torstai 29. joulukuuta 2016

Teemuki vaihtuu tilanteen ja tunnelman mukaan

Muumi-mukit ovat niin sympaattisia arjen piristäjiä, ettei niistä voi olla tykkäämättä - edes aikuisena. 

Kun lapset olivat pieniä, meillä oli kaksi Muumi-mukia: toisella lapsella Muumipeikko jäällä ja toisella Perhe. Ne säilyivät kuin ihmeen kaupalla ehjinä touhukkaiden taaperoikäisten käsissä. Kun lapset kasvoivat, aloin itse käyttää mukeja teemukeinani ja ostella niitä pikkuhiljaa lisää, yhden silloin, toisen tällöin. Nyt meillä on yksi astiakaapin hylly täynnä lempparimukejani.

Piristystä kaamokseen.
Hempeissä kesätunnelmissa.
Jos törmään ostosreissulla Muumi-astioihin, mies ja lapset joutuvat pitämään minua kaksin käsin kiinni, etten hullaannu ja hanki taas yhtä mukia lisää. Onneksi en ole pahimmasta päästä, ainakaan omasta mielestäni. Pystyn pitämään kuukausien, jopa vuoden tauon mukihankinnoissani :) 

Kahvipaussi töistä.
Luova tauko ja mietiskelyä.
Innokkaimmat Muumi-fanit haalivat mukeja kokoelmiinsa hinnalla millä hyvänsä. Itse ostelen mukeja tavallisista kaupoista ja jokapäiväiseen käyttöön arjen piristäjiksi. Pärjäilen vanhoilla mukeilla pitkään - kunnes mieli alkaa halata joukkoon jotakin uutta väriä, hahmoa, tunnelmaa. 

Juhlatuulella, tansseihin lähdössä.
Syksyllä tarvitaan oranssienergiaa.


Miksi juuri mukeja kaikista astioista? En tiedä, ehkä niille on eniten käyttöä. Juon paljon teetä, kahviakin silloin tällöin, ja on kiva valita sopiva muki tilanteen ja tunnelman mukaan.

Joulua odotellessa.

Näillä kuvilla ja näillä mietteillä haluan kiittää teitä kaikkia blogini lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivottaa:

Oikein hyvää, antoisaa ja ihanaa uutta vuotta! 












Teekauppa


torstai 22. joulukuuta 2016

Meillä vietetään joulu ilman joulukuusta


Omassa lapsuudessani kuusi kuului ehdottomasti jokaiseen jouluun. Isä haki sen aatonaattona ja me lapset koristelimme sen aattona. Kuusi oli tuolloin maalla helppo hakea omasta metsästä ja helppo hävittää joulun jälkeen. Koko joulunajan oli aina joku kotona kastelemassa kuusta, sillä kuusihan on melkoinen ”vesijuoppo”.

Nyt, kun asun oman perheeni kanssa kaupungissa, meillä ei ole kuusta jouluisin. Kaupungissa kuusen hankkiminen ja hävittäminen tuntuu hankalammalta. Kuusi myös lakastuisi ennen aikojaan ja joutuisimme keskelle neulassirkusta, koska emme ole koko joululomaa kotona sitä kastelemassa.


Muovikuuselle puolestaan en lämpene, joten sellaista emme ole edes harkinneet. Jonkinlainen kuusi tai sen korvike pitää kuitenkin mielestäni olla. 

Joulukuusen virkaa hoiti meillä vuosikaudet etupihallamme kasvava tuija. Valoilla koristeltuna se ilahdutti meitä koko joulunajan. Se oli kaunis, tunnelmallinen ja todella helppohoitoinen. Sitä ei tarvinnut kastella eikä hävittää eikä siitä varissut neulasia. Joulun jälkeen vain kerättiin valot talteen seuraavaa vuotta varten.

Viime vuonna meidän piti valitettavasti kaataa tuo tuija, koska se oli kasvanut vähitellen niin valtavaksi, että se peitti ikkunan ja pimensi keittiön. Tänä vuonna oli siis keksittävä jokin muu ratkaisu.



Niinpä hain meille metsästä maljakkokuusen, tai maljakkomännyn: männynoksia ja niiden seuraksi muutamia talventörröttäjiä. Omalta pihalta nappasin mukaan pari kuivunutta, kuparinruskeaa angervonoksaa. Siinä se on, meidän joulukuusemme. Se tuo kotiin tuulahduksen metsää ja jouluntunnelmaa. Tykkään muutenkin sisustaa joulua kasveilla ja kynttilöillä.

