maanantai 31. lokakuuta 2016

Sähköpöytä tuli työhuoneeseen - istumatyö loppui!


Haaveilin sähköpöydästä pitkään. En vain saanut aikaiseksi hankkia sitä. Vajaa vuosi sitten kyllästyin totaalisesti vanhaan työhuoneesi ja päätimme uudistaa sen. Siihen saumaan oli hyvä hankkia myös sähköpöytä, kun huoneen kalustus meni muutenkin uusiksi. Sopiva pöytä löytyi – yllätys, yllätys – Ikeasta, vaikka etsimme monesta muustakin liikkeestä. Yllätyin siitä, etteivät kaikki sähköpöydät olleetkaan niin rumia ja rohjoja kuin mitä olin kuvitellut.

Tykästyin valkoiseen, kivasti muotoiltuun, näppärästi toimivaan ja kymmen vuoden takuulla varustettuun Bekant-pöytään. Pöytälevyjä oli valittavana useamman muotoisia ja kokoisia. Viisikulmainen oli kooltaan sopiva ja muotoilultaan jotenkin sirompi kuin esimerkiksi suorakulmainen "laatta".  Pöytä lähti saman tien mukaan, ja mies sai kasata sen.

Pikkutavaroille pöydän alle halusin Alex-laatikoston. Ongelma oli vain se, että laatikosto oli niin korkea, ettei se mahtunut sähköpöydän alle, kun pöytä laskettiin ala-asentoon. Vaan eipä hätää. Näppärä mieheni sahasi laatikoston rungosta yhden laatikon verran korkeudesta pois ennen kuin kasasi sen. Näin siitä tuli tismalleen sopiva. Eikä mistään huomaa, että laatikostoa on itse tuunattu :)



Vanha, iso, kirsikkapuun värinen työpöytä ja laatikosto saivat lähteä kierrätyskeskukseen, samoin tummansininen (huono) työtuoli ja tummansininen (synkkä) vuodesohva. Valkoinen Expedit-hyllykkö sen sijaan sai jäädä seinän viereen. Vuodesohvan tilalle hankimme Hakolan vuodetuolin ja ikkunaan ripustin Vallilan harmaa-musta-valkoiset Luontopolku-verhot, joiden tunnelma ja kuviointi ovat mielestäni viehättävät, ja värikin istuu hyvin työhuoneen värimaailmaan.

Kun kellastunut parketti vielä valkokuultolakattiin muun remontin yhteydessä, huoneen ilme muuttui selvästi valoisammaksi ja keveämmäksi. Huoneesta tuli myös tilavampi ja ilmavampi, sillä vuodetuoli vie vähemmän tilaa kuin vanha vuodesohva.

Nyt olen seisonut kohta vuoden, eikä paluuta istumatyöhön enää ole. Vaikka tekisin töitä kotitoimistossa kahdeksan tuntia putkeen, en edes huomaa seisovani. Vaihtelen asentoa ja liikuskelen välillä - seisoma-asennosta onkin helppo hilppaista hakemaan milloin mitäkin. Selkäni ei kipeydy enää lainkaan. On minulla varmuuden vuoksi työtuolikin, Pohjanmaan kalusteen Taru-tuoli, mutta se on jäänyt lähinnä koristekäyttöön. Ja onhan siinä hyvä välillä lepuuttaa toista jalkaa pitkän seisoskelun aikana.

Sähköpöytä on ollut viimeksi kuluneen vuoden parhaimpia hankitoja. Miten ihmeessä en tajunnut hankkia sellaista aikaisemmin!









maanantai 24. lokakuuta 2016

Miten voi lampun saaminen kattoon olla niin vaikeaa?

Lopulta se oikea löytyi.
Sopivien kattolamppujen löytäminen olohuoneeseen oli sellaisen työn ja tuskan takana, että meinasi ensimmäisen kerran tämän sisusprojektin aikana palaa käämit. Etsimme lamppuja kuukausitolkulla ja kiersimme kaikki lähiseudun lamppuja myyvät liikkeet moneen kertaan.

Valikoimaa on kyllä kiitettävästi, mutta pyöreälinjaisia, valkoisia, kauniisti valaisevia ja häikäisemättömiä spotteja, jollaisia etsimme, oli vaikea löytää. Kun vihdoin löytyi, homma tyssäsi siihen, että lampun ja kotimme asennussysteemit eivät sopineet yhteen.

