torstai 15. joulukuuta 2016

Taulu on tunneasia


Miten voi pieni ihminen tulla niin suuresti iloiseksi pienestä taulusta! Löysin nimittäin viime viikonloppuna aivan ihanan taulun* olohuoneen senkin päälle Kaapelin Joulusta. Hankinta oli harkittu, sillä menin joulumyyjäisiin nimenomaan seinäjokelaisen taiteilijan, Virpi Mäkisen maalausten takia.

Olohuoneen senkkiseinä, jolla taulu nyt roikkuu, oli kaivannut pitkään viimeistelyä. Olin ripustanut seinälle hätäratkaisuksi kaksi kompromissikuvaa – sellaisia, jotka rimaa hipoen täyttivät tehtävänsä, mutta eivät erityisemmin inspiroineet. Jokin niissä hiersi. Ne olivat vain kuvia, ihan kauniita sinänsä, mutta tunne ja tunnelma puuttuivat. 




Kun näin Kesytetyn*, ihastuin siihen heti. Joulumyyjäisten melskeessä oli kuitenkin vaikea hahmottaa, miten taulu istuisi olohuoneeseemme. Epäilin, että se saattaa olla liian kapea senkin päälle. 

Virpi antoi meidän ystävällisesti käyttää taulun kotona sovituksessa. Ilman sovitusta en pysty taulua ostamaankaan, sillä ympäristö vaikuttaa tauluun ja taulu ympäristöön niin paljon. Oikea taulu viimeistelee sisustuksen, vangitsee katseen ja tuo huoneeseen mielenkiintoa ja tunnelmaa. Vastaavasti oikeassa ympäristössä taulu pääsee oikeuksiinsa. Ja onhan taulu myös makuasia. 


Kun ripustin Kesytetyn entisten kuvien tilalle, koko olohuoneen tunnelma muuttui. Totesimme miehen kanssa lähes yhteen ääneen: se sopii täydellisesti! Olohuoneen sisustus sai vihdoin viimeisen, puuttuvan silauksen.



Taulu on minulle tunneasia, aivan kuten muukin taide. Olen sitä mieltä, että taide on onnistunutta silloin, kun se koskettaa tunteita. Nyt hankkimani taulu todella tekee sen. Taulu huokuu seesteisyyttä, tasapainoa, herkkyyttä ja lämpöä niin, että voisin katsella sitä loputtomiin. Ja ensimmäisenä iltana katselinkin. 

Istuin sohvalla ja ihailin. Maalauksen intensiivinen mutta levollinen tunnelma vain jotenkin puhuttelee ja koskettaa minua. Taulu kertoo tarinaa, vie muistojen matkalle ja tuo hyvän mielen. 



Nyt Kesytetty on sulassa sovussa olohuoneessa toisen lemmikkini, ballerinataulun kanssa. Se on minulle tärkeä rakkaan tanssiharrastukseni takia ja koskettaa niitä puolia minussa. 

Olen niin onnellinen, kun lopulta löysin taiteilijan, jonka töistä tykkään, että tilasin Virpiltä toisenkin maalauksen. Työhuoneen tyhjä seinä suorastaan huutaa taulua kaunistuksekseen, mutta tähän mennessä en ole löytänyt sopivaa, enkä onneksi ole haksahtanut kompromissiin. Nyt odotan tuota uutta taulua kuin lapsi joulua, vaikka tiedän saavani sen vasta kuukauden tai parin päästä. 

* Olen arvioinut tuotteen yhteistyössä Virpi Mäkisen/ Keltaisen keinutuolin kanssa.




perjantai 9. joulukuuta 2016

Älyvaahtopatjojen ongelma ja ihanuus on niiden muhkeus


Makuuhuoneremonttimme oli edennyt siihen vaiheeseen, että oli aika – ja todellakin korkea aika – hankkia uusi sänky ja patjat. Vanhoilla oli nukuttu melkoisen pitkä taival elämää. Vanha mäntyinen sänky ei ollut tätä päivää, eikä sopinut rempattuun makuuhuoneeseemme. Eipä silti, ei se sopinut entiseenkään. 

Uusi sänky löytyi Kiteen Huonekalutehtaan mallistosta. Valkoinen, yksinkertainen, selkeälinjainen, kotimainen. Patjoiksi olimme ajatelleet pussijousitettuja joustinpatjoja, koska sellaiset olivat ennenkin toimineet meillä hyvin. Mutta toisin kävi. Luottomyyjäni, jonka kanssa olen asioinut paljon, sai vakuutettua minut älyvaahtopatjojen erinomaisuudesta.


Olin siis yksin patjaostoksilla, ja satuin olemaan harvinaisen hövelillä tuulella. Yleensä harkitsen todella tarkkaan etukäteen, mitä tai minkä tyyppistä ostan ja paljonko olen valmis maksamaan. Mies naureskeleekin usein, että saan alennuksia ja teen hyviä kauppoja kodinkoneista ja kännyköistä huonekaluihin ja autoihin pelkästään siksi, etten suostu maksamaan enempää kuin mitä olen etukäteen budjetoinut. Jos myyjä joustaa, tulee varmat kaupat. Jos ei, kaupat menevät sivu suun.


