perjantai 27. tammikuuta 2017

Aloin vihdoin sisustaa seiniä tauluilla


Kun mieheni aikoinaan kävi ensimmäisen kerran kotonani, hän ihmetteli yhtä asiaa: miksei seinillä ole mitään? Ääneen hän ei diplomaattisena miehenä sitä silloin sanonut, mutta kertoi myöhemmin miettineensä asiaa.

Tuohon aikaan minulla ei tosiaan ollut seinillä yhtään taulua, julistetta eikä valokuvaa.  Tykkäsin puhtaista, tyhjistä seinistä ja arastelin reikien tekemistä niihin. Ajattelin, että jos laitan seinälle taulun, sen pitää olla takuuvarmasti sellainen, josta tykkään, etten joudu paikkailemaa rumia reikiä. Oletin, että paikkailu on hirveän hankalaa (ei ole, sen olen sittemmin oppinut).

En myöskään tiennyt, millaisia tauluja haen. Ja jos ei tiedä, mitä hakee, on vaikea etsiä.Tiesin vain, että haluan jotakin modernia, selkeää, kaunista, koskettavaa. Jotakin muuta kuin vanhantyylisiä perinteisiä, usein varsin värikylläisiä maisema-, muotokuva- tai kukkatauluja.



Nykyään nautin siitä, kun seinillä on kuvia, ja myös löydän melko helposti meille sopivia tauluja. Kotimme sisustus on tällä hetkellä huomattavasti harmonisempi ja selkeämpi kuin aikaisemmin. On paljon helpompaa hahmottaa, mikä sopii ja mikä ei, kuin entisen sekalaisen tilkkutäkkisisustuksemme aikaan.

Vaikka olemme rempanneet olohuoneen, makuuhuoneen, työhuoneen ja eteisen, en harmittele seinien reikiinnyttämistä. Tauluista tulee niin paljon kauneutta, tunnelmaa ja viihtyisyyttä kotiin, että pienet reiät seinissä eivät merkkaa siinä ilossa mitään.


Taulu on minulle tunneasia, kuten kerroin aiemmassa blogipostauksessani. Usein suorastaan rakastun johonkin tauluun. Keväällä rakastuin ballerinatauluun ja pörräsin monta viikkoa katselemassa sitä myymälässä. Oli ihan pakko ostaa se olohuoneeseen.

Ennen joulua koin taas rakkautta ensisilmäyksellä, kun näin Virpi Mäkisen tauluja Kaapelin joulumyyjäisissä. Ostin siltä seisomalta olohuoneen senkin päälle yhden hänen tauluistaan, tämän alla näkyvän Kesytetyn.


Pari viikkoa sitten tutustuin Virpin kuvataidenäyttelyyn Gustavelundin hotellissa Tuusulassa. Lapsellamme sattui olemaan sopivasti pesismatsi juurikin Tuusulassa, ja kävin joukkueen lämmittelytunnin aikana nauttimassa taiteesta. Kauniita, puhuttelevia, omilta tuntuvia tauluja oli niin monta, että olin aivan pökerryksissä. Kiertelin ja katselin tauluja uudestaan ja uudestaan. Olin etsiskellyt sopivaa taulua työhuoneeni tyhjälle seinälle, ja löytänytkin sellaisen. Nyt alkoi vain tuntua siltä, että voisin ostaa toisen. Kunhan vain osaisin valita!



Osa tauluista oli liian isoja, osa liian pieniä, mikä onneksi rajasi valikoimaa. Vähitellen ajatukseni ja tunteeni selkeytyivät. Yksi tauluista veti minua puoleensa kuin magneetti ja hullaannuin siihen koko ajan enemmän. Oli päivänselvää, että se on ”minun tauluni”. 

Asiassa oli vain yksi mutta. Työhuoneeseeni ei mahdu kahta taulua, ja olin hetki sitten ostanut jo Virpiltä kauniin, rauhaa ja seesteisyyttä huokuvan taulun, jota emme olleet vielä ehtineet ripustaa seinälle. Hieman arastellen kysyin, pystyisikö taulun vielä vaihtamaan. Kyllä pystyy, Virpi vastasi, mutta saan uuden taulun vasta, kun näyttely päättyy. Ihanaa, jaksan kyllä odottaa!


Edellinen taulu odottaa nyt siis vaihtoa kotonamme ja palaa myyntiin. Jos joku teistä on kiinnostunut ostamaan tämän alla olevan taulun, ottakoon yhteyttä Keltaisen keinutuolin Virpiin, yhteystiedot löytyvät tästä linkistä. Taulun koko on 100 x 70 cm. 


Jos taulut muuten puhuttelevat ja satutte asumaan tai liikkumaan Uudellamaalla, käykää ihmeessä Gustavelundissa. Näyttely jatkuu vielä 28. helmikuuta saakka. Samalla voitte arvuutella, minkä taulun ostin :) Kirjoitan siitä postauksen, kunhan olen saanut ihastukseni kotiin. Pysykäähän kuulolla.

