sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Harrastatko ruokasisustusta? Se voi vaikuttaa painonhallintaan


Olen ollut omintakeisessa suklaalakossa kohta viisi vuotta. En osta suklaata lainkaan, koska minun on helpompaa olla kokonaan ilman kuin koettaa syödä sitä hillitysti, pari palaa kerrallaan. 

Mutta, tässä tulee se mutta. Olen antanut itselleni luvan syödä suklaata tai muuta karkkia, jos saan sitä lahjaksi. Ja tietäähän sen, miten jouluna käy... Söin muutamassa päivässä enemmän suklaata kuin koko vuonna yhteensä. 

Vaikka liikuin joka päivä, kävin vähintään salilla tai kävelylenkillä, suklaaähky pääsi yllättämään. Toisaalta, eipä tuo liiemmin haittaa. Jouluna on ihanaa ottaa rennosti: nukkua paljon, syödä hyvin, höntsäillä rauhassa kotona, ulkoilla ja olla vain. 


Kun uusi vuosi koittaa, voi taas palata ruotuun. Kun suklaata ei ole kotona, minun ei tee sitä mielikään. Poissa näkyvistä, poissa mielestä, niinhän se usein menee.

Jututin jokin aika sitten työn tiimoilta professori, sisätautilääkäri Pertti Mustajokea, joka kertoi, että ruuan näkeminen on voimakas kiihoke syömiselle. Mustajoki on hoitanut lihavuutta ja tutkinut painonhallintaa vuosikymmeniä ja tietää siitä käytännössä kaiken.

Opin uuden mielenkiintoisen sanan: ruokasisustus. Joillakin ihmisillä on tapana koristella kotia ruualla ja laittaa nätisti näkyville makeisia, pähkinöitä, keksejä, hedelmiä ja muuta pientä purtavaa. Ongelma on se, että jos ruokaa on jatkuvasti näkyvillä, se houkuttelee syömään enemmän.




Ruokasisustus on itselleni vieras asia, koska ”sisustan” ruualla vain, kun katan pöydän. Jouluna meillä oli toki näkyvillä joitakin herkkuja, mutta yleensä esillä on vain hedelmiä, leipää ja tomaatteja, ja nekin keittiössä. Kaikki muu ruoka on kaapeissa.

Kaloripitoisia ruokia ei kuulemma kannata pitää näkyvillä, jos haluaa pitää painonsa kurissa. Monilla on perinnöllistä taipumusta lihomiseen, mikä vaikuttaa siihen, että ruokamaailman houkutuksia on vaikeampi vastustaa. Houkuttelevan ruuan näkeminen ja syömisen helppous saa syömään tavallista enemmän. 


Kaikilla ei tietenkään näin ole. Jotkut meistä kulkevat vaikeuksitta ruokahoukutusten ohitse ja syövät silloin, kun on nälkä.

Jos houkutukset ovat haaste, kannattaa ruokasisustaa hedelmillä ja kasviksilla ja säilyttää lihottavat ruuat piilossa. Kalorien saanti vähenee automaattisesti, ja hyvinvointi kohenee.  Sitä paitsi, hedelmät ja kasvikset ovat kauniita!

                                        Onnellista uutta vuotta kaikille blogini lukijoille!


lauantai 23. joulukuuta 2017

Ei kuusta, kinkkua eikä kortteja – silti ihan hyvä joulu


Viime jouluna jätin ensimmäisen kerran joulukortit lähettämättä.  Ajatus tuntui etukäteen hirveältä. Kortit kuuluvat jouluun. Olemme aina muistaneet ystäviä ja läheisiä itse valokuvaamallani joulutervehdyksellä. Mitä ihmiset ajattelevat? Luulevatko he, että olemme unohtaneet heidät?

Ja mitä tapahtui? Jouluvalmistelut sujuivat paljon stressittömämmin. Ei aiheen miettimistä, kuvaamista, kuvasta korttien teettämistä, postimerkkien ostamista, osoitteiden kirjoittamista, postilaatikon metsästämistä… Tänä jouluna en enää edes harkinnut korttien lähettämistä, vaan toivottelin hyvät joulut kuvatervehdyksellä Whatsappin ja Facebookin kautta – ja silti täydestä sydämestäni.