 

Joulukuusi valoineen ja koristeineen luo ihanaa tunnelmaa, ja se kuuluu mielestäni jouluun. Mutta kuusen ei välttämättä tarvitse olla omassa kodissa. Kun käymme mummolassa, nautimme joulukuusesta siellä. Siellä on nimittäin kuusi aina jouluna, edelleen. Se riittää meille mainiosti. 

Meidän perheemme rauhoittuu nyt joulun viettoon, ja palailen bloggaamaan taas joulun jälkeen. Haluan toivottaa teille, rakkaat lukijat:

Oikein ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa joulua!










sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Amaryllis on kuin aikuisen joulukalenteri



Kuten varmaan arvaatte, minulla ei ole joulukalenteria. Viime vuonna kyllä oli, kun sain sellaisen lahjaksi. Koetin aluksi availla luukkuja tunnollisesti, mutta unohtelin, ja annoin kalenterin lapsille ”lisäkalenteriksi”. Joulukalenterin viehätys kuului lapsuuden jouluihin, mutta enää sen taikaa ei saa yrittämälläkään takaisin.

Minun joulukalenterini on amaryllis. Siitä sopiikin kirjoittaa nyt, kun Mansikkatilan mailla kutsui taas mukaan kukkailoitteluun. Ostan amarylliksen joulukuun alussa, ja alan laskea päiviä. Vielä niin ja niin monta päivää jouluun. Toivottavasti amaryllis ei kasva ihan hirveästi pituutta ja toivottavasti se kukkii jouluna. Jos ajoitus osuu nappiin, amaryllis ei avaa kaikkia nuppujaan liian aikaisin eikä toisaalta liian myöhään.



Aamuisin hipsin alakertaan ja menen ensimmäisenä katsomaan, mitä amaryllikselle kuuluu. Tänä vuonna ensimmäinen kukka puhkesi joulukuun toisella viikolla. Valtavan suuri, monikerroksinen ja upea valkoinen kukka tuntui valaisevan koko olohuoneen kauneudellaan. Vähän huolestutti, miten varret kestävät kukkien painon. Vielä oli kahdeksan nuppua aukeamatta, ja jos niistä tulee yhtä mahtavia, amarylliksellä on kova työ pysyä pystyssä ja katkeamatta.


Muutaman päivän päästä avautui kaksi kukkaa lisää samaan varteen. Koska kahdessa muussa varressa oli vielä runsaasti nuppuja, katkaisin ensimmäisen varren ja pelastin sen maljakkoon. Kukat ovat valtavan kauniita myös maljakossa! Toinen lempikukkani, orkidea jää koreudessa kevyesti kakkoseksi, vaikka kaunis sekin on. Tykkään amarylliksestä, koska se on kaunis, uljas ja herkkä ja siinä on ripaus salaperäisyyttä.


Seuraavalla viikolla puhkesivat loput kukat niihin kahteen varteen, jotka olin vielä jättänyt ruukkuun. Kukkarunsaus oli suorastaan häkellyttävää.



Mutta vielä on melkein viikko jouluun, ja amaryllikseni on jo täydessä tällingissä. Useinhan kukat kestävät melko pitkään sekä ruukussa että maljakossa - kunhan leikkokukille muistaa vaihtaa tuoreen veden ja leikata uuden imupinnan päivittäin - joten tuskinpa ne jouluksi ehtivät lakastua. Kävin kuitenkin varmuuden vuoksi ostamassa toisen amarylliksen, jonka pienissä varsissa ja nupuissa riittää vielä iloista odotettavaa. Eihän käy päinsä, että kaikki "luukut" on avattu ja jännitys loppunut jo ennen aattoa.

torstai 15. joulukuuta 2016

Taulu on tunneasia


Miten voi pieni ihminen tulla niin suuresti iloiseksi pienestä taulusta! Löysin nimittäin viime viikonloppuna aivan ihanan taulun olohuoneen senkin päälle Kaapelin Joulusta. Hankinta oli harkittu, sillä menin joulumyyjäisiin nimenomaan seinäjokelaisen taiteilijan, Virpi Mäkisen maalausten takia.

Olohuoneen senkkiseinä, jolla taulu nyt roikkuu, oli kaivannut pitkään viimeistelyä. Olin ripustanut seinälle hätäratkaisuksi kaksi kompromissikuvaa – sellaisia, jotka rimaa hipoen täyttivät tehtävänsä, mutta eivät erityisemmin inspiroineet. Jokin niissä hiersi. Ne olivat vain kuvia, ihan kauniita sinänsä, mutta tunne ja tunnelma puuttuivat. 



