tiistai 27. syyskuuta 2016

Mäntykaiteen maalauksella portaikko valoisammaksi – helposti ja edullisesti

Kotimme ala- ja yläkerran välissä on rappuset, joissa oli männynvärinen porraskaide. Siis oli, onneksi ei ole enää. Ei nimittäin kestänyt kovin montaa hetkeä, kun porraskaiteen mäntyisyys alkoi häiritä sen jälkeen, kun saimme seinät ja lattiat uudistettua. Vaaleanharmaat ja valkoiset seinät sekä vaaleaksi sävytetty lattia sopivat huonosti, tai eivät lainkaan, yhteen mäntyisen ”mökkikaiteen” kanssa.

Mäntykalusteet ja muut mäntyjutut olivat kai muotia joskus, mutta en ollut koskaan oikein ymmärtänyt, miksi mäntyinen kaide oli tähän asuntoon ylipäätään tehty. Se riiteli asunnon entisenkin ilmeen, saati nykyisen kanssa.
   
”Maalataan se”, mies ehdotti, kun pähkäilin, pitäisikö kaide ottaa irti vai mitä tehdään. Epäröin hetken, mutta päätimme kokeilla.  Ei muuta kuin taas Bauhausiin ostoksille. Rakennus- ja remonttiliikkeistä on tullut minullekin viime aikoina inspiroivia paikkoja - miehenhän ei tarvitse kuin nuuhkaista rautakaupan ”ihanaa rakennustuoksua” ja hän on aivan liekeissä.

Olemme ostaneet Bauhausista maalit, pensselit, telat, hiomapaperit, jalka- ja kynnyslistat sun muut tilpehöörit sekä saaneet roppakaupalla hyviä neuvoja. Varsinkin maaliosaston ihmiset ovat kiitettävän asiantuntevia ja avuliaita. Nytkin selvisi hetkessä, millainen maali porraskaiteeseen kannattaa vetää. Mukaan tarttui Teknoksen FuturaAqua 40 puolikiiltävä, valkoinen kalustemaali.


Tuumasta toimeen. Portaikon ala- ja yläpäässä on lapsiportit, jotka irrotimme ensin. Hioimme portit ja kaiteet ja pyyhkäisimme hiomapölyt pois. Sen jälkeen maalasimme kaiken kertaalleen. Kaiteiden maalaaminen sujui kahteen pekkaan joutuisasti, vaikka vaatikin jonkin verran tarkkuutta  – siksikin, ettei maali olisi päässyt valumaan seinille ja rappusiin (vaikka rappuset oli toki suojattu). Irrotettujen porttien maalaaminen kaikkine liikkuvine osineen sen sijaan oli yllättävän haasteellista ja hidasta. Aina tahtoi jäädä jokin kulma huomaamatta ja maalaamatta.

Kun maali oli noin 14 tunnin kuluttua kuivunut, vedimme toisen kerroksen. Portaikko alkoi näyttää jo melko hyvältä, mutta minussa heräsi pieni perfektionisti.  Kävin vielä seuraavana päivänä kaiteen ja portit lävitse sentti sentiltä, paikkailin ”huonosti maalattuja” kohtia ja vedin vielä yhden maalikerroksen kauttaaltaan. Pienten pintojen maalaaminen on kivaa käsityötä, eikä niin rasittavaa kuin seinien maalaaminen. Uppouduin täysin ja sudin kaikessa rauhassa. On ihanaa tehdä hommia, joissa näkee työnsä tulokset.

Kolmannen kerroksen jälkeen olin tyytyväinen. Mänty ei enää kuultanut lävitse ja näkymä hiveli silmää aivan eri tavalla kuin kellastunut kaide. Hämärä portaikko sai kertaheitolla valoisamman ja modernimman ilmeen. Ja millä hinnalla? Vaivaisella 40 eurolla maaleineen ja tarvikkeineen. Tämä olisi pitänyt tehdä aikoja sitten!

ps. Nyt vasta tajusin, että unohdin ottaa ennen-kuvan :( Pahoitteluni. Mutta osaat varmasti kuvitella, millaisilta mäntyiset portit ja kaiteet tässä näyttivät…








torstai 22. syyskuuta 2016

Lattian valkokuultolakkaus sai ihmeitä aikaan


Valkokuultolakkaus oli tismalleen se käsittely, jota yli 15 vuotta vanha parkettimme kaipasi! Pelkkä normaali hionta ja lakkaus eivät riittäneet, vaikka puu vaalenee jonkin verran jo tavallisessa hionnassa ja kellastunut pintasolukko hioutuu pois. 

