torstai 15. joulukuuta 2016

Taulu on tunneasia


Miten voi pieni ihminen tulla niin suuresti iloiseksi pienestä taulusta! Löysin nimittäin viime viikonloppuna aivan ihanan taulun olohuoneen senkin päälle Kaapelin Joulusta. Hankinta oli harkittu, sillä menin joulumyyjäisiin nimenomaan seinäjokelaisen taiteilijan, Virpi Mäkisen maalausten takia.

Olohuoneen senkkiseinä, jolla taulu nyt roikkuu, oli kaivannut pitkään viimeistelyä. Olin ripustanut seinälle hätäratkaisuksi kaksi kompromissikuvaa – sellaisia, jotka rimaa hipoen täyttivät tehtävänsä, mutta eivät erityisemmin inspiroineet. Jokin niissä hiersi. Ne olivat vain kuvia, ihan kauniita sinänsä, mutta tunne ja tunnelma puuttuivat. 



Kun näin Kesytetyn, ihastuin siihen heti. Joulumyyjäisten melskeessä oli kuitenkin vaikea hahmottaa, miten taulu istuisi olohuoneeseemme. Epäilin, että se saattaa olla liian kapea senkin päälle. 

Virpi antoi meidän ystävällisesti käyttää taulun kotona sovituksessa. Ilman sovitusta en pysty taulua ostamaankaan, sillä ympäristö vaikuttaa tauluun ja taulu ympäristöön niin paljon. Oikea taulu viimeistelee sisustuksen, vangitsee katseen ja tuo huoneeseen mielenkiintoa ja tunnelmaa. Vastaavasti oikeassa ympäristössä taulu pääsee oikeuksiinsa. Ja onhan taulu myös makuasia. 


 Kun ripustin Kesytetyn entisten kuvien tilalle, koko olohuoneen tunnelma muuttui. Totesimme miehen kanssa lähes yhteen ääneen: se sopii täydellisesti! Olohuoneen sisustus sai vihdoin viimeisen, puuttuvan silauksen.



Taulu on minulle tunneasia, aivan kuten muukin taide. Olen sitä mieltä, että taide on onnistunutta silloin, kun se koskettaa tunteita. Nyt hankkimani taulu todella tekee sen. Taulu huokuu seesteisyyttä, tasapainoa, herkkyyttä ja lämpöä niin, että voisin katsella sitä loputtomiin. Ja ensimmäisenä iltana katselinkin. Istuin sohvalla ja ihailin. Maalauksen intensiivinen mutta levollinen tunnelma vain jotenkin puhuttelee ja koskettaa minua. Taulu kertoo tarinaa, vie muistojen matkalle ja tuo hyvän mielen. 



Nyt Kesytetty on sulassa sovussa olohuoneessa toisen lemmikkini, ballerinataulun kanssa. Se on minulle tärkeä rakkaan tanssiharrastukseni takia ja koskettaa niitä puolia minussa. 

Olen niin onnellinen, kun lopulta löysin taiteilijan, jonka töistä tykkään, että tilasin Virpiltä toisenkin maalauksen. Työhuoneen tyhjä seinä suorastaan huutaa taulua kaunistuksekseen, mutta tähän mennessä en ole löytänyt sopivaa, enkä onneksi ole haksahtanut kompromissiin. Nyt odotan tuota uutta taulua kuin lapsi joulua, vaikka tiedän saavani sen vasta kuukauden tai parin päästä. 


Tilaa kukkalähetti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.