Kuulin, että älyvaahtopatjoissa on parempi ilmanvaihto, pisarakanavoitu pintavaahto myötäilee täydellisesti olkapäätä ja kehoon kohdistuva pintapaine jakautuu tasaisesti. Niin no, pitäähän patjan ja sängyn olla hyvä. Ihminen nukkuu kuitenkin kolmasosan elämästään. 

Päätin satsata hyvään uneen ja ostin meille muhkeat älyvaahtopatjat, paksun älyvaahtosijauspatjan ja patjansuojuksen. Kalliiksi tuli, mutta vielä kalliimmaksi olisi tullut ilman 40 prosentin alennusta, jonka sai sinä päivänä kaikista patjoista. Mies vähän nikotteli, kun kuuli hankinnastani, mutta piti viisaasti suunsa kiinni.


Hauskuus alkoi, kun sänky ja patjat saapuivat. Kukaan ei ollut kertonut, että kun tämän, itsessään korkean sängyn päälle kasaa paksut älyvaahtopatjat, muhkean sijauspatjan, patjansuojuksen, lakanat ja peitot, kokonaisuus on kuin kermakakku. Kerroksia toisensa perään ja korkeutta niin paljon, että sänkyyn piti kiivetä sen sijaan että siihen olisi voinut istahtaa tai kellahtaa. Sänky näytti valtavalta ja tuntui täyttävän koko huoneen. Lapsesta se oli vain hauskaa, mutta minua harmitti.

Tuskailin, että olin tehnyt sittenkin huonot kaupat. Onneksi mies keksi, että hän voi sahata sängynjaloista kymmenen senttiä pois. Saha vain vinkumaan, ja sängystä tuli juuri sopivan korkuinen.


Seuraavana yönä ihmettelin, miksi vierin koko ajan sängyn reunalle. Aamulla mies ihmetteli samaa, ja tajusi sitten, että oli sahannut vain neljä jalkaa. Sängynpohjan keskellä oleva tukipalkki oli jäänyt sahaamatta eli sänky oli keskeltä korkeampi kuin laidoilta. Ongelma ratkesi taas sahaamalla.

Entäpä älyvaahtopatjat, onko niillä oikeasti hyvä nukkua? Kyllä on! Pari yötä meni uuteen tuntumaan totuttelussa, mutta sen jälkeen olen nukkunut sikeästi ja rauhallisesti. Patjan päällä tuntuu melkein siltä kuin alla ei olisi mitään. Mikään paikka ei puudu eikä asentoa tarvitse vaihdella, koska kaikissa asennoissa on hyvä olla. Ongelma on vain se, että nyt kun olen tottunut hyvään, muunlaisten patjojen päällä on vaikea nukkua levollisesti.

                                                            Kauniita unia!





keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Makuuhuone uudistui maalilla, valkokuultolakkauksella ja sängynvaihdolla


Älä ikinä ala rempata tai sisustaa yhtä huonetta, jos et ole varautunut siihen, että homma lähtee vyörymään lumipallona. Laitettu huone näyttää muita huoneita siistimmältä ja viihtyisämmältä ja tuntuu olevan ”eri paria” entisten, kuluneiden tai eri tyylillä kalustettujen huoneiden kanssa. Tulee pakottava tarve uudistaa seuraava huone ja sitten seuraava ja seuraava… Kunnes into, ideat tai rahat loppuvat :)

Olimme alakerran uudistamisen ja remonttisotkun keskellä elämisen jälkeen hieman väsähtäneitä ja kaipasimme normaalielämää – sellaista, jossa voi tehdä ihan tavallisia asioita sen sijaan, että koko ajan heiluu pensselin varressa, tyhjentää huoneita parkettimiehen alta, kiertää sisustusliikkeissä, kasaa huonekaluja ja asentaa valaisimia, pyörittää arkea ilman keittiönkalusteita ja miettii, millaiset verhot huoneeseen sopisivat.

Ehdimme huokaista kolmisen viikkoa, kun inspiraatio ja voimat palasivat. Ehdotin varovaisesti, laitettaisiinko yläkerran makuuhuone uusiksi samaan syssyyn sillä välin, kun lapset ovat lomalla? Makuuhuone oli kuin huutomerkki. Vanha kellastunut parketti ja hirvittävän kamalat, ikivanhat mäntykalusteet hyppivät räikeästi silmille. Huone oli täysin eri paria uudistetun alakerran kanssa.

Makuuhuoneen lattia ennen ja jälkeen.

Mies suhtautuu hössötyksiini upeasti: antaa minun sisustella aika lailla mieleni ja makuni mukaan, mutta auttaa silti kaikessa. Nyt hän tuumi, että laitetaan vaan. Hän hoitaa näppärästi maalaus-, nikkarointi- ja asennushommat ja toimii mainiona makutuomarina ja teknisenä asiantuntijana. Olisin pulassa ilman handymania <3

Eipä siis muuta kuin alakerran ruljanssi uudestaan mutta pienemmässä mittakaavassa. Tyhjensimme makuuhuoneen ja maalasimme vaaleansiniset seinät hennon vaaleanharmaiksi. Oikea sävy löytyi Tikkurilan Deco Grey –värikartasta. Väriksi valikoitui itse asiassa toinen niistä maaleista, joilla olimme tehneet koemaalauksen olohuoneeseen: täyshimmeä Harmony 1943. Sävy oli olohuoneeseen liian vaalea mutta makuuhuoneeseen se sopi mainiosti.