Halusimme lattiasta selvästi vaaleamman kuin mitä kellastunut parkettimme oli: matan, aavistuksen maitomaisen sävyn, joka luo vaalean yleisilmeen ja sopii yhteen harmaa-valkoisen sisustuksen kanssa. Näin silmissäni, miltä uusi lattia tulisi näyttämään. Piti vain löytää osaava ammattilainen toteuttamaan se.



Pyysin tarjouksia useilta parkettifirmoilta olohuoneen, keittiön, eteisen ja työhuoneen lattioiden hionnasta ja valkokuultolakkauksesta. Myös lattialistat piti vaihtaa samalla, sillä ”vanhat listat eivät vain sovi vaaleaksi sävytettyyn lattiaan”, kuten eräs parkettimies osuvasti totesi. 

Saamamme hinta-arviot vaihtelivat 1400 eurosta 2400 euroon ja työhön tarvittava aika kolmesta päivästä peräti yhdeksään päivään. Päädyimme Lepän Parketti –nimiseen firmaan, ammattitaidon ja kokemuksen, kohtuullisen hinnan,  joustavan aikataulutuksen ja hyvän palvelun perusteella.

Lattiaremppaa edeltävänä päivänä tyhjensimme alakerran huoneet verhoja ja verhotankoja myöten. Olohuonehan oli jo tyhjä, kuten aiemmassa blogitekstissäni kerroin, mutta muiden huoneiden kalusteet ja tavarat piti raahata ja tunkea yläkertaan, alakerran vessaan ja ulos terassille. Onneksi oli aurinkoinen viikonloppu tulossa.



Itse lähdimme evakkoon maalle ja jätimme avaimen parketti-Matille, joka saapui pakettiautollaan tismalleen sovittuna ajankohtana. Parkettityön aikana hän piti meidät ajan tasalla ja soitteli väliaikatietoja homman edistymisestä. Hionta, pohjalakkaus, sävy- ja pintalakkaus – montako kerrosta niitä tulikaan, menin laskuissa sekaisin.


Parin päivän päästä, kun lakka oli tarpeeksi kuivunut, saimme luvan palata kotiin. Jännitti hirveästi, miltä lattiat näyttävät. Ne näyttivät hyviltä! Juuri sellaisilta kuin mitä olimme toivoneet. 

Lattiat ovat nyt vaaleahkot ja matat ja puun syyt erottuvat kauniisti. Vaaleista lattioista tulee asuntoon avaruutta, ja huoneet tuntuvat suuremmilta kuin entisen kellastuneen parketin aikaan. Valkoiset lattialistat vielä korostavat raikkauden tunnetta. Huonekalut saimme luvan laittaa lattioille seuraavana päivänä, mattojen piti odottaa useampi päivä lisää.


Koiran takia olimme sopineet, että parketti-Matti laittaa pintalakaksi kestävämmän julkisen tilan lakan. En tiedä, kestääkö se(kään) naarmuuntumatta koiran kynsiä, mutta toivotaan. Aika näyttää, mutta ainakin nyt olemme enemmän kuin tyytyväisiä.








maanantai 19. syyskuuta 2016

Kannattaako sitä kallista koemaalipurkkia ostaa?


Kyllä kannattaa! Ilman värimallin maalaamista seinälle on ihan mahdotonta varmistua oikeasta sävystä – tai ainakin meidän oli. Olimme tutkineet värikarttojen pieniä mallipaloja huonekaluliikkeessä ja kotona olohuoneessa ja vertaillut niitä tulevan sohvan, maton ja muun sisustuksen väreihin. Se, mikä näytti yhdessä ympäristössä hyvältä, näytti toisessa huonolta.

Hain maalikaupasta isompia paperisia mallipaloja potentiaalisista sävyistä ja teippailin niitä ympäri olohuoneen seiniä. ”Ei ainakaan tätä. Se näyttää ihan persikalta”, lapset kommentoivat. Yksi sävy taittui vaaleanpunaiseen, toinen vaaleansiniseen, kolmas vihertävään. Kotona seinällä sävyt näyttivät AIVAN erilaisilta kuin mitä olin kuvitellut. Ja sävy vaihtui vielä vuorokauden ajan, valaistuksen ja sen mukaan, mitä muuta väriä lähellä oli.