Joulustressini on vähentynyt sitä mukaan, kun olemme karsineet turhia, tai meille tarpeettomia, jouluperinteitä pois. Meillä ei esimerkiksi ole joulukuusta. 

Sen sijaan haemme metsästä muutamia kuusenoksia, laitamme ne maljakkoon ja ripustamme oksiin jotakin pientä ja yksinkertaista. Tänä vuonna ”tynkäkuustamme” koristavat muutamat kultaiset joulupallot. Jopa lapset ovat tyytyneet tähän ratkaisuun, eikä kukaan ole kertaakaan mankunut oikean joulukuusen perään.




Jokainen, joka on raahannut kuusta kotiin ja kotoa pois, kastellut loputtoman janoista puuta, tuskaillut neulasirkusta ja siivonnut neulasia lattioilta ja sukanpohjista, ymmärtää, että pari oksaa maljakossa on aika lailla vaivattomampi vaihtoehto. Ja riittää meille mainiosti tunnelman tuojaksi - varsinkin, kun tunnelmaa tuovat myös joulukukat, joista valkoinen amaryllis on itselleni kaikkein rakkain, oikea joulun kuningatar.


Koristelemme - tai oikeastaan minä koristelen, koska emännän kontollehan se koristelu meillä jää - kodin muutenkin melko minimalistisesti. Jos ja kun saan itse päättää koristeluista, en halua täyttää koko taloa punaisella, vaan ripotella joulua hillitysti pikkuisen sinne tänne. 

Kukkien lisäksi kynttilöitä sisälle ja ulos, kynttelikkö keittiön ikkunalle, jouluvalot etupihalle, viininpunaiset sohvatyynyt olohuoneeseen, käpyjä pöytäkoristeeksi, heiniä ja talventörröttäjiä maljakkoon, joululiina ruokapöytään.



Teen osan jouluruuista itse, kuten perinteisen hämäläisen imelletyn perunamuusilaatikon. Sitä meillä on jokaisena jouluna, lapset haluavat, eikä kaupasta saa kunnollista. Monia muita ruokia voin huoletta ostaa valmiina potematta siitä tippaakaan huonoa omaatuntoa.

Moni stressaa kinkunpaistoa, ja aatonaatto tai aatto menee kinkkua vahtiessa. Meillä ei mene, koska kinkkua ei tule tänäkään jouluna. Siitä yksinkertaisesta syystä, että kinkku ei maistu lapsille ja itse en syö lainkaan lihaa. Kinkun sijaan meillä on pöydässä kalaa ja hirvenlihaa, josta valmistan kokolihapadan tai jauhelihapyöryköitä. Se on meidän jouluperinteemme.


Tykkään myös leipoa joka joulu vähän erilaisia leivonnaisia, vaikka toki piparit ja tortut teemme joka jouluksi. Tämän vuoden uutuutena kokeilin maustekakkua ja saaristolaisleipää. Ainakin jälkimmäisestä taitaa tulla meidän perheen uusi perinne. On se vain niin hyvää. Ohje löytyy täältä.


Olemme siis karsineet joulusta kortit, kinkun ja kuusen, ja saaneet omannäköisemme, stressittömän joulun. Ennen joulua teemme normaalin viikkosiivouksen ja ostamme muutaman lahjan rakkaillemme. Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Joulun tunnelma tulee vähemmälläkin hössötyksellä ja jää enemmän aikaa nauttia yhdessäolosta.

                                                                Rauhaisaa joulua!



maanantai 18. joulukuuta 2017

Superhelppo saaristolaisleipä ehtii vielä joulupöytään tai pukinkonttiin


Jouluksi on kiva leipoa. Piparit, piparitalo, joulutortut ja maustekakku kuuluvat itseoikeutetusti joulupöytäämme, mutta tykkään kokeilla joka joulu myös jotain uutta. Saaristolaisleipää en ollut aiemmin tehnyt jouluksi, joten tänä vuonna on sen vuoro.