Kun näin Kesytetyn, ihastuin siihen heti. Joulumyyjäisten melskeessä oli kuitenkin vaikea hahmottaa, miten taulu istuisi olohuoneeseemme. Epäilin, että se saattaa olla liian kapea senkin päälle. 

Virpi antoi meidän ystävällisesti käyttää taulun kotona sovituksessa. Ilman sovitusta en pysty taulua ostamaankaan, sillä ympäristö vaikuttaa tauluun ja taulu ympäristöön niin paljon. Oikea taulu viimeistelee sisustuksen, vangitsee katseen ja tuo huoneeseen mielenkiintoa ja tunnelmaa. Vastaavasti oikeassa ympäristössä taulu pääsee oikeuksiinsa. Ja onhan taulu myös makuasia. 


 Kun ripustin Kesytetyn entisten kuvien tilalle, koko olohuoneen tunnelma muuttui. Totesimme miehen kanssa lähes yhteen ääneen: se sopii täydellisesti! Olohuoneen sisustus sai vihdoin viimeisen, puuttuvan silauksen.



Taulu on minulle tunneasia, aivan kuten muukin taide. Olen sitä mieltä, että taide on onnistunutta silloin, kun se koskettaa tunteita. Nyt hankkimani taulu todella tekee sen. Taulu huokuu seesteisyyttä, tasapainoa, herkkyyttä ja lämpöä niin, että voisin katsella sitä loputtomiin. Ja ensimmäisenä iltana katselinkin. Istuin sohvalla ja ihailin. Maalauksen intensiivinen mutta levollinen tunnelma vain jotenkin puhuttelee ja koskettaa minua. Taulu kertoo tarinaa, vie muistojen matkalle ja tuo hyvän mielen. 



Nyt Kesytetty on sulassa sovussa olohuoneessa toisen lemmikkini, ballerinataulun kanssa. Se on minulle tärkeä rakkaan tanssiharrastukseni takia ja koskettaa niitä puolia minussa. 

Olen niin onnellinen, kun lopulta löysin taiteilijan, jonka töistä tykkään, että tilasin Virpiltä toisenkin maalauksen. Työhuoneen tyhjä seinä suorastaan huutaa taulua kaunistuksekseen, mutta tähän mennessä en ole löytänyt sopivaa, enkä onneksi ole haksahtanut kompromissiin. Nyt odotan tuota uutta taulua kuin lapsi joulua, vaikka tiedän saavani sen vasta kuukauden tai parin päästä. 


Tilaa kukkalähetti

perjantai 9. joulukuuta 2016

Älyvaahtopatjojen ongelma ja ihanuus on niiden muhkeus




Makuuhuoneremonttimme oli edennyt siihen vaiheeseen, että oli aika – ja todellakin korkea aika – hankkia uusi sänky ja patjat. Vanhoilla oli nukuttu melkoisen pitkä taival elämää. Vanha mäntyinen sänky ei ollut tätä päivää, eikä sopinut rempattuun makuuhuoneeseemme. Eipä silti, ei se sopinut entiseenkään 😊 

Uusi sänky löytyi Kiteen Huonekalutehtaan mallistosta. Valkoinen, yksinkertainen, selkeälinjainen, kotimainen. Patjoiksi olimme ajatelleet pussijousitettuja joustinpatjoja, koska sellaiset olivat ennenkin toimineet meillä hyvin. Mutta toisin kävi. Luottomyyjäni, jonka kanssa olen asioinut paljon, sai vakuutettua minut älyvaahtopatjojen erinomaisuudesta.

Olin siis yksin patjaostoksilla, ja satuin olemaan harvinaisen hövelillä tuulella. Yleensä harkitsen todella tarkkaan etukäteen, mitä tai minkä tyyppistä ostan ja paljonko olen valmis maksamaan. Mies naureskeleekin usein, että saan alennuksia ja teen hyviä kauppoja kodinkoneista ja kännyköistä huonekaluihin ja autoihin pelkästään siksi, etten suostu maksamaan enempää kuin mitä olen etukäteen budjetoinut. Jos myyjä joustaa, tulee varmat kaupat. Jos ei, kaupat menevät sivu suun.


