torstai 15. joulukuuta 2016

Taulu on tunneasia


Miten voi pieni ihminen tulla niin suuresti iloiseksi pienestä taulusta! Löysin nimittäin viime viikonloppuna aivan ihanan taulun* olohuoneen senkin päälle Kaapelin Joulusta. Hankinta oli harkittu, sillä menin joulumyyjäisiin nimenomaan seinäjokelaisen taiteilijan, Virpi Mäkisen maalausten takia.

Olohuoneen senkkiseinä, jolla taulu nyt roikkuu, oli kaivannut pitkään viimeistelyä. Olin ripustanut seinälle hätäratkaisuksi kaksi kompromissikuvaa – sellaisia, jotka rimaa hipoen täyttivät tehtävänsä, mutta eivät erityisemmin inspiroineet. Jokin niissä hiersi. Ne olivat vain kuvia, ihan kauniita sinänsä, mutta tunne ja tunnelma puuttuivat. 




Kun näin Kesytetyn*, ihastuin siihen heti. Joulumyyjäisten melskeessä oli kuitenkin vaikea hahmottaa, miten taulu istuisi olohuoneeseemme. Epäilin, että se saattaa olla liian kapea senkin päälle. 

Virpi antoi meidän ystävällisesti käyttää taulun kotona sovituksessa. Ilman sovitusta en pysty taulua ostamaankaan, sillä ympäristö vaikuttaa tauluun ja taulu ympäristöön niin paljon. Oikea taulu viimeistelee sisustuksen, vangitsee katseen ja tuo huoneeseen mielenkiintoa ja tunnelmaa. Vastaavasti oikeassa ympäristössä taulu pääsee oikeuksiinsa. Ja onhan taulu myös makuasia. 


Kun ripustin Kesytetyn entisten kuvien tilalle, koko olohuoneen tunnelma muuttui. Totesimme miehen kanssa lähes yhteen ääneen: se sopii täydellisesti! Olohuoneen sisustus sai vihdoin viimeisen, puuttuvan silauksen.



Taulu on minulle tunneasia, aivan kuten muukin taide. Olen sitä mieltä, että taide on onnistunutta silloin, kun se koskettaa tunteita. Nyt hankkimani taulu todella tekee sen. Taulu huokuu seesteisyyttä, tasapainoa, herkkyyttä ja lämpöä niin, että voisin katsella sitä loputtomiin. Ja ensimmäisenä iltana katselinkin. 

Istuin sohvalla ja ihailin. Maalauksen intensiivinen mutta levollinen tunnelma vain jotenkin puhuttelee ja koskettaa minua. Taulu kertoo tarinaa, vie muistojen matkalle ja tuo hyvän mielen. 



Nyt Kesytetty on sulassa sovussa olohuoneessa toisen lemmikkini, ballerinataulun kanssa. Se on minulle tärkeä rakkaan tanssiharrastukseni takia ja koskettaa niitä puolia minussa. 

Olen niin onnellinen, kun lopulta löysin taiteilijan, jonka töistä tykkään, että tilasin Virpiltä toisenkin maalauksen. Työhuoneen tyhjä seinä suorastaan huutaa taulua kaunistuksekseen, mutta tähän mennessä en ole löytänyt sopivaa, enkä onneksi ole haksahtanut kompromissiin. Nyt odotan tuota uutta taulua kuin lapsi joulua, vaikka tiedän saavani sen vasta kuukauden tai parin päästä. 

* Olen arvioinut tuotteen yhteistyössä Virpi Mäkisen/ Keltaisen keinutuolin kanssa.




perjantai 9. joulukuuta 2016

Älyvaahtopatjojen ongelma ja ihanuus on niiden muhkeus


Makuuhuoneremonttimme oli edennyt siihen vaiheeseen, että oli aika – ja todellakin korkea aika – hankkia uusi sänky ja patjat. Vanhoilla oli nukuttu melkoisen pitkä taival elämää. Vanha mäntyinen sänky ei ollut tätä päivää, eikä sopinut rempattuun makuuhuoneeseemme. Eipä silti, ei se sopinut entiseenkään. 

