perjantai 27. tammikuuta 2017

Aloin vihdoin sisustaa seiniä tauluilla


Kun mieheni aikoinaan kävi ensimmäisen kerran kotonani, hän ihmetteli yhtä asiaa: miksei seinillä ole mitään? Ääneen hän ei diplomaattisena miehenä sitä silloin sanonut, mutta kertoi myöhemmin miettineensä asiaa.

Tuohon aikaan minulla ei tosiaan ollut seinillä yhtään taulua, julistetta eikä valokuvaa.  Tykkäsin puhtaista, tyhjistä seinistä ja arastelin reikien tekemistä niihin. Ajattelin, että jos laitan seinälle taulun, sen pitää olla takuuvarmasti sellainen, josta tykkään, etten joudu paikkailemaa rumia reikiä. Oletin, että paikkailu on hirveän hankalaa (ei ole, sen olen sittemmin oppinut).

En myöskään tiennyt, millaisia tauluja haen. Ja jos ei tiedä, mitä hakee, on vaikea etsiä.Tiesin vain, että haluan jotakin modernia, selkeää, kaunista, koskettavaa. Jotakin muuta kuin vanhantyylisiä perinteisiä, usein varsin värikylläisiä maisema-, muotokuva- tai kukkatauluja.



Nykyään nautin siitä, kun seinillä on kuvia, ja myös löydän melko helposti meille sopivia tauluja. Kotimme sisustus on tällä hetkellä huomattavasti harmonisempi ja selkeämpi kuin aikaisemmin. On paljon helpompaa hahmottaa, mikä sopii ja mikä ei, kuin entisen sekalaisen tilkkutäkkisisustuksemme aikaan.

Vaikka olemme rempanneet olohuoneen, makuuhuoneen, työhuoneen ja eteisen, en harmittele seinien reikiinnyttämistä. Tauluista tulee niin paljon kauneutta, tunnelmaa ja viihtyisyyttä kotiin, että pienet reiät seinissä eivät merkkaa siinä ilossa mitään.


Taulu on minulle tunneasia, kuten kerroin aiemmassa blogipostauksessani. Usein suorastaan rakastun johonkin tauluun. Keväällä rakastuin ballerinatauluun ja pörräsin monta viikkoa katselemassa sitä myymälässä. Oli ihan pakko ostaa se olohuoneeseen.

Ennen joulua koin taas rakkautta ensisilmäyksellä, kun näin Virpi Mäkisen tauluja Kaapelin joulumyyjäisissä. Ostin siltä seisomalta olohuoneen senkin päälle yhden hänen tauluistaan, tämän alla näkyvän Kesytetyn.


Pari viikkoa sitten tutustuin Virpin kuvataidenäyttelyyn Gustavelundin hotellissa Tuusulassa. Lapsellamme sattui olemaan sopivasti pesismatsi juurikin Tuusulassa, ja kävin joukkueen lämmittelytunnin aikana nauttimassa taiteesta. Kauniita, puhuttelevia, omilta tuntuvia tauluja oli niin monta, että olin aivan pökerryksissä. Kiertelin ja katselin tauluja uudestaan ja uudestaan. Olin etsiskellyt sopivaa taulua työhuoneeni tyhjälle seinälle, ja löytänytkin sellaisen. Nyt alkoi vain tuntua siltä, että voisin ostaa toisen. Kunhan vain osaisin valita!



Osa tauluista oli liian isoja, osa liian pieniä, mikä onneksi rajasi valikoimaa. Vähitellen ajatukseni ja tunteeni selkeytyivät. Yksi tauluista veti minua puoleensa kuin magneetti ja hullaannuin siihen koko ajan enemmän. Oli päivänselvää, että se on ”minun tauluni”. 

Asiassa oli vain yksi mutta. Työhuoneeseeni ei mahdu kahta taulua, ja olin hetki sitten ostanut jo Virpiltä kauniin, rauhaa ja seesteisyyttä huokuvan taulun, jota emme olleet vielä ehtineet ripustaa seinälle. Hieman arastellen kysyin, pystyisikö taulun vielä vaihtamaan. Kyllä pystyy, Virpi vastasi, mutta saan uuden taulun vasta, kun näyttely päättyy. Ihanaa, jaksan kyllä odottaa!


Edellinen taulu odottaa nyt siis vaihtoa kotonamme ja palaa myyntiin. Jos joku teistä on kiinnostunut ostamaan tämän alla olevan taulun, ottakoon yhteyttä Keltaisen keinutuolin Virpiin, yhteystiedot löytyvät tästä linkistä. Taulun koko on 100 x 70 cm. 


Jos taulut muuten puhuttelevat ja satutte asumaan tai liikkumaan Uudellamaalla, käykää ihmeessä Gustavelundissa. Näyttely jatkuu vielä 28. helmikuuta saakka. Samalla voitte arvuutella, minkä taulun ostin :) Kirjoitan siitä postauksen, kunhan olen saanut ihastukseni kotiin. Pysykäähän kuulolla.

Ihanaa viikonloppua kaikille!




6 kommenttia:

  1. Kyllä tuollaiset taulut kelpaisi minullekin. Tosin meillä ei taida olla yhtään vapaata tilaa ;)
    Aiemin en pitänyt tauluja enkä julisteita, mutta sitten tajusin, että ne sitovat ääniä samoin kuin verhot. Joten pien minulla oli verhot ja tauluja seinillä. Loppui kaikuminen.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Sepä se, kauniita tauluja olisi vaikka kuinka, mutta ei riitä tila - eikä raha :) Hyvä pointti tuo kaikumisen kaikkoaminen. Sitä en ole tullutkaan ajatelleeksi mutta niinhän se juuri on. Mukavaa iltaa sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Kauniita tauluja, voisin ottaa meillekin;)
    Minä olen huono valitsemaan taulua, ensin ajattelen että mahdanko heti kyllästyä siihen ja sitten sitä että niistä tulee reikiä seinään jos mieli muuttuu...Ennen en ajatellut koko reikiä, mutta mies ajattelee aina seiniä...Joten minusta on tullut samanlainen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, juuri noin minäkin ajattelin ennen! Mutta meillä kävi päinvastoin kuin teillä: mies ei ollut huolissaan reikiintymisestä, ja minäkin opin olemaan huolehtimatta :)

      Poista
  4. Onpa kauniita tauluja <3

    Olen juuri alkanut kaipaamaan olkkariin oikein kunnon taulua julistetaulujen tilalle. Meillä on vain yksi ns. oikea taulu, eikä se mielestäni sovi värien puolesta olkkariin. Juurikin taulujen hintojen takia pitäisi olla satavarma siitä, minkälaisen haluaa ja mikä sopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuija <3 Minäkään en yleensä ole satavarma, mikä sopii, ennen kuin sovitan. Monet liikkeet antavat tuoda taulun kotiin kokeiltavaksi. Se pitää tosin maksaa mutta rahan saa takaisin, jos taulu ei sovikaan ja sen palauttaa. Olen jokusen kerran palauttanut, kun taulu onkin ollut väärän värinen tai kokoinen tai muuten epäsopiva. Verhojen kanssa on ihan sama: sovittamatta en voi olla varma.

      Poista

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.