Joulun alla on niin paljon tekemistä, etten jaksa enkä ehdi keskittyä kovin monimutkaisiin leipomuksiin. Helppous on siksi pelkkää plussaa. Tämä saaristolaisleipä on niin helppo, että uskoisin sen onnistuvan sellaiseltakin, joka ei ole leipää ennen leiponut. Taikinaa ei tarvitse vaivata, vaan se syntyy hetkessä sekoittamalla. Kohottamiseen menee tunti ja paistamiseen puolitoista. Odotteluajan voi vaikka paketoida lahjoja tai siivoilla.


Alkuperäinen ohje on Teresa Välimäen käsialaa, mutta muokkasin sitä hiukan, koska meillä ei ollut hiivaa. Käytin sen sijaan kuivahiivaa, ja hyvä tuli. Makean maltainen leipä on todella mehevä. Terveellinenkin se on, sillä ruisjauhot ja ruismallas sisältävät runsaasti kuitua. 

Leivän voi leipoa hyvissä ajoin etukäteen, sillä maku vain paranee, kun leipä saa levätä ja tekeytyä pari, kolme päivää. Me söimme sitä jo seuraavana päivänä, ja maukasta se oli silloinkin – niin maukasta, että leipä kelpaa mainiosti myös lahjaksi.

Ainekset:
½ litraa piimää
vajaa 1,5 pussia kuivahiivaa (vastaa 50 grammaa tuorehiivaa)
1,5 dl ruismallasta/ kaljamallasta
2,5 dl ruisjauhoja
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 dl siirappia
voita tai margariinia vuoan voiteluun

* Sekoita ruismaltaat, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot keskenään.
* Lämmitä piimä 42 asteiseksi eli vähän kädenlämpöä lämpöisemmäksi.
* Sekoita jauhoseos piimään ja lisää siirappi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
* Kaada taikina voideltuun 1,5 litran vuokaan. Anna kohota noin tunti.
* Paista 175-asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Valele leipää muutaman kerran paistamisen aikana siirapin ja veden sekoituksella.




tiistai 12. joulukuuta 2017

Valkoisen joulun lumoissa – jos ei ulkona, niin ainakin sisällä


Meillä sataa tänään lunta. Maisema muuttuu ihanan valkoiseksi ja jouluiseksi, mutta pelkään pahaa, että huomenna lumi on sulanut ja maa on taas paljas. Niin on käynyt jo moneen kertaan tässä joulun alla. Toivon hartaasti, että lumi pysyisi, sillä rakastan valkoista joulua! Ilman lunta minun on vaikea päästä oikeaan joulutunnelmaan.




Johtuneeko viime vuosien lumettomista jouluista ja lumettomuuden uhasta, että joulun lempivärini on nykyään valkoinen. Jos en saa valkoista joulua ulos, haluan sen ainakin sisälle.

Valkoisesta amarylliksestä on tullut meillä jo perinne, kuten näyttää tulleen monella muullakin. Komea, kaunis ja herkkä amaryllis on joulun ehdoton kuningatar. Se on aikuisten joulukalenteri, josta ei availla luukkuja, vaan seurataan nuppujen kehittymistä ja jännitetään niiden aukeamista.



Tänä vuonna amaryllikseni meni avautumaan liian aikaisin. Valtavankokoinen kukka kuihtunee jouluun mennessä, joten pitää, tai saan, ostaa uuden vielä ennen joulua. 

Toisaalta, vielä on nuppuja jäljellä ja toinen varsi kehitteillä, joten jännitys jatkuu. Ehkä on toivoa, että kukkia olisi ainakin maljakossa jouluna. Amaryllishän kestää leikkokukkanakin melkoisen monta päivää.



Meillä on ilonamme myös valkoinen tulilatva, kiitos mieheni. Hän osti sen minulle tuliaiseksi, ja osui nappiin värivalinnassaan. Kyllä on miehilläkin kauneudentaju kohdillaan, ainakin välillä. Tai sitten osaavat pitää silmänsä ja korvansa auki, niin tietävät, millaisia ovat naisen mieltymykset milloinkin.


Ostin viime viikolla myös valkoisia tulppaaneja. En muista, koska meillä olisi viimeksi ollut tulppaaneja – ehkä joskus alkuvuodesta. Tulppaanit ovat niin kauniita, ja etenkin nämä valkoiset. 

Polttelin tulppaanien seurana valkoista kynttilää, mikä saattoi olla virhe. Tulppaanit lakastuivat nopeammin kuin koskaan. Olikohan liekin lämpö niille liikaa?



