lauantai 23. joulukuuta 2017

Ei kuusta, kinkkua eikä kortteja – silti ihan hyvä joulu


Viime jouluna jätin ensimmäisen kerran joulukortit lähettämättä.  Ajatus tuntui etukäteen hirveältä. Kortit kuuluvat jouluun. Olemme aina muistaneet ystäviä ja läheisiä itse valokuvaamallani joulutervehdyksellä. Mitä ihmiset ajattelevat? Luulevatko he, että olemme unohtaneet heidät?

Ja mitä tapahtui? Jouluvalmistelut sujuivat paljon stressittömämmin. Ei aiheen miettimistä, kuvaamista, kuvasta korttien teettämistä, postimerkkien ostamista, osoitteiden kirjoittamista, postilaatikon metsästämistä… Tänä jouluna en enää edes harkinnut korttien lähettämistä, vaan toivottelin hyvät joulut kuvatervehdyksellä Whatsappin ja Facebookin kautta – ja silti täydestä sydämestäni.


Joulustressini on vähentynyt sitä mukaan, kun olemme karsineet turhia, tai meille tarpeettomia, jouluperinteitä pois. Meillä ei esimerkiksi ole joulukuusta. 

Sen sijaan haemme metsästä muutamia kuusenoksia, laitamme ne maljakkoon ja ripustamme oksiin jotakin pientä ja yksinkertaista. Tänä vuonna ”tynkäkuustamme” koristavat muutamat kultaiset joulupallot. Jopa lapset ovat tyytyneet tähän ratkaisuun, eikä kukaan ole kertaakaan mankunut oikean joulukuusen perään.




Jokainen, joka on raahannut kuusta kotiin ja kotoa pois, kastellut loputtoman janoista puuta, tuskaillut neulasirkusta ja siivonnut neulasia lattioilta ja sukanpohjista, ymmärtää, että pari oksaa maljakossa on aika lailla vaivattomampi vaihtoehto. Ja riittää meille mainiosti tunnelman tuojaksi - varsinkin, kun tunnelmaa tuovat myös joulukukat, joista valkoinen amaryllis on itselleni kaikkein rakkain, oikea joulun kuningatar.


Koristelemme - tai oikeastaan minä koristelen, koska emännän kontollehan se koristelu meillä jää - kodin muutenkin melko minimalistisesti. Jos ja kun saan itse päättää koristeluista, en halua täyttää koko taloa punaisella, vaan ripotella joulua hillitysti pikkuisen sinne tänne. 

Kukkien lisäksi kynttilöitä sisälle ja ulos, kynttelikkö keittiön ikkunalle, jouluvalot etupihalle, viininpunaiset sohvatyynyt olohuoneeseen, käpyjä pöytäkoristeeksi, heiniä ja talventörröttäjiä maljakkoon, joululiina ruokapöytään.



Teen osan jouluruuista itse, kuten perinteisen hämäläisen imelletyn perunamuusilaatikon. Sitä meillä on jokaisena jouluna, lapset haluavat, eikä kaupasta saa kunnollista. Monia muita ruokia voin huoletta ostaa valmiina potematta siitä tippaakaan huonoa omaatuntoa.

Moni stressaa kinkunpaistoa, ja aatonaatto tai aatto menee kinkkua vahtiessa. Meillä ei mene, koska kinkkua ei tule tänäkään jouluna. Siitä yksinkertaisesta syystä, että kinkku ei maistu lapsille ja itse en syö lainkaan lihaa. Kinkun sijaan meillä on pöydässä kalaa ja hirvenlihaa, josta valmistan kokolihapadan tai jauhelihapyöryköitä. Se on meidän jouluperinteemme.


Tykkään myös leipoa joka joulu vähän erilaisia leivonnaisia, vaikka toki piparit ja tortut teemme joka jouluksi. Tämän vuoden uutuutena kokeilin maustekakkua ja saaristolaisleipää. Ainakin jälkimmäisestä taitaa tulla meidän perheen uusi perinne. On se vain niin hyvää. Ohje löytyy täältä.


Olemme siis karsineet joulusta kortit, kinkun ja kuusen, ja saaneet omannäköisemme, stressittömän joulun. Ennen joulua teemme normaalin viikkosiivouksen ja ostamme muutaman lahjan rakkaillemme. Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan. Joulun tunnelma tulee vähemmälläkin hössötyksellä ja jää enemmän aikaa nauttia yhdessäolosta.