Kuulin, että älyvaahtopatjoissa on parempi ilmanvaihto, pisarakanavoitu pintavaahto myötäilee täydellisesti olkapäätä ja kehoon kohdistuva pintapaine jakautuu tasaisesti. Myyjä itse, huono nukkuja, nukkuu älypatjalla kuulemma sikeästi kuin pieni vauva. Niin no, pitäähän patjan ja sängyn olla hyvä. Ihminen nukkuu kuitenkin kolmasosan elämästään. 

Päätin satsata hyvään uneen ja ostin meille muhkeat älyvaahtopatjat, paksun älyvaahtosijauspatjan ja patjansuojuksen. Kalliiksi tuli, mutta vielä kalliimmaksi olisi tullut ilman 40 prosentin alennusta, jonka sai sinä päivänä kaikista patjoista. Mies vähän nikotteli, kun kuuli hankinnastani, mutta piti viisaasti suunsa kiinni.


Hauskuus alkoi, kun sänky ja patjat saapuivat. Kukaan ei ollut kertonut, että kun tämän, itsessään korkean sängyn päälle kasaa paksut älyvaahtopatjat, muhkean sijauspatjan, patjansuojuksen, lakanat ja peitot, kokonaisuus on kuin kermakakku. Kerroksia toisensa perään ja korkeutta niin paljon, että sänkyyn piti kiivetä sen sijaan että siihen olisi voinut istahtaa tai kellahtaa. Sänky näytti valtavalta ja tuntui täyttävän koko huoneen. Lapsista se oli vain hauskaa, mutta minua harmitti.

Tuskailin, että olin tehnyt sittenkin huonot kaupat. Onneksi mies keksi, että hän voi sahata sängynjaloista kymmenen senttiä pois. Saha vain vinkumaan, ja sängystä tuli juuri sopivan korkuinen.


Seuraavana yönä ihmettelin, miksi vierin koko ajan sängyn reunalle. Aamulla mies ihmetteli samaa, ja tajusi sitten, että oli sahannut vain neljä jalkaa. Sängynpohjan keskellä oleva tukipalkki oli jäänyt sahaamatta eli sänky oli keskeltä korkeampi kuin laidoilta. Ongelma ratkesi taas sahaamalla.

Entäpä älyvaahtopatjat, onko niillä oikeasti hyvä nukkua? Kyllä on! Pari yötä meni uuteen tuntumaan totuttelussa, mutta sen jälkeen olen nukkunut sikeästi ja rauhallisesti. Patjan päällä tuntuu melkein siltä kuin alla ei olisi mitään. Mikään paikka ei puudu eikä asentoa tarvitse vaihdella, koska kaikissa asennoissa on hyvä olla. Ongelma on vain se, että nyt kun olen tottunut hyvään, muunlaisten patjojen päällä on vaikea nukkua levollisesti.

Kauniita unia kaamokseen!



lauantai 3. joulukuuta 2016

Herkkä orkidea tuo kauneutta kotiin - ja hoituu vähällä vaivalla



Lupasin edellisessä blogipostauksessani kertoa kommelluksistamme makuuhuoneen sisustamisessa. Se siirtyi nyt seuraavaan kertaan, kun Mansikkatilan mailla heitti houkuttelevan haasteen jakaa kukkailoa – ja siihenhän on ihan pakko tarttua. Kukat ovat ihania ja niistä tulee niin paljon iloa ja kauneutta kotiin!

Yksi lempikukistani on herkkä orkidea. Muutama vuosi sitten vain ihailin tätä kaunokaista, mutten arvannut hankkia sellaista kotiin. Olin kuvitellut, että orkideat ovat hirveän vaativia kastelun, lannoituksen, kasvupaikan, valon ja lämmön suhteen. Ja että niillä pitää olla erityinen kukkalamppukin, jotta selviävät pimeän vuodenajan yli. Ei kiitos, aivan liian vaivalloista meikäläiselle enemmän tai vähemmän suurpiirteiselle viherpeukalolle.


Sitten sain mieheltäni lahjaksi upean, violettiin vivahtavan perhosorkidean. Se kukki yli puoli vuotta yhteen menoon ja oli kaikkea muuta kuin hankala hoidettava. Uppokastelin sen vain kerran viikossa, muuten en sitä erityisemmin hoitanut.