Parketti-Matti sai taas tulla hiomaan ja valkokuultolakkaamaan makuuhuoneen ja viereisen pienen eteisaulan vanhentuneen parketin. Kaikki parkettifirmat eivät tee näin pieniä keikkoja, vain yhtä tai kahta huonetta, mutta Lepän Parketti tekee. Kiitos siitä. Työn jälki oli erinomainen ja kaikki sujui sovitussa aikataulussa. Tällä kerralla riitti, että olimme puolitoista vuorokautta evakossa. Sen jälkeen lattioilla sai jo tassutella, vaikkei mattoja tai huonekaluja saanutkaan heti levitellä lakan päälle.



Remontti valmistui juuri parahiksi ennen kuin uusi sänky saapui Kiteen Huonekalutehtaalta. Siitä tulikin pieni sänkyfarssi… josta kerron seuraavassa postauksessani. Pysy kuulolla :)






sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kun lamppu tuntuu omalta, se näyttää kauniilta


Minun ei todellakaan pitänyt ostaa mitään. Lähdin vain miehen seuraksi rautakauppaan ostamaan uutta loisteputkea kylppäriin. Ja sitten kävi niin kuin sisusteluasioissa usein käy: ongelma ratkeaa yllättäen aivan itsestään.

Kerroin aiemmin työhuoneeni uudistamisesta. Huone jäi viittä vaille valmiiksi, kun en jaksanut etsiä sinne sopivaa kattolamppua. Olohuoneen kattolamppujen lähes toivoton metsästys oli ollut sen verran turhauttavaa, etten vähään aikaan viitsinyt lähteä haeskelemaan sopivaa valaisinta työhuoneeseen ja taistelemaan uudestaan sekalaisten asennussysteemien kanssa. 

Työhuoneessani on pöytävalaisin ja lattiavalaisin, ja pärjäsin niillä aivan hyvin. Reilussa puolessa vuodessa tottuu hyvin siihen, ettei kattolamppua ole.


Haahuilin valaisinosastolla sillä välin, kun mies kävi omaa kauppalistaansa lävitse. Miten paljon ihania valaisimia! Kattovalaisimia, pöytävalaisimia, seinävalaisimia, lattiavalaisimia. Valkoisia, mustia, kuparinvärisiä, hopeaharmaita. Toinen toistaan mielenkiintoisempia ja viehättävämpiä. Olisipa vielä jokin paikka kotona, johon tarvittaisiin uusi lamppu. 





Bling! Melkein törmäsin matalalla roikkuvaan, valkoiseen, pallonmuotoiseen, yksinkertaisen kauniiseen Petra-valaisimeen. Ihastuin ensisilmäyksellä. Ja vielä enemmän hullaannuin, kun tajusin, että lamppuhan sopii täydellisesti työhuoneeseeni ja on lisäksi tyyliltään samankaltainen kuin viereisen olohuoneen kattovalaisimet. Molemmat ovat led-valaisimia ja löytyvät Sesssakin valikoimista.



Harvinaisen helppo sisustusostos, ei tarvinnut yhtään pähkäillä, valita eikä vertailla. Ja voitteko kuvitella, valaisimessa on koukkukiinnitys ja valaisinpistotulppa eli se sopii työhuoneeni kattoon kuin hansikas käteen ilman ekstravirityksiä. Lamppu näkyy tuossa ensimmäisessä kuvassa postauksen alussa - siitä on vaikeaa saada kunnollisia kuvia, pahoittelen.

En yleensä ostele hirveästi tavaroita, koska inhoan tavarapaljoutta. Kun jotakin ostan, ostan sellaista, joka oikeasti tuntuu omalta. Tämä pallerolamppu tuntuu. Nyt se koristaa työhuonettani ja ilahduttaa mieltäni päivittäin.












torstai 17. marraskuuta 2016

Matto keittiön ruokapöydän alle vai ei?



Kannattaako keittiön ruokailuryhmän alle laittaa matto? Näyttääkö se hyvältä vai huonolta pienessä keittiössä? Onko tuoleja hankala siirrellä, jos niitä ei voi liu’uttaa lattiaa pitkin? Miten matto pysyy siistinä ja onko pöydän alta imuroiminen hankalampaa kuin ilman mattoa?  

Näitä olen pohtinut viime aikoina paljon. Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut mattoa ruokapöydän alla, ja pähkäilin asiaa myös ystävieni kanssa. Osa oli sitä mieltä, ettei missään tapauksessa mattoa sotkeentumaan ruokapöydän alle. Osa totesi, että heillä on aina ollut matto ruokapöydän alla.

Mattokysymys sai alkunsa, kun halusin vaihtaa keittiön pöydän ja tuolit samalla, kun uudistimme ja remppasimme muita huoneita.

Löysimme tukevan, valkoisen, tammisilla jaloilla varustetun pöydän ja siihen sopivat kankaiset tuolit 40 prosentin alennuksella. Vähän epäröin, kannattaako lapsiperheen keittiöön hankkia kangastuoleja, mutta toisaalta entistenkin tuolien istuinosassa oli kangasverhoilu ja hyvin ne säilyivät likaantumatta.

