1. 



maanantai 31. joulukuuta 2018

Uskomaton amaryllis ja uuden alku



Päätän tämän vuoden postaukseni näihin kuviin valkoisesta amarylliksestä, lempikukastani, joka on ollut tänä vuonna aivan erityisen kaunis ja yllätyksellinen. Olen jopa alkanut uskoa, että kasveillakin voi olla omanlaisensa luonne. 

Tämä amaryllis on ollut selvästi leikkisämpi kuin aiempien vuosien kukat. Se on osoittautunut monimuotoiseksi, kerrokselliseksi ja yllätykselliseksi aivan kuin koko kulunut vuosi.

Jos joku olisi kertonut tämän vuoden alussa, mitä kaikkea vuoteen tulee sisältymään, en tiedä, olisinko uskonut. Ainakin minua olisi alkanut hengästyttää jo etukäteen.


Tähän vuoteen on mahtunut isoja ja vähän pienempiä asioita, muutoksia, suuria tunteita ja vähän tasaisempaa menoa, juhlaa ja vielä enemmän sitä tavallista hyvää ja välillä rasittavaakin arkea. On ollut paljon iloa, onnea ja kiitollisuutta, mutta myös huolta ja murhetta.

Kaikki ei ole mennyt niin kuin olen suunnitellut ja takkiin on tullut, mutta vuosi 2018 toteutti myös monta toivettani. Yksi niistä oli kauan haaveilemani Pariisin matka ja toinen keittiöremontti, josta ehdin haaveilla vielä kauemmin. Sain myös paljon uutta virtaa ja innostusta työhön ja bloggaamiseen uusien, mielenkiintoisten ja palkitsevien haasteiden myötä. On ihanaa, kun voi vielä (tällä iällä) oppia uutta ja kehittyä.

Puhumattakaan kaikesta siitä, mitä olen kokenut kekseliäiden, luovien, toimeliaiden ja aikaansaavien lasteni kautta. Voin vain ihmetellä ja ihailla sitä innostusta, sitkeyttä, päättäväisyyttä ja voimaa, joka nuorissa virtaa. Jos heihin luottaa ja antaa heidän toteuttaa itseään, tapahtuu paljon upeita asioita.



Mutta takaisin amaryllikseen. Kun ostin amarylliksen, se oli kuin mikä tahansa amaryllis. Sipulista pukkasi vartta ja sen päähän kasvoi nuppuja. Koetin kastella kasvia maltillisesti, ettei varsi kasvaisi valtavan pitkäksi. Onnistuin, ihme kyllä, pitämään varren kerrankin maltillisena.

Varren kanssa amaryllis oli hillitty mutta kukkien suhteen se villiintyi ja alkoi kasvattaa nuppuja toinen toistensa päälle. Kun ne aukesivat, kukatkin näyttivät olevan päällekkäin, mikä oli varsin eriskummallista. Yleensähän saman varren päässä olevat kukat sojottavat vierekkäin eri suuntiin. Mitä enemmän amaryllistä katselin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että se on huumorintajuinen ja vain vitsailee.


Taisin olla oikeassa, sillä jonkin ajan kuluttua kukat asettuivat nätisti vierekkäin kuten ennenkin ja akrobaattitemput loppuivat. Siinä se kukki kauniina ja komeana toista viikkoa ja ilahdutti mieltäni aina uusilla kukilla, kunnes viimeisetkin kukat alkoivat kuihtua. 



Kuihtuvissa kukissakin on mielestäni jotakin kaunista ja herkkää, eivätkä ne näytä samalla tavalla surullisilta tai lohduttomilta kuin monien muiden kasvien lakastuvat kukat.


Amarylliksellä oli kuitenkin vielä yksi yllätys taskussaan, tai mullassaan: sipuli alkoi työntää uutta vartta esiin. Ja vieläpä parahiksi uuden vuoden alkuun. Nyt odotan jännityksellä, mitä siitä kehittyy – samoin kuin odotan uteliaana, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.


On aina ihanaa aloittaa koskematon, korkkaamaton uusi vuosi ja nähdä, kuinka se alkaa täyttyä arjen asioilla, tapahtumilla, tunteilla, ihmisillä, elämällä. Uudenvuodenlupauksia en tee, koska uskon, että lupauksia voi tehdä ja tavoitteita asettaa milloin vain.  Ei tarvitse odottaa vuoden, viikon tai edes päivän vaihtumista. Jokainen hetki on hyvä hetki alkaa elää paremmin, omien arvojensa mukaan.

Kiitos tästä vuodesta ja hyvää, antoisaa ja onnellista uutta vuotta sinulle!