Orkidea viihtyi olohuoneessamme mainiosti. Sille riitti niukka kastelu ja runsas hajavalo, joka tulvi ikkunoista sisään. Suorassa auringonpaisteessa orkidea ei viihdy. Syksyn myötä valo väheni, mutta silmänilo sen kuin kukki. Siitä lähtien olen ollut orkideafani, ja meillä on aina vähintään yksi kukkiva perhosorkidea ilonamme.

 

Olen huomannut, että orkidea on pikemminkin vaatimaton kuin vaativa. Se viihtyy ahtaassa purkissa, kestää melko hyvin kuivuutta ja on sopeutunut ravintoköyhään ympäristöön. Kun sain ensimmäisen orkideani, hätäilin aluksi, että eihän tällä raukalla ole edes multaa, vaan jotain kaarnanpalasia juurien ympärillä. Hyvä, etten mennyt vaihtamaan kasvia multaruukkuun! Olisin tappanut sen. Nyt olen sisäistänyt sen, että orkidea tarvitsee ilmavuutta juurtensa ympärille. Se ihan oikeasti viihtyy kuivissa kaarnoissaan.

Kastelukin on tosi helppoa. Seurailen vain, milloin juuri hopeoituu ja on kastelun aika. Läpinäkyvä ruukku on tässä oiva apu. Suunnilleen kerran viikossa upotan ruukun muutamaksi minuutiksi kädenlämpöiseen veteen. Kun vesi on imeytynyt juuriin ja niiden väri muuttunut taas vihreäksi, valutan ylimääräiset vedet pohjasta ja siirrän kukan takaisin omaan päällysruukkunsa.



Lannoitus on vielä kysymysmerkki. Pitääkö ja kannattaako kukkivaa orkideaa lannoittaa miedosti vai ei lainkaan? Tietääkö joku viisaampi viherpeukalo? Joillekin yksilöille olen lisännyt pienen hippusen orkidealannoitetta kasteluveteen valoisaan vuodenaikaan, joillekin en. En ole huomannut lannoituksen tai lannoittamattomuuden suuremmin vaikuttavan kasvin hyvinvointiin. Orkideat ovat kukkineet suunnilleen yhtä ahkerasti ja yhtä pitkään, ja aina yhtä kauniina! 

Eihän orkidea mikään joulu- tai talvikukka varsinaisesti ole. Mutta minusta on viehättävää katsella sen hennon herkkiä kukkia vasten ikkunan takana näkyvää lunta ja talvea. Aivan kuin olisi ripaus kesää kotona.

Tervetuloa seuraamaan postauksiani myös Instagrammissa ja Facebookissa!  
Tilaa kukkalähetti

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Makuuhuone uudistui maalilla, valkokuultolakkauksella ja sängynvaihdolla


Älä ikinä ala rempata tai sisustaa yhtä huonetta, jos et ole varautunut siihen, että homma lähtee vyörymään lumipallona. Laitettu huone näyttää muita huoneita siistimmältä ja viihtyisämmältä ja tuntuu olevan ”eri paria” entisten, kuluneiden tai eri tyylillä kalustettujen huoneiden kanssa. Tulee pakottava tarve uudistaa seuraava huone ja sitten seuraava ja seuraava… Kunnes into, ideat tai rahat loppuvat :)

Olimme alakerran uudistamisen ja remonttisotkun keskellä elämisen jälkeen hieman väsähtäneitä ja kaipasimme normaalielämää – sellaista, jossa voi tehdä ihan tavallisia asioita sen sijaan, että koko ajan heiluu pensselin varressa, tyhjentää huoneita parkettimiehen alta, kiertää sisustusliikkeissä, kasaa huonekaluja ja asentaa valaisimia, pyörittää arkea ilman keittiönkalusteita ja miettii, millaiset verhot huoneeseen sopisivat.

Ehdimme huokaista kolmisen viikkoa, kun inspiraatio ja voimat palasivat. Ehdotin varovaisesti, laitettaisiinko yläkerran makuuhuone uusiksi samaan syssyyn sillä välin, kun lapset ovat lomalla? Makuuhuone oli kuin huutomerkki. Vanha kellastunut parketti ja hirvittävän kamalat, ikivanhat mäntykalusteet hyppivät räikeästi silmille. Huone oli täysin eri paria uudistetun alakerran kanssa.

Makuuhuoneen lattia ennen ja jälkeen.