Ihanaa viikonloppua kaikille!




torstai 19. tammikuuta 2017

Talventörröttäjistä saa kauniita koristeita kotiin


Kirjoitin viime postauksessani edullisesta sisustuskeinosta: siivoamisesta ja sen viimeistelystä tulppaanikimpulla. Tulppaanikausi on parhaimmillaan, ja meilläkin on jokunen kimppu jo ollut. Tulppaanit ovat ihania! Niiden rinnalla käytän kodin koristelussa toista, vieläkin edullisempaa konstia: luonnon antimia. Välillä on hyvä vähän nuukailla, kun näihin sisustusjuttuihin tuppaa uppoamaan euro jos toinenkin :) Toisekseen, tykkään oikeasti keräillä luonnosta kaikenlaista kivaa ja kaunista – kukkia, oksia, kiviä, käpyjä, simpukoita – ja käyttää niitä erilaisissa asetelmissa ja kimpuissa. 


Kesä on keräilijän parasta aikaa, ja silloin on ihanaa hakea metsästä tai niityltä uusi kimppu kukkia vaikka monta kertaa viikossa. Näin talvella valikoima on tietenkin paljon niukempi, mutta jotakin sentään löytyy. 



Talventörröttäjistä saa mielestäni kauniita koristeita maljakkoon. Käytän niitä sekä sellaisenaan että kimpuissa kukkien seassa. Törröttäjien yksinkertaisuus ja selkeys, jopa tietynlainen karuus tuntuu vaihteeksi viehättävältä värikylläisten ja runsaiden tulppaanien, amaryllisten ja orkideojen rinnalla

Kuivat talventörröttäjät ovat helppohoitoisia ja kestäviä, koska ne eivät tarvitse vettä. Näiden kuvissa näkyvien törröttäjien ainoa huono puoli on se, että ne varisevat helposti, kun niitä liikuttelee. Toisaalta, eipä maljakoita yleensä tarvitse lakkaamatta siirrellä. Mutta silloin, kun siirtelee, imuri on hyvä olla lähistöllä.



Osallistun tällä postauksella Mansikkatilan mailla -blogin kukkailotteluun. Mietin kyllä hetken, lasketaanko talventörröttäjät kukiksi... Mutta kukkiahan ne ovat kuivatkin kukat :)

Nyt vain ylös, ulos ja lenkille törröttäjiä keräilemään. Vielä ehtii hetken, sillä pian tulee kevät. Täällä jo talitintit visertävät aamuvarhaisesta alkaen. Iloista viikonloppua!




Tilaa kukkalähetti

perjantai 13. tammikuuta 2017

Viiden euron sisustusvinkki



Silloin kun siivoaminen tympii, motivoin itseäni ajattelemalla, että siivoaminen on sisustamista. Oikeastihan siivoaminen on paras, ja varmaan edullisin, sisustuskeino. Joka ikinen koti kaunistuu, kun tavararöykkiöt, pölypallot, hiekka, tahrat ja sormenjäljet katoavat näköpiiristä. Itse viimeistelin tämän päivän siivouksen 4,90 euron hintaisella tulppaanikimpulla. Kodin ilme kohentui silmissä ja muuttui kertaheitolla keväisemmäksi. Kokeile vaikka!

Blogeissa ei siivoamattomia koteja näy, koska a) sekamelska näyttää rumalta, b) ihmiset katselevat mieluummin kauniita kuvia ja c) bloggaaja ei halua näyttää kotiaan silloin, kun se on huonoimmillaan. Minäkin näytän teille nyt jälkeen kuvia - en sitä, miltä meillä näytti ennen siivousta.



Lapsemme ovat jo niin isoja, etteivät he enää levittele legoja ympäri taloa tai rakenna majaa olohuoneeseen. Mutta lattioilla lojuu pesäpallomailoja, -kypäriä ja –räpylöitä, jalkapallokenkiä, säärisuojuksia ja frisbeekiekkoja. Eteinen on täynnä hiekkaa, kumipurua ja havunneulasia, jotka kulkeutuvat sukissa muihin huoneisiin. Hanskat ja pipot ovat hujan hajan ja koko ajan jokin on kadoksissa. Mutta se on vain elämää, en jaksa siitä stressata.

Itse kasaan kylppäriin eri vaiheissa olevia pyykkiprojekteja: likaisia, puhtaita, silittämättömiä, silitettyjä. Työhuoneessani on papereita vallattomasti levällään ja keittiöön keräilen lukemattomia aikakauslehtiä.


Olohuone ja aikuisten makuuhuone ovat ne huoneet, jotka meillä säilyvät parhaiten siistinä. Jostain kumman syystä niihin ei keräänny juuri muuta ylimääräistä kuin pölyä. Järjestyksessä olevat huoneet on helpointa siivota ja pitää edelleen siistinä. Positiivinen kierre on valmis. Eteinen taas… Ihan toivoton tapaus. Hetken kuluttua siivoamisesta se on taas mullinmallin.