Ennen koristelin joulua paljon punaisella. Ja onhan punainen niin joulun väri kuin vain voi olla. Samalla kun makuni on muutenkin muuttunut neutraalimpaan, maanläheisempään suuntaan, en oikein enää välitä kirkkaanpunaisesta edes jouluna. Mieluummin käytän koristelussa vaikka viininpunaista.

Lasten iloksi on kuitenkin laitettava muutama punainen tonttu. Näyttäähän tuo punainen ihan pirteältä, riittävän pieninä ripauksina valkoista vasten.





maanantai 4. joulukuuta 2017

Kynttilämeri on kaunis, mutta pilaa sisäilman

5 tapaa polttaa kynttilöitä turvallisesti



Tähän vuodenaikaan maailma on parempi paikka kynttilänvalossa, ainakin minusta. Kun pimeä aika on parhaimmillaan, tai pahimmillaan, kynttilän lempeä liekki valaisee, lämmittää ja luo tunnelmaa. Hämärät aamut ja illat näyttävät kauniilta ja kotoisilta kynttilänvalossa. Ja kyllä se vain niin on, että kynttilänvalo kuuluu jouluun.

Vaan ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin. Palavista kynttilöistä pöllähtää ilmaan pienhiukkasia, joiden hengittäminen ei ole terveellistä. Hiukkaset ovat niin pikkiriikkisiä, että pääsevät tunkeutumaan keuhkorakkuloihin, ultrapienet hiukkaset jopa verenkiertoon asti.

Hengitysliitosta kerrottiin, että jo yksi palava kynttilä moninkertaistaa huoneilman pienhiukkasten määrän. Jos huoneessa polttelee samaan aikaan useita kynttilöitä, haittavaikutuksia voi verrata passiiviseen tupakointiin.

Kurja juttu... Mutta onneksi kynttilöitä voi poltella myös turvallisesti.

1 Parempi pihalla

Polttelen nykyään kynttilöitä enimmäkseen ulkosalla lyhdyissä. Tunnelmalliset lyhdyt tervehtivät ohikulkijoita ja kotiintulijoita ja ilahduttavat sisällä olijoitakin, jos vain näkyvät ikkunasta. Eikä ole huolta terveyshaitoista, kun pienhiukkaset lentävät taivaan tuuliin.


Ripustelen lyhtyjä etuovelle rappusten yläpuolelle ja takapihalle terassin reunalle roikkumaan. Joskus lasken lyhdyn kynttilöineen pihalle lumeen. Lumessa ja lumisessa maisemassa lyhdyt näyttävät minusta kaikkein kauneimmilta. Sääli vain, että lunta on täällä eteläisessä Suomessa niin harvoin.



2 Yksi kerrallaan

Sisällä kynttilää on viisainta polttaa tilassa, jossa on hyvä ilmanvaihto. Jos haluaa välttää pienhiukkasia, kannattaa polttaa mieluummin yhtä tai muutamaa kynttilää harvoin kuin kymmentä päivittäin.

Itse en ole koskaan viljellyt kynttilöitä ympäri huushollia - siksikään, etten uskalla jättää niitä vahtimatta palamaan. Poltan yhtä kynttilää kerrallaan ja sammutan sen, jos poistun huoneesta.


3 Savutus seis

Liian pitkä tai huono sydänlanka palaa huonosti. Kynttilä savuttaa myös herkästi vetoisassa paikassa tai jos sitä polttaa liian ahtaassa astiassa.

Jos kynttilä palaa lepattamalla tai käryttää, se kannattaa sammuttaa. Mitä enemmän kynttilä savuttaa, sitä epätäydellisempää on palaminen ja sitä epäterveellisemmäksi huoneilma muuttuu. Sen kyllä haistaakin, enkä usko, että moni jaksaa savuttavaa kynttilää kovin kauaa katsella tai haistella.



4 Laatu palaa paremmin

Laadukas kynttilä palaa tasaisesti, savuttamatta ja valuttamatta. Puhtaimmalla liekillä palaa hajustamaton, värjäämätön ja hyvälaatuisella sydänlangalla varustettu kynttilä. Steariinista valmistetut kynttilät aiheuttavat vähemmän päästöjä kuin parafiinista tehdyt.