                                                                Rauhaisaa joulua!



maanantai 18. joulukuuta 2017

Superhelppo saaristolaisleipä ehtii vielä joulupöytään tai pukinkonttiin


Jouluksi on kiva leipoa. Piparit, piparitalo, joulutortut ja maustekakku kuuluvat itseoikeutetusti joulupöytäämme, mutta tykkään kokeilla joka joulu myös jotain uutta. Saaristolaisleipää en ollut aiemmin tehnyt jouluksi, joten tänä vuonna on sen vuoro.

Joulun alla on niin paljon tekemistä, etten jaksa enkä ehdi keskittyä kovin monimutkaisiin leipomuksiin. Helppous on siksi pelkkää plussaa. Tämä saaristolaisleipä on niin helppo, että uskoisin sen onnistuvan sellaiseltakin, joka ei ole leipää ennen leiponut. Taikinaa ei tarvitse vaivata, vaan se syntyy hetkessä sekoittamalla. Kohottamiseen menee tunti ja paistamiseen puolitoista. Odotteluajan voi vaikka paketoida lahjoja tai siivoilla.


Alkuperäinen ohje on Teresa Välimäen käsialaa, mutta muokkasin sitä hiukan, koska meillä ei ollut hiivaa. Käytin sen sijaan kuivahiivaa, ja hyvä tuli. Makean maltainen leipä on todella mehevä. Terveellinenkin se on, sillä ruisjauhot ja ruismallas sisältävät runsaasti kuitua. 

Leivän voi leipoa hyvissä ajoin etukäteen, sillä maku vain paranee, kun leipä saa levätä ja tekeytyä pari, kolme päivää. Me söimme sitä jo seuraavana päivänä, ja maukasta se oli silloinkin – niin maukasta, että leipä kelpaa mainiosti myös lahjaksi.

Ainekset:
½ litraa piimää
vajaa 1,5 pussia kuivahiivaa (vastaa 50 grammaa tuorehiivaa)
1,5 dl ruismallasta/ kaljamallasta
2,5 dl ruisjauhoja
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 dl siirappia
voita tai margariinia vuoan voiteluun

* Sekoita ruismaltaat, ruisjauhot, suola ja vehnäjauhot keskenään.
* Lämmitä piimä 42 asteiseksi eli vähän kädenlämpöä lämpöisemmäksi.
* Sekoita jauhoseos piimään ja lisää siirappi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
* Kaada taikina voideltuun 1,5 litran vuokaan. Anna kohota noin tunti.
* Paista 175-asteisessa uunissa noin 1,5 tuntia. Valele leipää muutaman kerran paistamisen aikana siirapin ja veden sekoituksella.




tiistai 12. joulukuuta 2017

Valkoisen joulun lumoissa – jos ei ulkona, niin ainakin sisällä


Meillä sataa tänään lunta. Maisema muuttuu ihanan valkoiseksi ja jouluiseksi, mutta pelkään pahaa, että huomenna lumi on sulanut ja maa on taas paljas. Niin on käynyt jo moneen kertaan tässä joulun alla. Toivon hartaasti, että lumi pysyisi, sillä rakastan valkoista joulua! Ilman lunta minun on vaikea päästä oikeaan joulutunnelmaan.




Johtuneeko viime vuosien lumettomista jouluista ja lumettomuuden uhasta, että joulun lempivärini on nykyään valkoinen. Jos en saa valkoista joulua ulos, haluan sen ainakin sisälle.

Valkoisesta amarylliksestä on tullut meillä jo perinne, kuten näyttää tulleen monella muullakin. Komea, kaunis ja herkkä amaryllis on joulun ehdoton kuningatar. Se on aikuisten joulukalenteri, josta ei availla luukkuja, vaan seurataan nuppujen kehittymistä ja jännitetään niiden aukeamista.



Tänä vuonna amaryllikseni meni avautumaan liian aikaisin. Valtavankokoinen kukka kuihtunee jouluun mennessä, joten pitää, tai saan, ostaa uuden vielä ennen joulua. 

Toisaalta, vielä on nuppuja jäljellä ja toinen varsi kehitteillä, joten jännitys jatkuu. Ehkä on toivoa, että kukkia olisi ainakin maljakossa jouluna. Amaryllishän kestää leikkokukkanakin melkoisen monta päivää.



Meillä on ilonamme myös valkoinen tulilatva, kiitos mieheni. Hän osti sen minulle tuliaiseksi, ja osui nappiin värivalinnassaan. Kyllä on miehilläkin kauneudentaju kohdillaan, ainakin välillä. Tai sitten osaavat pitää silmänsä ja korvansa auki, niin tietävät, millaisia ovat naisen mieltymykset milloinkin.