Uusi sänky löytyi Kiteen Huonekalutehtaan mallistosta. Valkoinen, yksinkertainen, selkeälinjainen, kotimainen. Patjoiksi olimme ajatelleet pussijousitettuja joustinpatjoja, koska sellaiset olivat ennenkin toimineet meillä hyvin. Mutta toisin kävi. Luottomyyjäni, jonka kanssa olen asioinut paljon, sai vakuutettua minut älyvaahtopatjojen erinomaisuudesta.


Olin siis yksin patjaostoksilla, ja satuin olemaan harvinaisen hövelillä tuulella. Yleensä harkitsen todella tarkkaan etukäteen, mitä tai minkä tyyppistä ostan ja paljonko olen valmis maksamaan. Mies naureskeleekin usein, että saan alennuksia ja teen hyviä kauppoja kodinkoneista ja kännyköistä huonekaluihin ja autoihin pelkästään siksi, etten suostu maksamaan enempää kuin mitä olen etukäteen budjetoinut. Jos myyjä joustaa, tulee varmat kaupat. Jos ei, kaupat menevät sivu suun.


Kuulin, että älyvaahtopatjoissa on parempi ilmanvaihto, pisarakanavoitu pintavaahto myötäilee täydellisesti olkapäätä ja kehoon kohdistuva pintapaine jakautuu tasaisesti. Niin no, pitäähän patjan ja sängyn olla hyvä. Ihminen nukkuu kuitenkin kolmasosan elämästään. 

Päätin satsata hyvään uneen ja ostin meille muhkeat älyvaahtopatjat, paksun älyvaahtosijauspatjan ja patjansuojuksen. Kalliiksi tuli, mutta vielä kalliimmaksi olisi tullut ilman 40 prosentin alennusta, jonka sai sinä päivänä kaikista patjoista. Mies vähän nikotteli, kun kuuli hankinnastani, mutta piti viisaasti suunsa kiinni.


Hauskuus alkoi, kun sänky ja patjat saapuivat. Kukaan ei ollut kertonut, että kun tämän, itsessään korkean sängyn päälle kasaa paksut älyvaahtopatjat, muhkean sijauspatjan, patjansuojuksen, lakanat ja peitot, kokonaisuus on kuin kermakakku. Kerroksia toisensa perään ja korkeutta niin paljon, että sänkyyn piti kiivetä sen sijaan että siihen olisi voinut istahtaa tai kellahtaa. Sänky näytti valtavalta ja tuntui täyttävän koko huoneen. Lapsesta se oli vain hauskaa, mutta minua harmitti.

Tuskailin, että olin tehnyt sittenkin huonot kaupat. Onneksi mies keksi, että hän voi sahata sängynjaloista kymmenen senttiä pois. Saha vain vinkumaan, ja sängystä tuli juuri sopivan korkuinen.


Seuraavana yönä ihmettelin, miksi vierin koko ajan sängyn reunalle. Aamulla mies ihmetteli samaa, ja tajusi sitten, että oli sahannut vain neljä jalkaa. Sängynpohjan keskellä oleva tukipalkki oli jäänyt sahaamatta eli sänky oli keskeltä korkeampi kuin laidoilta. Ongelma ratkesi taas sahaamalla.

Entäpä älyvaahtopatjat, onko niillä oikeasti hyvä nukkua? Kyllä on! Pari yötä meni uuteen tuntumaan totuttelussa, mutta sen jälkeen olen nukkunut sikeästi ja rauhallisesti. Patjan päällä tuntuu melkein siltä kuin alla ei olisi mitään. Mikään paikka ei puudu eikä asentoa tarvitse vaihdella, koska kaikissa asennoissa on hyvä olla. Ongelma on vain se, että nyt kun olen tottunut hyvään, muunlaisten patjojen päällä on vaikea nukkua levollisesti.

                                                            Kauniita unia!