Ruokapöytä osoittautui nappivalinnaksi: valkoinen pöytä tuo ihmeen paljon valoa keittiöön. Tuoleissakin oli hyvä istua mutta niiden jalat olivat niin kapeat ja terävät, että vastahiottu parketti alkoi naarmuuntua, kun tuoleja liu’uteltiin lattialla. Miten en tajunnut sitä myymälässä? Minkäänlaiset huopatassut eivät pysyneet pienissä viistoissa jaloissa.

Pelastus löytyi rautakaupasta: muoviset ulkotulpat tuolinjalkoihin. Eivät ne tyylikkäät olleet, mutta käytännöllisyys menee ainakin meidän kodissamme ulkonäön edelle. 

Halusin silti kokeilla, miltä matto näyttäisi ja tuntuisi lattian suojana. Kiikutimme Askosta kokeiltavaksi harmaan, eläväpintaisen ja kosteudenkestävän polypropyleenilangasta kudotun maton. Se istui pöydän alle kuin nakutettuna.

Matto kokoaa kivasti pöydän ja tuolit yhteen ”saarekkeeksi” ja tuo kodikkuutta ja pehmeyttä keittiöön. Tuolit liukuvat tiivispintaisella matolla mainiosti, ja matto on osoittautunut todella helppohoitoiseksi. Imurointi on yhtä helppoa kuin jos pöydän alla olisi pelkkä lattia. Myös pienet roiskeet on helppo pyyhkäistä pois sisustustekstiilien pesuainesuihkeella.



Meillä oli siis tuplavarmistus: matto ja tulpat. Nuo tulpat olivat maton päällä kuin huutomerkkejä, tai sokeripaloja, joten päätin ottaa ne pois. Matto sai riittää yksinään lattian suojaksi.

Puolen vuoden kuluttua tästä kaikesta pähkäilystä ja veivaamisesta totesin, etten sittenkään ollut tyytyväinen umpinaisiin kangastuoleihin. Ne tekivät keittiöstä toimistomaisen ja tukkoisen. 

Myin tuolit ja toteutin haaveeni: hankin ihania TON-tuoleja, joilla sain keittiöön kaipaamaani keveyttä. Nyt olen tyytyväinen ja TON-tuoleista en aio luopua! Keittiön uudesta uudistamisesta voit lukea lisää täältä

Entäpä mitä mieltä olen mattoasiasta myöhemmin, kahden vuoden kuluttua? Oliko matto hyvä hankinta vai ei? Siitä pääset lukemaan tästä.





maanantai 31. lokakuuta 2016

Sähköpöytä tuli työhuoneeseen - istumatyö loppui!



Haaveilin sähköpöydästä pitkään ja jahkailin sen hankkimista vähintään yhtä pitkään - osittain siksi, että piti ensin pikkuisen säästää pöytää varten. Pöydän ostaminen tuli ajankohtaiseksi, kun kyllästyin totaalisesti vanhaan, ankeaan työhuoneesi ja päätimme uudistaa sen. Siihen saumaan oli hyvä hankkia myös sähköpöytä, kun huoneen kalustus meni muutenkin uusiksi. 

Sopiva pöytä löytyi Ikeasta, vaikka etsimme monesta muustakin liikkeestä. Yllätyin iloisesti siitä, etteivät kaikki sähköpöydät olleetkaan niin rumia ja rohjoja kuin mitä olin kuvitellut ja netistä katsellut.



Tykästyin valkoiseen, kivasti muotoiltuun, näppärästi toimivaan ja kymmen vuoden takuulla varustettuun Bekant-pöytään. Pöytälevyjä oli valittavana useamman muotoisia ja kokoisia. Viisikulmainen oli kooltaan sopiva ja muotoilultaan jotenkin sirompi kuin esimerkiksi suorakulmainen "laatta".  Pöytä lähti saman tien mukaan, ja mies sai kasata sen.



Pikkutavaroille pöydän alle halusin Alex-laatikoston. Ongelma oli vain se, että laatikosto oli niin korkea, ettei se mahtunut sähköpöydän alle, kun pöytä laskettiin ala-asentoon. Vaan eipä hätää. Näppärä mieheni sahasi laatikoston rungosta yhden laatikon verran korkeudesta pois ennen kuin kasasi sen. Näin siitä tuli tismalleen sopiva. 


Vanha, iso, kirsikkapuun värinen työpöytä ja laatikosto saivat lähteä kierrätyskeskukseen, samoin tummansininen (huono) työtuoli ja tummansininen (synkkä) vuodesohva. Valkoinen Expedit-hyllykkö sen sijaan sai jäädä seinän viereen. 

Vuodesohvan tilalle hankimme Hakolan vuodetuolin ja ikkunaan ripustin Vallilan harmaa-musta-valkoiset Luontopolku-verhot, joiden tunnelma ja kuviointi ovat mielestäni viehättävät, ja värikin istuu hyvin työhuoneen värimaailmaan.




Kun kellastunut parketti vielä valkokuultolakattiin muun remontin yhteydessä, huoneen ilme muuttui selvästi valoisammaksi ja keveämmäksi. Huoneesta tuli myös tilavampi ja ilmavampi, sillä vuodetuoli vie vähemmän tilaa kuin vanha vuodesohva.