Ostin viime viikolla myös valkoisia tulppaaneja. En muista, koska meillä olisi viimeksi ollut tulppaaneja – ehkä joskus alkuvuodesta. Tulppaanit ovat niin kauniita, ja etenkin nämä valkoiset. 

Polttelin tulppaanien seurana valkoista kynttilää, mikä saattoi olla virhe. Tulppaanit lakastuivat nopeammin kuin koskaan. Olikohan liekin lämpö niille liikaa?



Ennen koristelin joulua paljon punaisella. Ja onhan punainen niin joulun väri kuin vain voi olla. Samalla kun makuni on muutenkin muuttunut neutraalimpaan, maanläheisempään suuntaan, en oikein enää välitä kirkkaanpunaisesta edes jouluna. Mieluummin käytän koristelussa vaikka viininpunaista.

Lasten iloksi on kuitenkin laitettava muutama punainen tonttu. Näyttäähän tuo punainen ihan pirteältä, riittävän pieninä ripauksina valkoista vasten.





torstai 30. marraskuuta 2017

Tanssihullu mikä tanssihullu – ja se näkyy myös sisustuksessa


Edellisessä postauksessani kerroin kotona viihtyvästä introvertista puolestani. Se ei ole ihan koko totuus. Kotoinen arki on ihanaa, mutta sen vastapainoksi kaipaan vaihtelua. Matkalle pääsee harvoin ja baareissa en ole koskaan viihtynyt. Minä rentoudun ja virkistyn tansseissa. Jos olen hyggeillyt kotona viikon tai pari, on melkein pakko päästä tanssimaan. 

Olen tanssinut yli 20 vuotta: jazztanssia, kilpatanssia, salsaa, lattareita, rock'n swing -tansseja, kymmeniä eri lavatanssilajeja. Enimmäkseen tanssin paritansseja mutta välillä myös soolotansseja. Tällä hetkellä haaveilen siitä, että ehtisin joskus opetettelemaan argentiinalaisen tangon.




Joissakin elämänvaiheissa, ennen kuin minulla oli perhettä, tanssi oli elämäntapa, jonka ympärillä kaikki pyöri. Vapaa-aika oli täynnä treenejä, leirejä, kisoja, tanssiporukoiden yhteisiä reissuja ja illanviettoja, kesä- ja talvi-iltoja tanssilavoilla.

Viime vuosina vapaa-aikani on täyttynyt monista muista asioista, perhe-elämän lisäksi esimerkiksi valokuvaamisesta, sisustelusta ja bloggaamisesta. Tanssin osuus on vähentynyt, mutta yhä vain sydämeni sykkii tanssille. Tanssi on juurtunut niin syvään minussa, etten olisi ilman tanssia se ihminen, mikä olen.



En voi sanoin kuvata, mitä kaikkea olen tästä harrastuksesta saanut. Iloa, onnea, ystäviä. Upeita elämyksiä ja kokemuksia. Taitoa, tekniikkaa, itseilmaisua. Itseluottamusta, itsetuntemusta, kuntoa, kehonhallintaa. Mielenvirkistystä, huikeita tunteita ja kaikkea sitä, mitä kahden ihmisen yhteiseen saumattomaan tanssiin tarvitaan.

Harrastukset näkyvät usein ihmisten kotien sisustuksessa, niin myös tanssi meillä. Jos osallistuisin viihdeohjelmaan, jossa ventovieraiden pitäisi arvata toistensa kodeissa, mitä asukkaat harrastavat, arvaaminen tuskin olisi meidän kodissamme kovin vaikeaa. 


Viime vuonna, kun remppasimme ja sisustimme kotiamme uuteen uskoon, ostin olohuoneen seinälle viehättävän balleriinataulun, jonka siirsin sittemmin työhuoneeseeni. 

Balettia en ole ikinä kokeillut, mutta taulu kuvastaa hyvin tanssiin liittyviä tuntemuksiani. Kun taito, tunnelma ja partneri ovat kohdillaan, tanssiminen on kevyttä kuin perhosen liito. On vain se hetki, tässä ja nyt. Huikeimpien elämysten jälkeen tuntuu kuin leijuisin vielä seuraavanakin päivänä pää pilvissä.