Mies suhtautuu hössötyksiini upeasti: antaa minun sisustella aika lailla mieleni ja makuni mukaan, mutta auttaa silti kaikessa. Nyt hän tuumi, että laitetaan vaan. Hän hoitaa näppärästi maalaus-, nikkarointi- ja asennushommat ja toimii mainiona makutuomarina ja teknisenä asiantuntijana. Olisin pulassa ilman handymania <3

Eipä siis muuta kuin alakerran ruljanssi uudestaan mutta pienemmässä mittakaavassa. Tyhjensimme makuuhuoneen ja maalasimme vaaleansiniset seinät hennon vaaleanharmaiksi. Oikea sävy löytyi Tikkurilan Deco Grey –värikartasta. Väriksi valikoitui itse asiassa toinen niistä maaleista, joilla olimme tehneet koemaalauksen olohuoneeseen: täyshimmeä Harmony 1943. Sävy oli olohuoneeseen liian vaalea mutta makuuhuoneeseen se sopi mainiosti.


Parketti-Matti sai taas tulla hiomaan ja valkokuultolakkaamaan makuuhuoneen ja viereisen pienen eteisaulan vanhentuneen parketin. Kaikki parkettifirmat eivät tee näin pieniä keikkoja, vain yhtä tai kahta huonetta, mutta Lepän Parketti tekee. Kiitos siitä. Työn jälki oli erinomainen ja kaikki sujui sovitussa aikataulussa. Tällä kerralla riitti, että olimme puolitoista vuorokautta evakossa. Sen jälkeen lattioilla sai jo tassutella, vaikkei mattoja tai huonekaluja saanutkaan heti levitellä lakan päälle.


Remontti valmistui juuri parahiksi ennen kuin uusi sänky saapui Kiteen Huonekalutehtaalta. Siitä tulikin pieni sänkyfarssi… josta kerron seuraavassa postauksessani. Pysy kuulolla :)






sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kun lamppu tuntuu omalta, se näyttää kauniilta


Minun ei todellakaan pitänyt ostaa mitään. Lähdin vain miehen seuraksi rautakauppaan ostamaan uutta loisteputkea kylppäriin. Ja sitten kävi niin kuin sisusteluasioissa usein käy: ongelma ratkeaa yllättäen aivan itsestään.

Kerroin aiemmin työhuoneeni uudistamisesta. Huone jäi viittä vaille valmiiksi, kun en jaksanut etsiä sinne sopivaa kattolamppua. Olohuoneen kattolamppujen lähes toivoton metsästys oli ollut sen verran turhauttavaa, etten vähään aikaan viitsinyt lähteä haeskelemaan sopivaa valaisinta työhuoneeseen ja taistelemaan uudestaan sekalaisten asennussysteemien kanssa. Työhuoneessani on pöytävalaisin ja lattiavalaisin, ja pärjäsin niillä aivan hyvin. Reilussa puolessa vuodessa tottuu hyvin siihen, ettei kattolamppua ole.



Haahuilin valaisinosastolla sillä välin, kun mies kävi omaa kauppalistaansa lävitse. Miten paljon ihania valaisimia! Kattovalaisimia, pöytävalaisimia, seinävalaisimia, lattiavalaisimia. Valkoisia, mustia, kuparinvärisiä, hopeaharmaita. Toinen toistaan mielenkiintoisempia ja viehättävämpiä. Olisipa vielä jokin paikka kotona, johon tarvittaisiin uusi lamppu. 

Bling! Melkein törmäsin matalalla roikkuvaan, valkoiseen, pallonmuotoiseen, yksinkertaisen kauniiseen Petra-valaisimeen. Ihastuin ensisilmäyksellä. Ja vielä enemmän hullaannuin, kun tajusin, että lamppuhan sopii täydellisesti työhuoneeseeni ja on lisäksi tyyliltään samankaltainen kuin viereisen olohuoneen kattovalaisimet. Molemmat ovat led-valaisimia ja löytyvät Sesssakin valikoimista.



Tämä lähtee mukaan. Harvinaisen helppo sisustusostos, ei tarvinnut yhtään pähkäillä, valita eikä vertailla. Ja voitteko kuvitella, valaisimessa on koukkukiinnitys ja valaisinpistotulppa eli se sopii työhuoneeni kattoon kuin hansikas käteen ilman ekstravirityksiä.

En yleensä ostele hirveästi tavaroita, koska inhoan tavarapaljoutta. Kun jotakin ostan, ostan sellaista, joka oikeasti tuntuu omalta. Tämä pallerolamppu tuntuu. Nyt se koristaa työhuonettani ja ilahduttaa mieltäni päivittäin. On se vaan niin kaunis <3