Meillä on katossa koukku ja kaksireikäinen valaisinpistorasia. Kymmenen vuotta sitten oli helppo löytää kattokoukkuun kiinnitettäviä, pistotulpalla varustettuja valaisimia. Nyt standardit ovat muuttuneet, tai niitä ei edes ole.

Valaisimissa on niin monenlaisia asennussysteemeitä, etteivät myyjätkään aina tiedä, miten mikäkin lamppu asennetaan. Asennustapa selviää harvoin paketin kyljestä, joten oli pakko aukoa paketteja ja koettaa kurkkia sisään.


Kovan onnen kattokoukku.
Joissakin valaisimissa on vain ruuvit, joilla lamppu kiinnitetään suoraan kattorasiaan. Silloin pitää irrottaa koukkukansi ja johdot katosta ja liittää johdot sokerinpaloihin ja ruuvata lamppu suoraan katossa olevaan rasiaan kiinni.

Tätä yritimme yhden valaisimen kohdalla, mutta asuntomme rakentajat olivat aikoinaan kiinnittäneet kattorasian konevoimin niin perusteellisen tiukasti, että handymankin joutui luovuttamaan. Mies olisi halunnut koettaa akkuvoiman avulla uudestaan ja tehdä tarvittavat tuunaukset seuraavana päivänä, mutta minä marssin liikkeeseen ja palautin lampun. 

Entäpä plafondi? Ehkä sellainen sopisi. Plafondeissa oli aiemmin sen verran korkea jalusta, että sisään mahtuivat kaikki kattokoukku-peitelevyn roippeet ja ulokkeet. Mutta tänä päivänä plafondit ovat niin litteitä, ettei ole toivoakaan saada niitä meidän koukku-pistorasia-hässäkkäämme ilman ylimääräisiä säätöjä. Tuntuu järjettömältä, että pitäisi ryhtyä sähkömieheksi ja purkaa kannakkeet sun muut härpäkkeet alkutekijöihinsä, jotta saisi yhden vaivaisen lampun kattoon.

Turhautuneena tuumin, että lamppu ostetaan vasta, jos sellainen löytyy koukkukiinnityksellä ja pistotulpalla. Muuten ollaan ilman kattolamppuja vaikka hamaan tulevaisuuteen asti. Eihän niitä edes välttämättä tarvitse olohuoneessa, kun kuitenkin käytämme enimmäkseen jalka- ja pöytälamppuja, joilla saa tunnelmallisemman valaistuksen.

Kaiken uurastuksen ja turhautumisen jälkeen oli melkein uskomatonta, että löysimme olohuoneeseen mielestäni täydellisen lampun, Iris-valaisimen. Se löytyi porvoolaisen perheyrityksen, Sessakin, valikoimista. Kaiken lisäksi asentaminen oli helppoa ja nopeaa eikä vaatinut mitään taikatemppuja. Kiiruhdimme saman tien ostamaan toisen samanlaisen. 

Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että emme tehneet kompromisseja, vaan jaksoimme odottaa sitä oikeaa :)



maanantai 17. lokakuuta 2016

Onneksi verhoja ja tauluja saa sovittaa!


Halusin malttamattomana saada olohuoneen valmiiksi ja säntäsin ostamaan verhoja. Olin päättänyt, että nyt ne pitää hankkia. Mutta eiväthän sisustelujutut yleensä sillä tavalla mene. Usein joutuu etsimään pitkänkin tovin, että löytää sen, mitä mieli on maalaillut. Toisaalta, joskus vastaan tulee yllättäen ja yhtäkkiä loistava ratkaisu, jota ei ole ymmärtänyt ajatellakaan.

Sovitin useita verhoja, mutta en löytänyt mieleisiäni. Päädyin kompromissiin, joka oli ok, mutta ei ihan nappi. Vallilan harmaa-lila-siniset tulppaaniverhot ovat kauniit ja sopivat mainiosti sohvaan. Mutta ne tekivät olohuoneesta sinisävyisen, enkä oikein lämmennyt sille. 


Pähkäilin aikani, ja sitten heureka! Tajusin yhtäkkiä, että tulppaaniverhot istuvat paremmin keittiöön. Keittiöön vastikään hankkimani harmaa-musta-valkoiset vuokkoverhot puolestaan olivat juuri sitä, mitä olin olohuoneeseen etsiskellyt. Niinpä vaihdoin verhot päittäin, ja palapelin palaset loksahtivat paikoilleen. 