Eteisessä lojuu meillä usein tanssikenkiä. Eri lajeihin ja tilanteisiin pitää olla sopivat kengät, joten niitä on minulla vähän joka lähtöön. Eniten käytän valkoisia, tasapohjaisia Bleyerin tanssikenkiä, jotka sopivat moniin eri lajeihin rock’n swing –tansseista lavatansseihin. 

Muutama viikko sitten löysin Jyskistä kauniin korin kengilleni, joten nyt ne pysyvät vähän siistimmin järjestyksessä eivätkä niin levällään. Niin no, aika hujan hajan ne tosin korissa ovat... Korissa kengät on kätevää nostaa kaikki kerralla ulos kaapista ja niitä on helpompaa penkoa kuin kaapin perältä.




Tanssista saa kuntoa, virkeyttä ja vetreyttä. Toisaalta haluan pitää itseni kunnossa siksi, että voin tanssia. Käyn salilla, jumppaan, pyöräilen ja teen töitä seisoen. 

Hankin reilu vuosi sitten kotitoimistopäiviä varten sähköpöydän, Ikean Bekant-pöydän, jotta voin välttää jatkuvaa epäterveellistä istumista. Olen ollut hankintaani enemmän kuin tyytyväinen. En voisi enää kuvitellakaan istuvani koko päivää töissä. Seisominen tuntuu hyvältä ja luontevalta, eikä tule selkä enää istumisesta kipeäksi. Myös nämä blogipostaukset nakuttelen seisten tämän pöydän ääressä.






Ensimmäisen vihjeen tanssiharrastuksestani saa meillä jo eteisesä, muustakin kuin mahdollisesti lattialla lojuvista tanssikengistä.

Eteisen seinää koristaa Jack Vettrianon Tanssita minua rakkauden loppuun, joka on mielestäni niin kaunis, harmoninen ja romanttinen, että voin uppoutua sen tunnelmaan aina uudestaan ja uudestaan. Tanssissa, kuten rakkaudessakin, on jotakin haaveellista, herkkää, rikkoutuvaa.



Tanssi on siitä ihana laji, että se luo yhteisen tilan ihmisten välille ja virittää samalle aaltopituudelle. Sen kautta pääsee tutustumaan luontevasti ihmisiin ja saa ystäviä. 

Kun menen lavatansseihin, tuntuu kuin tulisin toiseen kotiini. Olemme kaikki yhtä suurta tanssijoiden perhettä. Erilaisia kuppikuntia ja taitotasojen mukaista ryhmäytymistä on, mutta ilmapiiri on kaikkia kohtaan hyväksyvä ja arvostava. Voin olla oma itseni, luontevasti ja vapautuneesti ja keskustella kenen kanssa tahansa. Eikä aina tarvitse edes puhua, sillä tanssi on kehojen keskustelua kahden ihmisen välillä.



keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Hyggeilyä yksin kotona – ekstrovertti voi ahdistua, mutta introvertti nauttii


Ahdistaako yksinolo? Ei tosiaankaan! Nautin täysillä niistä päivistä tai illoista, kun saan höntsäillä kotona yksin ja keskittyä omiin ajatuksiini ja tekemisiini. Kukaan ei kysy, pyydä, odota tai vaadi mitään. Tämä ei suinkaan tarkoita, ettenkö rakastaisi perheeni tai ystävieni seuraa. Rakastan totta kai, aivan valtavasti, mutta tarvitsen myös omaa rauhaa. Onneksi he tietävät ja ymmärtävät sen.

Voin uppoutua yksin ollessani melkein mihin vain: lukemiseen, kirjoittamiseen, valokuvaamiseen, teen juomiseen, pihatöihin, siivoamiseen, sisusteluun, suihkussa lotraamiseen, olemiseen. Usein unohdan täysin ajankulun ja elän hetkessä.

Parasta yksinolossa on, kun voi tehdä juuri sitä, miltä sillä hetkellä tuntuu ilman sen tarkempaa suunnitelmaa tai aikatauluja ja ajautua asiasta toiseen, kiireettömästi, rennosti, nautiskellen. Yleensähän tätä kutsutaan hyggeilyksi - tai lomaksi. Itsekseen höntsäilyn jälkeen tuntuukin siltä kuin olisin palannut lyhyeltä minilomalta.



Yksinolo, hiljaisuus ja läsnäolo auttavat minua latautumaan, ja kun olen latautunut, jaksan taas antaa itsestäni lähimmäisilleni. Voin onneksi ladata akkujani muissakin paikoissa, luonnossa, lenkillä, pilates- tai zumba-tunnilla, tansseissa. Hetki pois arjen pyörityksestä, ja olen taas uusi ihminen, tai pikemminkin oma, energinen itseni.

