maanantai 31. lokakuuta 2016

Sähköpöytä tuli työhuoneeseen - istumatyö loppui!



Haaveilin sähköpöydästä pitkään ja jahkailin sen hankkimista vähintään yhtä pitkään - osittain siksi, että piti ensin pikkuisen säästää pöytää varten. Pöydän ostaminen tuli ajankohtaiseksi, kun kyllästyin totaalisesti vanhaan, ankeaan työhuoneesi ja päätimme uudistaa sen. Siihen saumaan oli hyvä hankkia myös sähköpöytä, kun huoneen kalustus meni muutenkin uusiksi. 

Sopiva pöytä löytyi – yllätys, yllätys – Ikeasta, vaikka etsimme monesta muustakin liikkeestä. Yllätyin iloisesti siitä, etteivät kaikki sähköpöydät olleetkaan niin rumia ja rohjoja kuin mitä olin kuvitellut ja netistä katsellut.



Tykästyin valkoiseen, kivasti muotoiltuun, näppärästi toimivaan ja kymmen vuoden takuulla varustettuun Bekant-pöytään. Pöytälevyjä oli valittavana useamman muotoisia ja kokoisia. Viisikulmainen oli kooltaan sopiva ja muotoilultaan jotenkin sirompi kuin esimerkiksi suorakulmainen "laatta".  Pöytä lähti saman tien mukaan, ja mies sai kasata sen.



Pikkutavaroille pöydän alle halusin Alex-laatikoston. Ongelma oli vain se, että laatikosto oli niin korkea, ettei se mahtunut sähköpöydän alle, kun pöytä laskettiin ala-asentoon. Vaan eipä hätää. Näppärä mieheni sahasi laatikoston rungosta yhden laatikon verran korkeudesta pois ennen kuin kasasi sen. Näin siitä tuli tismalleen sopiva. Eikä mistään huomaa, että laatikostoa on itse tuunattu :)



Vanha, iso, kirsikkapuun värinen työpöytä ja laatikosto saivat lähteä kierrätyskeskukseen, samoin tummansininen (huono) työtuoli ja tummansininen (synkkä) vuodesohva. Valkoinen Expedit-hyllykkö sen sijaan sai jäädä seinän viereen. 

Vuodesohvan tilalle hankimme Hakolan vuodetuolin ja ikkunaan ripustin Vallilan harmaa-musta-valkoiset Luontopolku-verhot, joiden tunnelma ja kuviointi ovat mielestäni viehättävät, ja värikin istuu hyvin työhuoneen värimaailmaan.




Kun kellastunut parketti vielä valkokuultolakattiin muun remontin yhteydessä, huoneen ilme muuttui selvästi valoisammaksi ja keveämmäksi. Huoneesta tuli myös tilavampi ja ilmavampi, sillä vuodetuoli vie vähemmän tilaa kuin vanha vuodesohva.



Nyt olen seisonut kohta vuoden, eikä paluuta istumatyöhön enää ole. Vaikka tekisin töitä kotitoimistossa kahdeksan tuntia putkeen, en edes huomaa seisovani. Vaihtelen asentoa ja liikuskelen välillä - seisoma-asennosta onkin helppo hilppaista hakemaan milloin mitäkin. Selkäni ei kipeydy enää lainkaan. 




On minulla varmuuden vuoksi työtuolikin, Pohjanmaan kalusteen Taru-tuoli, mutta se on jäänyt lähinnä koristekäyttöön ja "jalkatuoliksi": lepuutan siinä usein toista jalkaa, kun seison toisella.

Sähköpöytä on ollut ehdottomasti vuoden parhaimpia hankintoja. Miten ihmeessä en tajunnut hankkia sitä aikaisemmin!











maanantai 24. lokakuuta 2016

Miten voi lampun saaminen kattoon olla niin vaikeaa?


Sopivien kattolamppujen löytäminen olohuoneeseen oli sellaisen työn ja tuskan takana, että meinasi ensimmäisen kerran tämän sisusprojektin aikana palaa käämit. Etsimme lamppuja kuukausitolkulla ja kiersimme kaikki lähiseudun lamppuja myyvät liikkeet moneen kertaan.

Valikoimaa on kyllä kiitettävästi, mutta pyöreälinjaisia, valkoisia, kauniisti valaisevia ja häikäisemättömiä spotteja, jollaisia etsimme, oli vaikea löytää. Kun vihdoin löytyi, homma tyssäsi siihen, että lampun ja kotimme asennussysteemit eivät sopineet yhteen.

Meillä on katossa koukku ja kaksireikäinen valaisinpistorasia. Kymmenen vuotta sitten oli helppo löytää kattokoukkuun kiinnitettäviä, pistotulpalla varustettuja valaisimia. Nyt standardit ovat muuttuneet, tai niitä ei edes ole.

Valaisimissa on monenlaisia asennussysteemeitä, eivätkä myyjätkään aina tiedä, miten mikäkin lamppu asennetaan. Jalka- ja pöytälamppuja on niin paljon helpompaa hankkia!



