keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Pienessä pihassa tapahtuu nyt paljon


Tarvittiin vain muutama superlämmin päivä pitkän viileän kevään jälkeen ja pieni pihamme puhkesi elämään. Kasvit olivat selvästi keränneet kasvuvoimaa lisääntyneestä valosta, vaikka lämpö antoi odottaa itseään. Kun lämmin vihdoin tuli, ne olivat saman tien valmiita pyrähtämään kasvuun.

Nyt pihassa tapahtuu joka päivä paljon. Jos kuvaan tänään, huomenna tai ylihuomenna kasvit ovat selkeästi isompia, vahvempia, rehevämpiä. Nopeimmin on kiihdyttänyt takapihan kukkapenkkiin toissa vuonna istuttamani ruusu: sen varsi on venähtänyt jo puolitoista metriä korkeaksi! Mistä lienee saanut sykäyksen moiseen spurttiin? Luulin, että tuo ruusu kasvaa suunnilleen puolen metrin korkuiseksi...

En muista, mikä lajike on kyseessä, mutta odotan mielenkiinnolla, millainen ruususta tulee ja kuinka se jaksaa katkeamatta kannatella kukan, jos hujoppivarteen sellainen tai sellaisia tulee. Onkohan olemassa ruusupuuta? Jos on, niin ehkä tästä tuleekin puu.

Hujoppiruusun vieressä on muutama muukin ruusu, mutta en tiedä, ovatko kaikki edes hengissä. Se selviää kesän mittaan. Viime vuonna vain kaksi niistä kukki. 

Ensimmäisinä takapihallamme kukkivat keväisin valkovuokot, joita kasvaa ilahduttavan paljon pensasaidan suojissa. Ne ovat levinneet pihallemme viereisestä metsästä.


Kuunliljat ovat takapihalla selvästi suurempia kuin varjoisammalla etupihalla ja syysleimut ja verikurjenpolvet hyvällä alulla. Olen istuttanut takapihalle myös ruusumalvaa, joka rönsyilee myös kukkapenkin ulkopuolelle. Siihen tulee kesällä kauniit vaaleanpunaiset kukat, jotka houkuttelevat kovasti kimalaisia ja muita pörriäisiä.


Mustaviinimarjas on tehnyt viime vuosina vähän kitsaasti marjoja, mutta kovasti se yrittää. Luulen, että joku tuholainen on käynyt useana kesänä popsimassa pensaan lehtiä ja tuhoamassa marjanalkuja. Saa nähdä, miten tänä kesänä käy.

Keväällä ja alkukesällä on kutkuttavan innostavaa ja jännittävää seurata, mitä maasta putkahtaa. Talven jälkeen en tahdo muistaa, mitä olen mihinkin laittanut. Olen säätänyt ja veivannut etu- ja takapihan kukkapenkeissä kesästä toiseen ja ostanut uusia perennoja ja poistanut välillä vanhoja. Tänä keväänä en ole tehnyt kasvivalikoimaan mitään muutoksia. Olen vihdoin kutakuinkin tyytyväinen, etenkin etupihan kukkapenkkiin.

Etupihalle olen istuttanut happaman maan kasveja. Penkissä kasvoi ennen tuija, joka tarvitsi seurakseen happamaan maan ystäviä. Nyt tuijaa ei enää ole – meidän piti kaataa puu, koska se kasvoi aivan valtavaksi ja peitti keittiön ikkunan – mutta muu hapan kasviperhe jäi.





Kuunliljat etupihan kukkapenkin reunassa ovat hyvällä alulla. 





Pikkutalviot ja varjoyrtti ovat vihertäneet etupihalla läpi talven ja ovat nyt kesän innostamina lähteneet leviämään ja kukkimaan.


Alppiruusut näyttävät valmistautuvan pikkuhiljaa kukkimaan. Nekin tuntuvat olevan tänä keväänä myöhässä. 


Pensasmustikkka vihertää kivasti ja siinä on pikkiriikkisiä kukinnon alkuja. Toivon vain, etteivät rusakot käy nakertelemassa sitä. Ehkä pitäisi laittaa mustikan ympärille verkko. Myös jaloangorvot ovat putkahtaneet esiin seinän vierustalla ja lähteneet kasvamaan hyvää vauhtia.

Perennoiden lisäksi meillä on tietenkin erilaisia kesäkukkia ruukuissa ja amppeleissa. Jos perennat pysyvät samoina, kesäkukilla saa vaihtelua. 


Ruukkuun olen tänä keväänä laittanut tähtisilmiä ja muratin. Tykkään tähtisilmistä, koska ne ovat kestäviä ja kukkivat yleensä läpi kesän. Muratti on kivasti "valuvana" kasvina kestosuosikkini asetelmissa.

Toinen kestosuosikeistani on herkkä lobelia. Yleensä olen laittanut lobelian isoon ruukkuun muiden kasvien seuraksi, mutta tänä vuonna se pääsi yksinään koristamaan vanhaa räjähtänyttä amppelikoria, jota en edelleenkään raaski heittää pois.