Vaikka omaa aikaa on enemmän nyt, kun lapset ovat jo aika isoja ja heillä on omia harrastuksia ja treenejä, pidemmät jaksot yksinoloa ovat perheelliselle harvinaista herkkua. Kaikki eivät yksinolosta piittaakaan. Tiedän joitakin erittäin ekstrovertteja ihmisiä, joille hiljainen koti on koettelemus. Heidän on pakko pitää musat soimassa tai tv päällä ja soitella kavereille, ettei ala tylsistyttää ja yksinäisyys ahdistaa.

Itse tuskin huomaan kodin hiljaisuutta. Pääni sisällä tapahtuu niin paljon, ettei hiljaisuus häiritse millään tavalla. Aika kuluu, kun ajattelen, pohdin, ideoin, unelmoin, hahmottelen, luon ja ratkon. Se, että on aikaa ajatella, tekee hyvää myös itsetuntemukselle.


Jokaisessa meissä on kuitenkin monta puolta, ja minäkin olen toisaalta myös sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut. Tykkään ihmisistä, tutuista ja tuntemattomista, viihdyn ihmisten seurassa ja kaipaan huomiota ja asioiden jakamista niin kuin kuka tahansa meistä. 

En ikimaailmassa pärjäisi ilman perhettä ja ystäviä. Aito, hyvä ja syvä ystävyys ja todellinen yhteys toiseen ihmiseen on minulle hirveän tärkeää ja olen ystävänä erittäin uskollinen. Sen sijaan small talk, jutustelu merkityksettömistä aiheista ei oikein saa minua syttymään. Kyllähän sitä lämpimikseen tekee ja on se joskus ihan hauskaa, mutta ei se kauhean mielekkäältä tunnu.


Löysin netistä mielenkiintoisen testin, jolla voi testata, mihin itse sijoittuu introvertti-ekstrovertti –asteikolla. Useimmat meistä kallistuvat selvästi jompaankumpaan suuntaan, ja syy on perimässä. Kun ajattelen vanhempiani, ei ole epäilystäkään, mistä olen kummatkin puoleni perinyt. Kun katson lapsiani, näen heissä paljon tuttuja piirteitä.

Introverttius ei ole ujoutta tai arkuutta, se on tapa suuntautua maailmaan. Eräs introvertti ystäväni totesi taannoin, että ekstrovertit latautuvat läheistensä ja ystäviensä energiasta. Heidän kotinsa on siellä, missä heidän rakkaansa ovat. Introvertit tarvitsevat enemmän omaa rauhaa ja miettivät välillä, että rakastavat jotakin paikkaa lähes yhtä paljon kuin ihmisiä. 

ps. Tässä tarinassa, ja minussa, on myös toinen puoli, joka heijastuu myös kotiin ja sisustukseen. Se löytyy täältä.






tiistai 7. marraskuuta 2017

3 x hyvän mielen mattovalinta



Yhteistyössä Sukhin kanssa

Eettisyys ja vastuulliset valinnat kiinnostavat minua koko ajan enemmän, myös sisustelussa. Kierrätän tavaroita mieluummin kuin heitän pois ja ilahdun, jos löydän jotakin kivaa ja hyödyllistä käytettynä. Ostan mielelläni kotimaisia tuotteita ja tuen suomalaista tuotantoa.

Koetan hankkia esineitä, jotka kestävät mahdollisimman pitkään, vaikka ne sitten maksaisivat vähän enemmän. Rakastan kestäviä luonnonmateriaaleja ja tykkään koristella kotia luonnonkasveilla. Inhoan krääsää ja tavarapaljoutta, ja säästän rahat mieluummin oikeasti tarpeelliseen.


Ihmisillä on tarve toimia oikein, ja moni meistä haluaa olla hyvä ihminen, myös kuluttajana. Kukapa ei haluaisi parantaa maailmaa edes pikkuisen tai pienentää kulutuksen haittoja – varsinkin, kun palkaksi saa hyvän mielen.

Siksi on ilahduttavaa, kun löytää sisustusliikkeitä, joissa voi tehdä hyvän omantunnon ostoksia. Yksi uusista tuttavuuksistani on Sukhi, joka myy käsintehtyjä mattoja suoraan niiden valmistajilta. Olen selaillut ihastuneena heidän uutta intialaista mattomallistoaan ja valinnut sieltä kolme suosikkini.