Nyt olen seisonut kohta vuoden, eikä paluuta istumatyöhön enää ole. Vaikka tekisin töitä kotitoimistossa koko päivän, en edes huomaa seisovani. Vaihtelen asentoa ja liikuskelen välillä - seisoma-asennosta onkin helppo hilppaista hakemaan milloin mitäkin. Selkäni ei kipeydy enää lainkaan. 




On minulla varmuuden vuoksi työtuolikin, Pohjanmaan kalusteen Taru-tuoli, mutta se on jäänyt lähinnä koristekäyttöön ja "jalkatuoliksi": lepuutan siinä usein toista jalkaa, kun seison toisella.

Sähköpöytä on ollut ehdottomasti vuoden parhaimpia hankintoja. Miten ihmeessä en tajunnut hankkia sitä aikaisemmin!











maanantai 24. lokakuuta 2016

Miten voi lampun saaminen kattoon olla niin vaikeaa?


Sopivien kattolamppujen löytäminen olohuoneeseen oli sellaisen työn ja tuskan takana, että meinasi ensimmäisen kerran tämän sisusprojektin aikana palaa käämit. Etsimme lamppuja kuukausitolkulla ja kiersimme kaikki lähiseudun lamppuja myyvät liikkeet moneen kertaan.

Valikoimaa on kyllä kiitettävästi, mutta pyöreälinjaisia, valkoisia, kauniisti valaisevia ja häikäisemättömiä spotteja, jollaisia etsimme, oli vaikea löytää. Kun vihdoin löytyi, homma tyssäsi siihen, että lampun ja kotimme asennussysteemit eivät sopineet yhteen.

Meillä on katossa koukku ja kaksireikäinen valaisinpistorasia. Kymmenen vuotta sitten oli helppo löytää kattokoukkuun kiinnitettäviä, pistotulpalla varustettuja valaisimia. Nyt standardit ovat muuttuneet, tai niitä ei edes ole.

Valaisimissa on monenlaisia asennussysteemeitä, eivätkä myyjätkään aina tiedä, miten mikäkin lamppu asennetaan. Jalka- ja pöytälamppuja on niin paljon helpompaa hankkia!



Joissakin valaisimissa on vain ruuvit, joilla lamppu kiinnitetään suoraan kattorasiaan. Silloin pitää irrottaa koukkukansi ja johdot katosta ja liittää johdot sokerinpaloihin ja ruuvata lamppu suoraan katossa olevaan rasiaan kiinni.

Tätä yritimme yhden valaisimen kohdalla, mutta asuntomme rakentajat olivat aikoinaan kiinnittäneet kattorasian konevoimin niin perusteellisen tiukasti, että handymankin joutui luovuttamaan. Mies olisi halunnut koettaa akkuvoiman avulla uudestaan ja tehdä tarvittavat tuunaukset seuraavana päivänä, mutta minä marssin liikkeeseen ja palautin lampun. 

Entäpä plafondi? Ehkä sellainen sopisi. Plafondeissa oli aiemmin sen verran korkea jalusta, että sisään mahtuivat kaikki kattokoukku-peitelevyn roippeet ja ulokkeet. Mutta tänä päivänä plafondit ovat niin litteitä, ettei ole toivoakaan saada niitä meidän koukku-pistorasia-hässäkkäämme ilman ylimääräisiä säätöjä. Tuntuu järjettömältä, että pitäisi ryhtyä sähkömieheksi ja purkaa kannakkeet sun muut härpäkkeet alkutekijöihinsä, jotta saisi yhden vaivaisen lampun kattoon.

Turhautuneena tuumin, että lamppu ostetaan vasta, jos sellainen löytyy koukkukiinnityksellä ja pistotulpalla. Muuten ollaan ilman kattolamppuja vaikka hamaan tulevaisuuteen asti. Eihän niitä edes välttämättä tarvitse olohuoneessa, kun kuitenkin käytämme enimmäkseen jalka- ja pöytälamppuja, joilla saa tunnelmallisemman valaistuksen.



Kaiken uurastuksen ja turhautumisen jälkeen oli melkein uskomatonta, että löysimme olohuoneeseen mielestäni täydellisen lampun, Iris-valaisimen. Se löytyi porvoolaisen perheyrityksen, Sessakin, valikoimista. Kaiken lisäksi asentaminen oli helppoa ja nopeaa eikä vaatinut mitään taikatemppuja. Kiiruhdimme saman tien ostamaan toisen samanlaisen. 

Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että emme tehneet kompromisseja, vaan jaksoimme odottaa sitä oikeaa.









tiistai 27. syyskuuta 2016

Mäntykaiteen maalauksella portaikko valoisammaksi – helposti ja edullisesti

Kotimme ala- ja yläkerran välissä on rappuset, joissa oli männynvärinen porraskaide. Siis oli, onneksi ei ole enää. Ei nimittäin kestänyt kovin montaa hetkeä, kun porraskaiteen mäntyisyys alkoi häiritä sen jälkeen, kun saimme seinät ja lattiat uudistettua. Vaaleanharmaat ja valkoiset seinät sekä vaaleaksi sävytetty lattia sopivat huonosti, tai eivät lainkaan, yhteen mäntyisen ”mökkikaiteen” kanssa.