Etsimme neutraalia ja puhdasta harmaata, mutta se oli haastavaa: maaliasiantuntijoiden mukaan ei ole olemassa yhtä yleiskäyttöistä harmaan sävyä, joka näyttäisi kaikissa olosuhteissa neutraalilta tai sävyttömältä. Siniseen taittavia harmaan sävyjä pidetään yleensä neutraaleina, mutta isoilla pinnoilla seinät alkavat helposti näyttää siniharmailta. Harmaa voi vivahtaa myös vihreää, ruskeaan tai punaiseen. Huokaus. En todellakaan halunnut mitään punertavaa tai sinertävää olohuonetta.

Sopivan harmaan valinta tuntui lähes mahdottomalta tehtävältä, kunnes käsiini osui Tikkurilan Deco Grey –värikartta. Lähes sata hurmaavaa harmaata! Nyt homma alkoi sujua, ja kartasta oli melko helppo poimia olohuoneeseemme sopivimmat sävyt. Loppusuoralle selvisivät täyshimmeät Harmony-sävyt 1915 ja 1943. Oletin, että 1915 on liian tumma, ja 1943 on se oikea.

Onneksi teimme koemaalauksen – eipähän tullut tehtyä virhevalintaa. Ostimme pienet 0,9 litran testipurkit molempaa sävyä ja vedimme niillä reilut, muutaman neliömetrin kokoiset värimallit seinään. Hetkessä selvisi, että oikeaksi ajattelemani sävy oli aivan liian vaalea. Sen sijaan sävy, jonka arvelin olevan liian tumma, sopi meille täydellisesti. 

Samaan syssyyn maalasimme keittiön ja eteisen seinät valkoisiksi Tikkurilan puolihimmeällä Remontti-Ässällä. Valkoiset ne olivat ennestäänkin, mutta alkoivat olohuoneen maalaamisen jälkeen näyttää nuhruisilta. Myöhemmin maalausurakka levisi myös makuuhuoneeseen: tajusin yhtäkkiä, että se vaaleampi harmaan sävy, joka ei sopinut olohuoneeseemme, istuukin makuuhuoneeseemme. 
Näillä kolmella sävyllä saatiin asunnon seiniin uusi ilme.







keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Myydään kokonainen sohvanurkkaus

Sen jälkeen, kun olohuoneen kalusteet oli tilattu, meillä oli neljä viikkoa aikaa hankkiutua vanhoista huonekaluista eroon, maalata seinät sekä hioa ja lakata lattia ennen kuin uudet huonekalut kannettaisiin sisään. Aloitimme vanhan tavaran myynnistä. Se onkin mielenkiintoista puuhaa – koskaan ei voi tietää, mikä menee kuin häkä ja mitä ei saa myydyksi millään.

Sohvan ja muut isot tavarat laitoimme myyntiin Tori.fi:hin. Tuntuu, että siellä saa myydyksi melkein mitä vain, kunhan ottaa hyvät kuvat, tekee kunnollisen ilmoituksen ja asettaa hinnan tarpeeksi alas. Ja on kärsivällinen, sillä myynti voi joskus kestää kuukausia. Muutamankin kerran on käynyt niin, että juuri, kun olen kipannut tavaran Kierrätyskeskukseen, joku kyselee ”vieläkö on myynnissä?”.

Tarjotinominaisuus kiinnosti.
Sohva, sohvapöytä, matto, jalkalamppu, tv-taso, lipasto, lasivitriini, kukkateline, rahi. Myytävää kertyi melkoisesti. Lisäksi kaikki kaapeista ja laatikoista löytynyt sellainen pieni sälä, jolla ei enää (vieläkään) ollut meillä käyttöä. Kaitaliinoja, koriste-esineitä, kirjoja, pelejä, lastenvideoita, valokuvakehyksiä.

Pienet tavarat laitoimme myyntiin Facebookin paikallisiin kierrätys- ja kirppisryhmiin. Niissä selviää pian, meneekö esine kaupaksi. Jos kukaan ei kiinnostu tunnin, parin sisään, tavara jää todennäköisesti käteen, sillä ilmoitus hukkuu virtaan - jos sitä ei ole lakkaamatta nostattamassa. Ruskea rottinkinen kukkateline ja tumma tekonahkainen rahi menivät kaupaksi samantien - niihin muodostui jopa jonoa. Tunnin päästä ne oli jo haettu. Kaitaliinoista sain myytyä vain joulunpunaiset.