 Joissakin valaisimissa on vain ruuvit, joilla lamppu kiinnitetään suoraan kattorasiaan. Silloin pitää irrottaa koukkukansi ja johdot katosta ja liittää johdot sokerinpaloihin ja ruuvata lamppu suoraan katossa olevaan rasiaan kiinni.

Tätä yritimme yhden valaisimen kohdalla, mutta asuntomme rakentajat olivat aikoinaan kiinnittäneet kattorasian konevoimin niin perusteellisen tiukasti, että handymankin joutui luovuttamaan. Mies olisi halunnut koettaa akkuvoiman avulla uudestaan ja tehdä tarvittavat tuunaukset seuraavana päivänä, mutta minä marssin liikkeeseen ja palautin lampun. 

Entäpä plafondi? Ehkä sellainen sopisi. Plafondeissa oli aiemmin sen verran korkea jalusta, että sisään mahtuivat kaikki kattokoukku-peitelevyn roippeet ja ulokkeet. Mutta tänä päivänä plafondit ovat niin litteitä, ettei ole toivoakaan saada niitä meidän koukku-pistorasia-hässäkkäämme ilman ylimääräisiä säätöjä. Tuntuu järjettömältä, että pitäisi ryhtyä sähkömieheksi ja purkaa kannakkeet sun muut härpäkkeet alkutekijöihinsä, jotta saisi yhden vaivaisen lampun kattoon.

Turhautuneena tuumin, että lamppu ostetaan vasta, jos sellainen löytyy koukkukiinnityksellä ja pistotulpalla. Muuten ollaan ilman kattolamppuja vaikka hamaan tulevaisuuteen asti. Eihän niitä edes välttämättä tarvitse olohuoneessa, kun kuitenkin käytämme enimmäkseen jalka- ja pöytälamppuja, joilla saa tunnelmallisemman valaistuksen.


Kaiken uurastuksen ja turhautumisen jälkeen oli melkein uskomatonta, että löysimme olohuoneeseen mielestäni täydellisen lampun, Iris-valaisimen. Se löytyi porvoolaisen perheyrityksen, Sessakin, valikoimista. Kaiken lisäksi asentaminen oli helppoa ja nopeaa eikä vaatinut mitään taikatemppuja. Kiiruhdimme saman tien ostamaan toisen samanlaisen. 

Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että emme tehneet kompromisseja, vaan jaksoimme odottaa sitä oikeaa :)









maanantai 17. lokakuuta 2016

Onneksi verhoja ja tauluja saa sovittaa!


Halusin malttamattomana saada olohuoneen valmiiksi ja säntäsin ostamaan verhoja. Olin päättänyt, että nyt ne pitää hankkia. Mutta eiväthän sisustelujutut yleensä sillä tavalla mene. Usein joutuu etsimään pitkänkin tovin, että löytää sen, mitä mieli on maalaillut. Toisaalta, joskus vastaan tulee yllättäen ja yhtäkkiä loistava ratkaisu, jota ei ole ymmärtänyt ajatellakaan.

Sovitin useita verhoja, mutta en löytänyt mieleisiäni. Päädyin kompromissiin, joka oli ok, mutta ei ihan nappi. Vallilan harmaa-lila-siniset tulppaaniverhot ovat kauniit ja sopivat mainiosti sohvaan. Mutta ne tekivät olohuoneesta sinisävyisen, enkä oikein lämmennyt sille. 

Pähkäilin aikani, ja sitten heureka! Tajusin yhtäkkiä, että tulppaaniverhot istuvat paremmin keittiöön. Keittiöön vastikään hankkimani harmaa-musta-valkoiset vuokkoverhot puolestaan olivat juuri sitä, mitä olin olohuoneeseen etsiskellyt. Niinpä vaihdoin verhot päittäin, ja palapelin palaset loksahtivat paikoilleen. 


Seiniltä sen sijaan puuttui vielä palasia. Eteinen oli helppo. Halusin siihen brittiläisen Jack Vettrianon tunnelmallisen Tanssita minua rakkauden loppuun –maalauksen, tarkemmin sanottuna taidepainotuotteen. Tilasin sen Allpostersilta ja kehystin. Nyt se on eteisessä paikassa, josta sen näkee heti, kun astuu sisään.


Olohuone oli vaikeampi. Sohvan yläpuolelle piti löytää iso taulu, enkä uskaltanut ostaa sellaista sovittamatta. Onneksi suuri osa sisustusliikkeistä antaa tuoda tauluja, mattoja, verhoja ja muuta kokeiltavaksi kotiin. Roudasin tauluja edestakaisin ja mallailin. Tykästyin valoisaan ja ilmavaan, lähes pumpuliseen kukka-canvasiin. Jollakin tavalla se ei kuitenkaan ihan istunut sohvan päälle. Liekö liian rusehtava vai mikä siinä loi jonkinlaisen riitasoinnun?

Ballerina-canvas sen sijaan napsahti heti. Se sai paikan olohuoneestamme. Nyt tuntuu siltä, että kokonaisuus on harmoninen – varsinkin näin tanssinharrastajan silmään :) Mietin silti vielä kukkataulua... Jos vain keksisin sille paikan jostain...