torstai 29. joulukuuta 2016

Teemuki vaihtuu tilanteen ja tunnelman mukaan

Muumi-mukit ovat niin sympaattisia arjen piristäjiä, ettei niistä voi olla tykkäämättä - edes aikuisena. 

Kun lapset olivat pieniä, meillä oli kaksi Muumi-mukia: toisella lapsella Muumipeikko jäällä ja toisella Perhe. Ne säilyivät kuin ihmeen kaupalla ehjinä touhukkaiden taaperoikäisten käsissä. Kun lapset kasvoivat, aloin itse käyttää mukeja teemukeinani ja ostella niitä pikkuhiljaa lisää, yhden silloin, toisen tällöin. Nyt meillä on yksi astiakaapin hylly täynnä lempparimukejani.

Piristystä kaamokseen.
Hempeissä kesätunnelmissa.
Jos törmään ostosreissulla Muumi-astioihin, mies ja lapset joutuvat pitämään minua kaksin käsin kiinni, etten hullaannu ja hanki taas yhtä mukia lisää. Onneksi en ole pahimmasta päästä, ainakaan omasta mielestäni. Pystyn pitämään kuukausien, jopa vuoden tauon mukihankinnoissani :) 

Kahvipaussi töistä.
Luova tauko ja mietiskelyä.
Innokkaimmat Muumi-fanit haalivat mukeja kokoelmiinsa hinnalla millä hyvänsä. Itse ostelen mukeja tavallisista kaupoista ja jokapäiväiseen käyttöön arjen piristäjiksi. Pärjäilen vanhoilla mukeilla pitkään - kunnes mieli alkaa halata joukkoon jotakin uutta väriä, hahmoa, tunnelmaa. 

Juhlatuulella, tansseihin lähdössä.
Syksyllä tarvitaan oranssienergiaa.


Miksi juuri mukeja kaikista astioista? En tiedä, ehkä niille on eniten käyttöä. Juon paljon teetä, kahviakin silloin tällöin, ja on kiva valita sopiva muki tilanteen ja tunnelman mukaan.

Joulua odotellessa.

Näillä kuvilla ja näillä mietteillä haluan kiittää teitä kaikkia blogini lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivottaa:

Oikein hyvää, antoisaa ja ihanaa uutta vuotta! 












Teekauppa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.