Rahi meni helposti kaupaksi.
Isoin yllätys tapahtui sohvan kohdalla. Laitoin sohvan myynti-ilmoitukseen kuvan koko sohvanurkkauksesta pöytineen, mattoineen ja lamppuineen ja mainitsin, että voin myydä kokonaisuuden suhteessa edullisemmin kuin tavarat yksitellen. Yksi kyseli sohvan, toinen pöydän perään, mutta seuraavana päivänä tuli puhelu: Onko sohvanurkkauksesi vielä myynnissä? Voinko hakea tänään, nyt heti? Kahden tunnin päästä pihaan ajoi kuorma-auto ja touhukkaan oloinen miekkonen apupoikansa kanssa kippasi tavarat kyytiin ja maksoi niistä vähän yli parisataa. Jee, näillä saan maksettua uuden sohvapöydän! Lähteissään mies huikkasi: ”Illalla tulee vieraita, pitää saada olohuone kuntoon.” Mikäs siinä, jokainen tyylillään.


Sohvan ostaja oli siis helppo tapaus, mutta vaikeitakin tuli vastaan. Niin kuin eräskin nainen, joka oli kiinnostunut painavasta ja hankalasti kuljetettavasta lasivitriinistämme ja halusi, että me kuljettaisimme sen hänelle, 3-4 tunnin ajomatkan päähän Pohjanmaalle! Myimme vitriiniä 20 eurolla. Sillä hinnalla ei ”ehkä” voi odottaa, että myyjä vuokraa peräkärryn ja viettää päivän ajelemalla satoja kilometrejä edestakaisin. Vitriini jäi lopulta myymättä, samoin raskas tv-taso.

Summa summarum, määräaikaan mennessä olohuone oli tyhjä. Olin varmuuden vuoksi tilannut Kierrätyskeskuksen pojat noutamaan kalusteet ja pientavarat kolmen viikon kuluttua. Heille jäi melko pieni lasti, itselleni hyvä, huojentunut olo. Nyt aloitetaan puhtaalta pöydältä.


perjantai 9. syyskuuta 2016

Kaikki alkoi vanhasta kulahtaneesta sohvasta

Nolottaa laittaa tämä kuva julkisesti näytille. Mutta laitan, koska juuri tämä yli kymmenen vuotta vanha, ankean ruskea sohvanurkkaus oli kaiken pahan, tai siis hyvän, alku ja koko sisusprojektimme innoittaja.

Halusin uuden, vaaleanharmaan sohvan. Mutta... Jokainen näkee, ettei harmaa sohva olisi sopinut kirsikanvärisiin kalusteisiin, beigeen seinään, oransseihin verhoihin, ruskeaan lamppuun.

Päätimme uusia koko olohuoneen sisustuksen kerralla, jotta saisimme harmonisen kokonaisuuden ja vaaleamman yleisilmeen. Yksinkertaisen selkeää, ajatonta, kestävää. Uskon, että kun tekee kerralla hyvän kokonaisuuden, säästyy monilta virhehankinnoilta ja jatkuvalta pilipalisäätämiseltä. Tämä helpotti huomattavasti suunnittelua. Pääsimme aloittamaan puhtaalta pöydältä, tai lattialta.


Lattiasta puheen ollen: Olohuoneen, ja koko alakerran, parketti oli melkoisen kellastunut ja näytti sanalla sanoen - vanhalta. Kuulemani mukaan parketti pitäisi hioa 10-15 vuoden käytön jälkeen. Meillä sitä ei oltu hiottu koskaan. Nyt jos koskaan oli korkea aika ja kaikin puolin sopiva hetki.

Entäpä seinät? Jonkin aikaa  jaksoin uskoa, että entiset Sadolinin saharan, vaaleaa hiekkaa muistuttavat seinät kelpaavat. Pian ne alkoivat riidellä mielikuvissani uuden sisustuksen ja lattian ja olohuoneen uuden värimaailma kanssa. Miksei maalattaisi seiniäkin samalla!

Tätä kaikkea on siis tulossa seuraavissa blogikirjoituksissani. Pääset seuraamaan sisustamiseen liittyviä pähkäilyjäni, hyviä ja huonoja valintojani ja näkemään vaihe vaiheelta, kuinka pintaremonttimme edistyy ja uusi, valoisampi sisustus alkaa muotoutua. Voin kertoa, että ainakin omaan silmääni muutos on melkoinen.

ps. Pikkuisen täytyy raottaa, ettet jää tuon ankean alkukuvan tunnelmiin...