Mäntykalusteet ja muut mäntyjutut olivat kai muotia joskus, mutta en ollut koskaan oikein ymmärtänyt, miksi mäntyinen kaide oli tähän asuntoon ylipäätään tehty. Se riiteli asunnon entisenkin ilmeen, saati nykyisen kanssa.
   
”Maalataan se”, mies ehdotti, kun pähkäilin, pitäisikö kaide ottaa irti vai mitä tehdään. Epäröin hetken, mutta päätimme kokeilla.  Ei muuta kuin taas Bauhausiin ostoksille. Rakennus- ja remonttiliikkeistä on tullut minullekin viime aikoina inspiroivia paikkoja - miehenhän ei tarvitse kuin nuuhkaista rautakaupan ”ihanaa rakennustuoksua” ja hän on aivan liekeissä.

Olemme ostaneet Bauhausista maalit, pensselit, telat, hiomapaperit, jalka- ja kynnyslistat sun muut tilpehöörit sekä saaneet roppakaupalla hyviä neuvoja. Varsinkin maaliosaston ihmiset ovat kiitettävän asiantuntevia ja avuliaita. Nytkin selvisi hetkessä, millainen maali porraskaiteeseen kannattaa vetää. Mukaan tarttui Teknoksen FuturaAqua 40 puolikiiltävä, valkoinen kalustemaali.


Tuumasta toimeen. Portaikon ala- ja yläpäässä on lapsiportit, jotka irrotimme ensin. Hioimme portit ja kaiteet ja pyyhkäisimme hiomapölyt pois. Sen jälkeen maalasimme kaiken kertaalleen. Kaiteiden maalaaminen sujui kahteen pekkaan joutuisasti, vaikka vaatikin jonkin verran tarkkuutta  – siksikin, ettei maali olisi päässyt valumaan seinille ja rappusiin (vaikka rappuset oli toki suojattu). Irrotettujen porttien maalaaminen kaikkine liikkuvine osineen sen sijaan oli yllättävän haasteellista ja hidasta. Aina tahtoi jäädä jokin kulma huomaamatta ja maalaamatta.

Kun maali oli noin 14 tunnin kuluttua kuivunut, vedimme toisen kerroksen. Portaikko alkoi näyttää jo melko hyvältä, mutta minussa heräsi pieni perfektionisti.  Kävin vielä seuraavana päivänä kaiteen ja portit lävitse sentti sentiltä, paikkailin ”huonosti maalattuja” kohtia ja vedin vielä yhden maalikerroksen kauttaaltaan. Pienten pintojen maalaaminen on kivaa käsityötä, eikä niin rasittavaa kuin seinien maalaaminen. Uppouduin täysin ja sudin kaikessa rauhassa. On ihanaa tehdä hommia, joissa näkee työnsä tulokset.

Kolmannen kerroksen jälkeen olin tyytyväinen. Mänty ei enää kuultanut lävitse ja näkymä hiveli silmää aivan eri tavalla kuin kellastunut kaide. Hämärä portaikko sai kertaheitolla valoisamman ja modernimman ilmeen. Ja millä hinnalla? Vaivaisella 40 eurolla maaleineen ja tarvikkeineen. Tämä olisi pitänyt tehdä aikoja sitten!









torstai 22. syyskuuta 2016

Lattian valkokuultolakkaus sai ihmeitä aikaan


Valkokuultolakkaus oli tismalleen se käsittely, jota yli 15 vuotta vanha parkettimme kaipasi. Lattia oli ajan myötä kellastunut, vaikka se muuten olikin kohtalaisen hyvässä kunnossa. 

Halusimme lattiasta selvästi vaaleamman ja raikkaamman: matan, aavistuksen maitomaisen sävyn, joka luo vaalean yleisilmeen ja sopii yhteen harmaa-valkoisen sisustuksen kanssa. Keltaisuudesta halusin ehdottomasti eroon.

Näin silmissäni, miltä uusi lattia tulisi näyttämään. Piti vain löytää osaava ammattilainen toteuttamaan se.



Pyysin tarjouksia useilta parkettifirmoilta olohuoneen, keittiön, eteisen ja työhuoneen lattioiden hionnasta ja valkokuultolakkauksesta. Myös lattialistat piti vaihtaa samalla, sillä ”vanhat listat eivät vain sovi vaaleaksi sävytettyyn lattiaan”, kuten eräs parkettimies totesi. 

Saamamme hinta-arviot vaihtelivat 1400 eurosta 2400 euroon ja työhön tarvittava aika kolmesta päivästä peräti yhdeksään päivään. Yhdeksän päivää oli meille aivan mahdoton. Missä ihmeessä majailisimme niin pitkään? Selväähän oli, ettei kotona voinut olla pölyn, metelin ja lattialla liikkumiskiellon takia.

Päädyimme Lepän Parketti –nimiseen firmaan, ammattitaidon ja kokemuksen, kohtuullisen hinnan,  joustavan aikataulutuksen ja hyvän palvelun perusteella. Näin jälkikäteen voin sanoa, että kannatti.