Kynttilöiden laadusta on kuitenkin vaikeaa saada selkoa, muutoin kuin polttamalla. Olen kerran jos toisenkin tutkaillut tuoteselosteita, mutta raaka-aineita ei välttämättä kerrota pakkauksissa. Myöskään valmistusaineiden puhtaudesta ei ole takeita. Tietenkin, jos löytää laadukkaan, hyvin palavan kynttilän, osaa seuraavalla kerralla ostaa samanlaisen.

Osviittaa voi saada joutsenmerkistä. Ympäristömerkin saaneiden kynttilöiden pitäisi palaa puhtaasti ja nokeamatta liikaa sisäilmaa. Ne eivät saa sisältää raskasmetalleja, tuoksuaineita eivätkä haitallisimpia kemikaaleja.





5 Huoleton keinokynttilä

Meillä on joulukuun alusta lähtien perinteisesti kynttelikkö keittiön ikkunalla. Vaikka se toimii sähköllä, se luo keittiöön tunnelmallista valoa ja näyttää kivalta ja kotoisalta ulkoa katsottuna. Huoleton kynttelikkö palaa keittiössä yötä päivää, joten aamulla on mukava tassutella hämärään keittiöön, kun kotoisa valo toivottaa tervetulleeksi.


Huolettomia ovat myös paristoilla toimivat vahakynttilät, jotka eivät kuumene, savuta tai levitä pienhiukkasia ilmaan. Joissakin vahakynttilöissä on ajastin, jolla kynttilän saa syttymään itsestään tiettyyn aikaan.

Suomalaiset käyttävät paristoilla toimivia kynttilöitä kuulemma melko paljon. Mekin käytämme niitä joulun aikaan, mutta eivät ne totta puhuen vedä vertoja elävän liekin luomalle tunnelmalle, vaikka olenkin pikkuhiljaa alkanut tottua niihin. Mutta turvallisuuden ja terveyden takia on hieman tingittävä tunnelmasta. 

Meidän perheessä sähkö- ja paristokäyttöiset kynttilät saavat palaa milloin vain. Eläviä kynttilöitä käytämme silloin tällöin tuomaan lisätunnelmaa. Olisi kiva tietää, jos joku on löytänyt oikeasti hyvännäköisen, luonnolliselta näyttävän paristokynttilän. Saa vinkata!

Hyvää itsenäisyyspäivää ja tunnelmallista joulun odotusta!




torstai 30. marraskuuta 2017

Tanssihullu mikä tanssihullu – ja se näkyy myös sisustuksessa


Edellisessä postauksessani kerroin kotona viihtyvästä introvertista puolestani. Se ei ole ihan koko totuus. Kotoinen arki on ihanaa, mutta sen vastapainoksi kaipaan vaihtelua. Matkalle pääsee harvoin ja baareissa en ole koskaan viihtynyt. Minä rentoudun ja virkistyn tansseissa. Jos olen hyggeillyt kotona viikon tai pari, on melkein pakko päästä tanssimaan. 

Olen tanssinut yli 20 vuotta: jazztanssia, kilpatanssia, salsaa, lattareita, rock'n swing -tansseja, kymmeniä eri lavatanssilajeja. Enimmäkseen tanssin paritansseja mutta välillä myös soolotansseja. Tällä hetkellä haaveilen siitä, että ehtisin joskus opetettelemaan argentiinalaisen tangon.




Joissakin elämänvaiheissa, ennen kuin minulla oli perhettä, tanssi oli elämäntapa, jonka ympärillä kaikki pyöri. Vapaa-aika oli täynnä treenejä, leirejä, kisoja, tanssiporukoiden yhteisiä reissuja ja illanviettoja, kesä- ja talvi-iltoja tanssilavoilla.

Viime vuosina vapaa-aikani on täyttynyt monista muista asioista, perhe-elämän lisäksi esimerkiksi valokuvaamisesta, sisustelusta ja bloggaamisesta. Tanssin osuus on vähentynyt, mutta yhä vain sydämeni sykkii tanssille. Tanssi on juurtunut niin syvään minussa, etten olisi ilman tanssia se ihminen, mikä olen.