Suhtaudun siivoamiseen melko suurpiirteisesti ja rennosti. En harrasta mitään koko talo kuntoon –lauantaisiivouksia, vaan siivoan pala kerrallaan ja silloin, kun inspiraatio iskee. Imuroin kyllä useamman kerran viikossa, mutta muuten odotan siivouspuuskaa. Uskokaa tai älkää, jossain vaiheessa se iskee, ja yleensä aivan yllättäen.



Saatan alkaa jynssätä kylppärin lavuaaria tai pyyhkiä lattioita ennen kuin olen ehtinyt edes aamupalapöytään, koska likainen lavuaari tai lattia vaan alkaa vaivata ja on saatava puhtaaksi HETI. Keittiön lavuaareja, hellaa tai uunia alan puhdistaa yleensä kesken ruoanlaiton ja kaapinpäälliset siivoan luontevimmin, kun vaihdan verhoja tai muuten kiipeilen yläilmoissa ja hätkähdän pölykerroksia. Tällä tavalla koti siistiytyy pikkuhiljaa pala palalta, eikä siivoamisesta tule stressiä.

Huomasin juuri, että Mansikkatilan mailla on heittänyt Kukkailottelua-haasteen. Osallistunpa tällä siihen, kun kerran tulppaaneja tuli kuvattua - vaikka teksti venyykin vähän muihin asioihin. Jos kukkien kauneus ja ilo kiinnostavat, käy kurkkimassa edellä olevaa linkkiä. 

Kaunista viikonloppua!





lauantai 7. tammikuuta 2017

Vuosi käynnistyi mattoruletilla, ja toivematto löysi paikkansa




Uutta vuotta oli ehtinyt kulua peräti kolme päivää, kun ensimmäinen sisustusinspiraatio iski. Meillä alkoi mattoruletti.

Mattojen pyöritys sai alkunsa työhuoneesta, jossa oli mielestäni aivan näpsäkkä vaaleanharmaa matto. Mutta se oli tilaan nähden hieman liian kapea. Lisäksi minulla oli maton kanssa outo ongelma. Teen töitä työpöydän, sähköpöydän, ääressä seisten – siitä olen kirjoittanutkin aiemmin. Maton kohta, jossa seison tuntikausia yhteen menoon, keräsi tai suorastaan imi nöyhtää sukkien pohjasta (!?). Seisomapaikkani muuttui tuon tuosta muuta mattoa tummemmaksi, ja jatkuva imuroiminen alkoi kyllästyttää. Muuten matossa ei ollut mitään vikaa.


Sain kuitenkin hyvän tekosyyn myydä työhuoneen maton ja hankkia tilalle maton, jota olin ihaillut useissa sisustublogeissa. Olin harkinnut ja venkoillut sen ostamista kuukausikaupalla. Aluksi tuumin, että en halua trendimattoa, joka on ”kaikilla” muillakin. Noo, eihän se nyt tietenkään joka kodissa ole, mutta siltä tuntui, koska eksyin jatkuvasti katselemaan koteja, joissa tuo matto oli. Mitä enemmän sitä katselin, sitä enemmän siihen ihastuin. Ihmiset vaikuttivat myös olevan kovin tyytyväisiä siihen. Kuulemma on hinta-laatu-suhdekin kohdillaan.


Kun matto saapui postitse, se ei istunutkaan työhuoneeseen. Ei sitten millään, vaikka kuinka yritin ajatuksiani taivutella. Matto näytti tilaan nähden liian isolta ja sen pehmoisuus epäsopivalta työhuoneeseen. Olin ajatellut, että matto sopii työhuoneen valko-harmaa-mustaan ilmeeseen. Maton väri ei kuitenkaan ollut puhdas valkoinen, vaan kermanvalkoinen. Toivemattoni näytti kellertävältä valkoisten seinien ja kalusteiden rinnalla. Lisäksi kuviointi riiteli verhojen kanssa.

Matto oli kuitenkin aivan ihastuttava, enkä halunnut noin vain luovuttaa ja palauttaa sitä. Asia vaivasi, ja aloin vielä illalla kello 23-24 aikoihin siirrellä huonekaluja ja mallailla ja sovitella mattoja toisinpäin: työhuoneesta olohuoneeseen ja olohuoneesta työhuoneeseen.

Voi sitä ratkaisun riemua ja onnistumisen iloa! Näin sen pitää olla. Lyhytkarvainen matto, jonka alun perin olin ostanut olohuoneeseen, sopii yksinkertaisuudessaan ja selkeydessään paremmin työhuoneeseen.  Uusi matto puolestaan on kuin tehty olohuoneeseen: se valaisee ja pehmentää koko olohuoneen. Olohuoneen seinät ovat vaaleanharmaat, ja niitä vasten matto ei ”kellastu”. 


Olohuoneen matto siirtyi työhuoneeseen.

Toivematto on kaunis ja uskomattoman pehmeä jalkojen alla, ja myös takapuolen alla – tykkään nimittäin välillä istuskella lattialla sohvan edessä. Se on myös helppo imuroida, mikä on arjen sujuvuuden ja hermojen kannalta tärkeää. Tämä on ihanin mattoni ikinä <3


Vanha matto olohuoneessa.
Uusi matto olohuoneessa.