Lattiaremppaa edeltävänä päivänä tyhjensimme alakerran huoneet verhoja ja verhotankoja myöten. Olohuonehan oli jo tyhjä, kuten aiemmassa blogitekstissäni kerroin, mutta muiden huoneiden kalusteet ja tavarat piti raahata ja tunkea yläkertaan, alakerran vessaan ja ulos terassille. Siinä olikin hommaa ja hiki päässä roudasimme tavaroita monta päivää. Järkyttävin siirrettävä oli työhuoneen vuodetuoli, joka painoi kuin synti.

Kirjahylly ja keittiön pöytä oli pakko siirtää terassille, kun ne eivät muualle mahtuneet. Onneksi oli luvattu aurinkoista säätä seuraaville päiville.



Lähdimme evakkoon maalle vanhempieni luokse ja jätimme avaimen parketti-Matille, joka saapui pakettiautollaan sovittuna ajankohtana. Yleensä minua olisi hirvittänyt jättää koti tyhjilleen ja antaa vielä avaimet ventovieraalle, mutta intuitioni sanoi, että tähän mieheen voi luottaa. 

Parkettityön aikana Matti piti meidät ajan tasalla ja soitteli väliaikatietoja homman edistymisestä. Hionta, pohjalakkaus, sävy- ja pintalakkaus – montako kerrosta niitä tulikaan, menin laskuissa sekaisin.

Parin päivän päästä, kun lakka oli tarpeeksi kuivunut, saimme luvan palata kotiin. Jännitti hirveästi, miltä lattiat näyttävät. Ne näyttivät hyviltä! Kuljeskelin vain ympäriinsä ihailemassa. Harvoin sitä näkee oman kotinsa huoneita typötyhjinä. 

Lattioista tuli vaaleahkot ja matat ja puun syyt erottuvat kauniisti. Vaaleista lattioista tulee asuntoon avaruutta, ja huoneet tuntuvat suuremmilta kuin entisen kellastuneen parketin aikaan. Valkoiset lattialistat vielä korostavat raikkauden tunnetta. 

Ensimmäisen päivän hiippailimme tyhjissä alakerran huoneissa ja täyteen tungetussa yläkerrassa. Huonekalut saimme luvan laittaa lattioille seuraavana päivänä. Mattojen piti odottaa useampi päivä lisää.


Koiran takia olimme sopineet, että parketti-Matti laittaa pintalakaksi kestävämmän julkisen tilan lakan. En tiedä, kestääkö se(kään) naarmuuntumatta koiran kynsiä. Aika näyttää.

Ps. Pahoittelen, ettei minulla ole kuvia lattiasta ennen remppaa. Tai on, mutta ne on otettu silloin, kun minulla ei vielä ollut kunnon kameraa. Kuvat ovat surkeita kännykkäräpsyjä eikä resoluutio riitä blogiin. Mutta jos oikeasti haluat nähdä, miltä olohuoneessamme näytti ennen remppaa, varaudu järkytykseen ja kurkkaa täältä.








maanantai 19. syyskuuta 2016

Kannattaako sitä kallista koemaalipurkkia ostaa?


Kyllä kannattaa! Ilman värimallin maalaamista seinälle on ihan mahdotonta varmistua oikeasta sävystä – tai ainakin meidän oli. Olimme tutkineet värikarttojen pieniä mallipaloja huonekaluliikkeessä ja kotona olohuoneessa ja vertailleet niitä tulevan sohvan, maton ja muun sisustuksen väreihin. Se, mikä näytti yhdessä ympäristössä hyvältä, näytti toisessa huonolta.

Hain maalikaupasta isompia paperisia mallipaloja potentiaalisista sävyistä ja teippailin niitä ympäri olohuoneen seiniä. ”Ei ainakaan tätä. Se näyttää ihan persikalta”, lapset kommentoivat. Yksi sävy taittui vaaleanpunaiseen, toinen vaaleansiniseen, kolmas vihertävään. Kotona seinällä sävyt näyttivät AIVAN erilaisilta kuin mitä olin kuvitellut. Ja sävy vaihtui vielä vuorokauden ajan, valaistuksen ja sen mukaan, mitä muuta väriä lähellä oli.

Etsimme neutraalia ja puhdasta harmaata, mutta se oli haastavaa. Maaliasiantuntijoiden mukaan ei ole olemassa yleiskäyttöistä harmaan sävyä, joka näyttäisi kaikissa olosuhteissa neutraalilta tai sävyttömältä. Siniseen taittavia harmaan sävyjä pidetään yleensä neutraaleina, mutta isoilla pinnoilla seinät alkavat helposti näyttää siniharmailta. Harmaa voi vivahtaa myös vihreää, ruskeaan tai punaiseen. Huokaus. En todellakaan halunnut mitään punertavaa tai sinertävää olohuonetta.

Sopivan harmaan valinta tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä, kunnes käsiini osui Tikkurilan Deco Grey –värikartta. Lähes sata hurmaavaa harmaata! Nyt homma alkoi sujua, ja kartasta oli melko helppo poimia olohuoneeseemme sopivimmat sävyt. Loppusuoralle selvisivät täyshimmeät Harmony-sävyt 1915 ja 1943. Arvelin, että 1943 on se oikea.