Seiniltä sen sijaan puuttui vielä palasia. Eteinen oli helppo. Halusin siihen brittiläisen Jack Vettrianon tunnelmallisen Tanssita minua rakkauden loppuun –maalauksen, tarkemmin sanottuna taidepainotuotteen. Tilasin sen Allpostersilta ja kehystin. Nyt se on eteisessä paikassa, josta sen näkee heti, kun astuu sisään.

Olohuone oli vaikeampi. Sohvan yläpuolelle piti löytää iso taulu, enkä uskaltanut ostaa sellaista sovittamatta. Onneksi suuri osa sisustusliikkeistä antaa tuoda tauluja, mattoja, verhoja ja muuta kokeiltavaksi kotiin. Roudasin tauluja edestakaisin ja mallailin. Tykästyin valoisaan ja ilmavaan, lähes pumpuliseen kukka-canvasiin. Jollakin tavalla se ei kuitenkaan ihan istunut sohvan päälle. Liekö liian rusehtava vai mikä siinä loi jonkinlaisen riitasoinnun?


Ballerina-canvas sen sijaan napsahti heti. Se sai paikan olohuoneestamme. Nyt tuntuu siltä, että kokonaisuus on harmoninen – varsinkin näin tanssinharrastajan silmään :) Mietin silti vielä kukkataulua... Jos vain keksisin sille paikan jostain...







maanantai 10. lokakuuta 2016

Pitääkö olohuoneessa olla sohvapöytä?

Olimme ilman sohvapöytää useamman viikon sen jälkeen, kun muut olohuoneen kalusteet oli saatu paikoilleen. Aluksi huone näytti jotenkin paljaalta. Silmä tottui kuitenkin pian, ja aloin miettiä, pitääkö olohuoneessa välttämättä olla sohvapöytä.

Huone tuntui tilavammalta ilman pöytää ja sohvan edessä oli mukavan väljää. Oli helppo mennä ja tulla, kun ei tarvinnut ”väistellä” pöytää. Tykkäämme myös istuskella sohvan edessä pehmoisella matolla. Nyt se oli helppoa, kun jalkoja ei tarvinnut pujotella pöydän alle tai pöytää siirtää sivummalle.

Toisaalta, sohvan viereen tarvitaan jokin laskupaikka tavaroille. Jos ei ole sohvapöytää, mihin laittaa kaukosäädin, teekuppi, lehti, kirja, kännykkä, kukkapurkki? Entä kun tulee vieraita ja haluamme seurustella olohuoneessa? Kuulin kerran jonkun sisustussuunnittelijan sanovan, että olohuoneessa pitää olla jokaisen istuimen lähellä pöytätaso, jolle ulottuu kurottamatta laskemaan lasit, lautaset ja naposteltavat.

Päädyin siihen, että sohvapöytä on oikeasti tarpeellinen, ei vain koriste sohvan edessä. Jostain syystä emme sillä hetkellä löytäneet väriltään, tyyliltään ja kooltaan meille sopivaa suorakulmaista pöytää. Pyöreitä, soikeita ja kolmikulmaisia sopivanoloisia pöytiä sen sijaan näkyi vaikka kuinka paljon. Ehkä kulmikkaat ovat pois muodista?

Raahasin kotiin sovitettavaksi pyöreistä pöydistä sen, josta tykkäsin eniten. Se oli juuri sopiva – paitsi, että se oli pyöreä. Olin jostain, ties mistä, saanut päähäni, että kulmasohvan tai divaanin kanssa käy parhaiten nimenomaan kulmikas pöytä.

Nikottelin jonkin aikaa, mutta parin päivän totuttelun jälkeen pyöreä alkoikin miellyttää silmää. Sohvan vieressä seisovassa Kupoli-valaisimessa - ja myöhemmin myös kattovalaisimissa ja rahissa - on samaa pyöreyttä. Lisäksi pyöreä pehmentää muuten kulmikasta kalustusta ja tuo siihen virkistävää vaihtelua.

Niinpä Cover-pöytä sai jäädä meille. Ei tosin tuo kokeilemamme myymälän sovituskappale, vaan upouusi korkkaamaton yksilö, joka piti – yllätys, yllätys – koota ensin. Koottavista huonekaluistahan marmatin jo edellisessä kirjoituksessani… Mutta tämä pöytä oli maailman helpoin koota. Jalat vain kiinni nipsnaps muutamalla kuusiokoloavaimen väännöllä ja pöytä oli valmis. Jopa huopatassut tulivat mukana. Tässä oli tehty homma asiakkaalle mahdollisimman helpoksi. Näin sen pitää mennä.





maanantai 3. lokakuuta 2016

Miksi valmiiksi koottuja huonekaluja on niin vaikea löytää?