En voi sanoin kuvata, mitä kaikkea olen tästä harrastuksesta saanut. Iloa, onnea, ystäviä. Upeita elämyksiä ja kokemuksia. Taitoa, tekniikkaa, itseilmaisua. Itseluottamusta, itsetuntemusta, kuntoa, kehonhallintaa. Mielenvirkistystä, huikeita tunteita ja kaikkea sitä, mitä kahden ihmisen yhteiseen saumattomaan tanssiin tarvitaan.

Harrastukset näkyvät usein ihmisten kotien sisustuksessa, niin myös tanssi meillä. Jos osallistuisin viihdeohjelmaan, jossa ventovieraiden pitäisi arvata toistensa kodeissa, mitä asukkaat harrastavat, arvaaminen tuskin olisi meidän kodissamme kovin vaikeaa. 


Viime vuonna, kun remppasimme ja sisustimme kotiamme uuteen uskoon, ostin olohuoneen seinälle viehättävän balleriinataulun, jonka siirsin sittemmin työhuoneeseeni. 

Balettia en ole ikinä kokeillut, mutta taulu kuvastaa hyvin tanssiin liittyviä tuntemuksiani. Kun taito, tunnelma ja partneri ovat kohdillaan, tanssiminen on kevyttä kuin perhosen liito. On vain se hetki, tässä ja nyt. Huikeimpien elämysten jälkeen tuntuu kuin leijuisin vielä seuraavanakin päivänä pää pilvissä.


Eteisessä lojuu meillä usein tanssikenkiä. Eri lajeihin ja tilanteisiin pitää olla sopivat kengät, joten niitä on minulla vähän joka lähtöön. Eniten käytän valkoisia, tasapohjaisia Bleyerin tanssikenkiä, jotka sopivat moniin eri lajeihin rock’n swing –tansseista lavatansseihin. 

Muutama viikko sitten löysin Jyskistä kauniin korin kengilleni, joten nyt ne pysyvät vähän siistimmin järjestyksessä eivätkä niin levällään. Niin no, aika hujan hajan ne tosin korissa ovat... Korissa kengät on kätevää nostaa kaikki kerralla ulos kaapista ja niitä on helpompaa penkoa kuin kaapin perältä.




Tanssista saa kuntoa, virkeyttä ja vetreyttä. Toisaalta haluan pitää itseni kunnossa siksi, että voin tanssia. Käyn salilla, jumppaan, pyöräilen ja teen töitä seisoen. 

Hankin reilu vuosi sitten kotitoimistopäiviä varten sähköpöydän, Ikean Bekant-pöydän, jotta voin välttää jatkuvaa epäterveellistä istumista. Olen ollut hankintaani enemmän kuin tyytyväinen. En voisi enää kuvitellakaan istuvani koko päivää töissä. Seisominen tuntuu hyvältä ja luontevalta, eikä tule selkä enää istumisesta kipeäksi. Myös nämä blogipostaukset nakuttelen seisten tämän pöydän ääressä.






Ensimmäisen vihjeen tanssiharrastuksestani saa meillä jo eteisesä, muustakin kuin mahdollisesti lattialla lojuvista tanssikengistä.

Eteisen seinää koristaa Jack Vettrianon Tanssita minua rakkauden loppuun, joka on mielestäni niin kaunis, harmoninen ja romanttinen, että voin uppoutua sen tunnelmaan aina uudestaan ja uudestaan. Tanssissa, kuten rakkaudessakin, on jotakin haaveellista, herkkää, rikkoutuvaa.



Tanssi on siitä ihana laji, että se luo yhteisen tilan ihmisten välille ja virittää samalle aaltopituudelle. Sen kautta pääsee tutustumaan luontevasti ihmisiin ja saa ystäviä. 

Kun menen lavatansseihin, tuntuu kuin tulisin toiseen kotiini. Olemme kaikki yhtä suurta tanssijoiden perhettä. Erilaisia kuppikuntia ja taitotasojen mukaista ryhmäytymistä on, mutta ilmapiiri on kaikkia kohtaan hyväksyvä ja arvostava. Voin olla oma itseni, luontevasti ja vapautuneesti ja keskustella kenen kanssa tahansa. Eikä aina tarvitse edes puhua, sillä tanssi on kehojen keskustelua kahden ihmisen välillä.