Onneksi teimme koemaalauksen – eipähän tullut tehtyä virhevalintaa. Ostimme pienet 0,9 litran testipurkit molempaa sävyä ja vedimme niillä reilut, muutaman neliömetrin kokoiset värimallit seinään. Hetkessä selvisi, että oikeaksi ajattelemani sävy oli aivan liian vaalea. Sen sijaan sävy 1915, jonka arvelin olevan liian tumma, sopi meille täydellisesti. 

Samaan syssyyn maalasimme keittiön ja eteisen seinät valkoisiksi Tikkurilan puolihimmeällä Remontti-Ässällä. Valkoiset ne olivat ennestäänkin, mutta alkoivat olohuoneen maalaamisen jälkeen näyttää nuhruisilta. 

Myöhemmin maalausurakka levisi myös makuuhuoneeseen. Tajusin yhtäkkiä, että se vaaleampi harmaan sävy, joka ei sopinut olohuoneeseemme, istuukin makuuhuoneeseemme. 

Näillä kolmella sävyllä saatiin asunnon seiniin uusi ilme.







keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Myydään kokonainen sohvanurkkaus




















Kun olohuoneen kalusteet oli tilattu, meillä oli neljä viikkoa aikaa hankkiutua vanhoista huonekaluista eroon, maalata seinät sekä hioa ja lakata lattia ennen kuin uudet huonekalut kannettaisiin sisään. Aloitimme vanhan tavaran myynnistä. Se onkin mielenkiintoista puuhaa – koskaan ei voi tietää, mikä menee kuin häkä ja mitä ei saa myydyksi millään.


Sohvan ja muut isot tavarat laitoimme myyntiin Tori.fi:hin. Tuntuu, että siellä saa myydyksi melkein mitä vain, kunhan ottaa hyvät kuvat, tekee kunnollisen ilmoituksen ja asettaa hinnan tarpeeksi alas. Ja on kärsivällinen, sillä myynti voi joskus kestää kuukausia. Muutamankin kerran on käynyt niin, että juuri, kun olen kipannut tavaran Kierrätyskeskukseen, joku kyselee ”vieläkö on myynnissä?”.

Sohva, sohvapöytä, matto, jalkalamppu, tv-taso, lipasto, lasivitriini, kukkateline, rahi. Myytävää kertyi melkoisesti. Lisäksi kaikki kaapeista ja laatikoista löytynyt sellainen pieni sälä, jolla ei enää (vieläkään) ollut meillä käyttöä. Kaitaliinoja, koriste-esineitä, kirjoja, pelejä, lastenvideoita, valokuvakehyksiä.

Pienet tavarat laitoimme myyntiin Facebookin paikallisiin kierrätys- ja kirppisryhmiin. Niissä selviää pian, meneekö esine kaupaksi. Jos kukaan ei kiinnostu tunnin, parin sisään, tavara jää todennäköisesti käteen, sillä ilmoitus hukkuu virtaan - jos sitä ei ole lakkaamatta nostattamassa. Ruskea rottinkinen kukkateline ja tumma tekonahkainen rahi menivät kaupaksi samantien - niihin muodostui jopa jonoa. Tunnin päästä ne oli jo haettu. Kaitaliinoista sain myytyä vain joulunpunaiset.

Rahi meni helposti kaupaksi.
Isoin yllätys tapahtui sohvan kohdalla. Laitoin sohvan myynti-ilmoitukseen kuvan koko sohvanurkkauksesta pöytineen, mattoineen ja lamppuineen ja mainitsin, että voin myydä kokonaisuuden suhteessa edullisemmin kuin tavarat yksitellen. Yksi kyseli sohvan, toinen pöydän perään, mutta seuraavana päivänä tuli puhelu: Onko sohvanurkkauksesi vielä myynnissä? Voinko hakea tänään, nyt heti? Kahden tunnin päästä pihaan ajoi kuorma-auto ja touhukkaan oloinen miekkonen apupoikansa kanssa kippasi tavarat kyytiin ja maksoi niistä vähän yli parisataa. Jee, näillä saan maksettua uuden sohvapöydän! Lähteissään mies huikkasi: ”Illalla tulee vieraita, pitää saada olohuone kuntoon.” Mikäs siinä, jokainen tyylillään.


Sohvan ostaja oli siis helppo tapaus, mutta vaikeitakin tuli vastaan. Niin kuin eräskin nainen, joka oli kiinnostunut painavasta ja hankalasti kuljetettavasta lasivitriinistämme ja halusi, että me kuljettaisimme sen hänelle, 3-4 tunnin ajomatkan päähän Pohjanmaalle! Myimme vitriiniä 20 eurolla. Sillä hinnalla ei ”ehkä” voi odottaa, että myyjä vuokraa peräkärryn ja viettää päivän ajelemalla satoja kilometrejä edestakaisin. Vitriini jäi lopulta myymättä, samoin raskas tv-taso.

Summa summarum, määräaikaan mennessä olohuone oli tyhjä. Olin varmuuden vuoksi tilannut Kierrätyskeskuksen pojat noutamaan kalusteet ja pientavarat kolmen viikon kuluttua. Heille jäi melko pieni lasti, itselleni hyvä, huojentunut olo. Nyt aloitetaan puhtaalta pöydältä.