Huonekalujen kasaaminen silloin tällöin on ihan mukavaa puuhaa. Mutta aikaa siihen voi mennä ihan järjettömästi. Viimeksi, kun ostimme lipaston makuuhuoneeseen, kokoamiseen meni käytännössä koko päivä – vaikka mies on varsin kokenut ja näppärä näissä hommissa. Ruuveja, pultteja, renkaita, kiskoja, levyjä,  nippeleitä ja nappeleita oli mieletön määrä ja kasaamattoman lipaston osat täyttivät kahden huoneen lattiat. Jokainen kuusi laatikkoa kiskoineen piti askarrella erikseen rungon lisäksi.

En olisi voinut kuvitellakaan, että olisimme ostaneet olohuoneen koko kalustuksen kasaamattomana. Arvatkaa vain, kauanko huoneen laittamiseen olisi mennyt aikaa ja hermoja! 

Olin ikionnellinen, kun sohva, tv-taso, senkki ja vitriini saapuivat – valmiiksi kasattuina. Vain kansilevyt piti laittaa paikoilleen, ja se oli nopeasti tehty. Jos joku inhoaa huonekalujen kasaamista, voin lämpimästi suositella Pallas-sarjaa. Tiedän itse, ettei ole kovin helppoa löytää valmiiksi koottuja huonekaluja. Osina toimitettaviin huonekaluihin törmää ihan joka paikassa, myös ns. laatuliikkeissä, ei vain Ikeassa. Tuntuu melkein lottovoitolta löytää kaappi, lipasto tai pöytä, jossa sanotaan ”toimitetaan valmiiksi kasattuna”.

Vaan eipä ollut ihan vaivatonta saada valmiiksi koottujakaan huonekaluja paikoilleen. Kaikki oli pakattu ja suojattu niin perusteellisen hyvin järjettömän vahvaan aaltopahviin, kääritty muoviin, teipattu ja niitattu, että pakkausten repiminen kävi hikijumpasta. Revin, raavin, väänsin ja kiskoin käsin, veitsellä ja saksilla ehkä noin kolme tuntia ennen kuin pakkaukset oli purettu. Sen jälkeen koko alakerta oli täynnä valtavan kokoisia, superjäykkiä pahvilaattoja. Niitä ei saanut taivutettua ja niiden kantaminen roskiskatokseen, saati tunkeminen kartonkiastiaan, oli melkoinen ponnistus. Siivoamiseen meni muutama päivä, koska piti odottaa, että pahviroskis tyhjennetään välillä.

Tuntui ihanalta, kun huonekalut lopulta olivat kaiken maalaus-remppa-roudaus-uurastuksen jälkeen paikoillaan. Edeltävistä vaiheista, kuten maalauksesta ja lattiarempasta, olen kertonut blogini aiemmissa päivityksissä. Olimme eläneet kuukauden askeettisissa ”retkioloissa” olohuoneessa, jossa oli pelkkä patja ja televisio.  

Nyt vain istuskelin sohvalla ja nautin. Tuntui lähes ylelliseltä saada istua sohvalla. Asettelin lampun ja koriste-esineitä senkin sileälle pinnalle ja lepuutin silmiäni tyylikkäässä tv-tasossa ja kauniissa valaisimissa. Tassuttelin matolla ja aistin sen pehmeyttä ja lämpöä. Rentouduin. Olin NIIN tyytyväinen, että olimme ryhtyneet uudistamaan kotimme ilmettä vaaleammaksi ja modernimmaksi.

Sitten tajusin, että sohvapöytä puuttui – emme olleet osanneet ostaa sitä ennen kuin näemme kokonaisuuden. Lisäksi puuttuivat kattovalaisin, taulut, verhot...  Verhot tosin näkyvät näissä kuvissa, mutta niistä enemmän myöhemmin.

Mietin, onko mitään huonekaluliikettä, jossa myytäisiin vain valmiiksi koottuja huonekaluja, mieluiten kohtuuhinnalla? Eikö se olisi mahtava kilpailuvaltti näinä kokoa se itse -aikoina?