Kaikki matot ovat sataprosenttista villaa ja ne valmistetaan käsityönä Intiassa. Sukhi tekee yhteistyötä suoraan paikallisten naisten ja miesten kanssa ilman välikäsiä: tarjoaa heille ammatillista koulutusta, maksaa kunnollista palkkaa ja antaa käsityöläisille mahdollisuuden tehdä työtä kotonaan.


1 Upea palmikkokuvioitu villamatto


Pidän selkeästä ja rauhallisesta sisustuksesta ja maanläheisistä väreistä. Harmonisten kokonaisuuksien lisäksi rakastan kauniita yksityiskohtia. Näiden syiden takia ihastuin valkoiseen palmikoituun villamattoon*, jonka voisin mielelläni sijoittaa olohuoneeseemme.


Kalim-matto* on tyylikäs ja kauempaa katsottuna neutraali niin väriltään kuin kuvioinniltaankin. Läheltä katsottuna sen upea palmikkokuviointi hellii silmiä ja saa maton näyttämään eloisalta ja hauskalta. Olohuoneeseen sopiikin mielestäni parhaiten yksi- tai kaksivärinen matto. Kaunis kuviointi tekee yksivärisestäkin matosta eläväpintaisen ja mielenkiintoisen.

Mikäpä muu lisäisi olohuoneen kodikkuutta ja viihtyisyyttä enemmän kuin pehmoinen matto jalkojen alla. Eikä vain jalkojen alla, vaan myös takapuolen alla. Itselläni on välillä tapana istuskella lattialla sohvan edessä ja silloin tuntuu ihanalta, kun takamuksen ja viileän lattian välissä on eristävä luonnonlämmin villamatto.





2 Pehmeä, harmoninen huopamatto


Talvella kaipaan kotiin pehmeyttä ja lämpöä. Koleita, aikaisia aamuherätyksiä ja pimeitä, kylmiä iltoja pehmentää mukavasti se, että saa laskea paljaat jalkansa lämpimälle matolle. Palmikoitu huopamatto* on rauhallinen ja harmoninen ja sopisi mainiosti makuuhuoneseen - tai oikeastaan mihin huoneeseen tahansa. Oma suosikkini on vaaleanharmaa Sunil*.


Palmikoitu huopamatto on minulle aivan uusi tuttavuus - en muista koskaan aiemmin nähneeni sellaista. Sukhin huopamatot tehdään käsityönä Intiassa sataprosenttisesta villasta. Huovutus tekee villasta entistä kestävämpää. Kun villa on huovutettu, se letitetään hellävaraisesti matoksi. Helppohoitoinen, ympäristöystävällinen ja hengittävä villamatto sopii mainiosti myös allergikon kotiin.


3 Kestävä ja käytännöllinen sileä punosmatto


Kolmas suosikkini on lampaanvillasta valmistettu sileä punosmatto Mohit*, jonka pinnalla vuorottelee kaksi kaunista kuviota. Laittaisin tämän napakan ja pehmeän villamaton keittiöömme tuomaan sinne lämpöä ja viihtyvyyttä ja suojaaman tammiparkettia tuolien siirtelyltä ja muilta naarmuilta. Yhtä hyvin se istuisi hyvin myös eteiseemme.

Sileä punosmatto on kestävä ja käytännöllinen, sillä nukka on normaalia lyhyempi ja matto on ohut ja tasainen. Sen päällä on helppo liu’uttaa niin tuoleja kuin imuriakin. Villamatto on luonnostaan hieman rasvainen, joten se hylkii likaa.


Kauniin harmaa Mohit-matto on mielestäni tunnelmallinen ja varma valinta: harmaassa ei jokainen muru tai roiske näy.  Tahrat kannattaa kuitenkin puhdistaa villamatosta heti tuoreeltaan esimerkiksi veteen sekoitetulla väkiviinaetikalla.

Lapsemme ovat jo sen verran isoja, etteivät maitomukit enää kaatuile eikä lattialle tai matolle yleensä lennä muutakaan nestepitoista. Meillä on ollut matto suunnileen vuoden ajan keittiössä, enkä oikeastaan enää osaa edes kuvitella ruokailuryhmää ilman mattoa.

Jos käsintehdyt, hyvän mielen villamatot kiinnostavat, lisätietoa ja laajempi valikoimaa löytyy Sukhin nettisivuilta. Sivuilla on myös video, jonka kautta pääsee kurkistamaan, miten matot Intiassa valmistuvat.  

* Arvioin tuotteet yhteistyössä Sukhin kanssa.