perjantai 10. maaliskuuta 2017

Taulu vie muistojen matkalle rakkauden alkuun


Työhuoneeni tyhjä seinä on vihdoin saanut eloa. Ehdin tuijottaa isoa, tyhjää, valkoista seinää vuosia, kun en keksinyt, mitä sille ripustaisin. Nyt tyhjän seinän tuijotus on päättynyt, ja saan lepuuttaa silmiäni taulussa, jonka katseluun en kyllästy.

Löysin taulun tammikuussa Virpi Mäkisen taidenäyttelystä Gustavelundista. Siitä reissusta voit lukea täältä. Kun näin taulun, jokin liikahti sisälläni ja tiesin heti, että tämä on meidän maisemamme. Kirjoitin jo aiemmin, että taiteen pitää koskettaa tunteita. En halua ripustaa seinille tauluja, kuvia tai julisteita, jotka tuntuvat merkityksettömiltä. 


Kun näytin taulua miehelle, hän tajusi sen sanoman tismalleen samoin kuin minä. Matkasimme molemmat mielessämme ja tunteissamme rakkautemme alkuun. Olimme löytäneet toisistamme ihmisen, jota olimme elämämme etsineet. Ei ollut ketään tai mitään muuta, olimme omassa onnenkuplassamme, täydellisesti läsnä vain toisillemme, niin kun vastarakastuneet usein ovat.

Taulu vie meidät muistojen matkalle myös ensimmäiselle yhteiselle lomallemme Kroatiaan: kiireettömään yhdessäoloon kauas arjen velvoitteista, kesän pehmeään lämpöön, tummiin öihin, taianomaiseen tunnelmaan. Muistan, kuinka kuljimme käsi kädessä ja ihmettelimme yhdessä elämää. Koimme kulkevamme yhdessä kohti valoa, kuten tuo pariskunta taulussa.


Sain taulun kotiin, kun näyttely päättyi. Kuinkahan moni sitä olikaan ehtinyt ihastella? Hetken mietin, näyttäisikö taulu oudolta yksinään työhuoneen seinällä. Yleensähän taulut ripustetaan sohvan, senkin, sivupöydän tai muun huonekalun yläpuolelle, mutta tällä seinustalla ei ole muuta kuin työpöytä toisessa päässä ja vuodetuoli toisessa. Keskellä on tyhjä tila, johon taulun halusin. Toisaalta, näyttävä taulu kaipaakin ympärilleen tilaa. Tuolla seinällä sitä on, eikä taulun tarvitse kilpailla huomiosta.

Voisin tietenkin hankkia jonkin kapean sivupöydän taulun alle, mutta toisaalta en haluaisi enempää täytettä huoneeseen, etenkään lattialle. Toistaiseksi annan olla näin. Taulu näyttää meistä hyvältä seinällä ja sehän on pääasia. Jokainen tietää itse parhaiten, mistä tykkää. Ei tarvitse miettiä, miten yleensä tehdään tai miten muut tekevät.


Taulun saaminen seinälle ei ollut ihan helppo homma, koska edes betonipora ei tahtonut purra kovaan seinään. Mutta kun siitä oli suoriuduttu, halusin kuulla vielä taiteilijan tarinan taulun synnystä. Virpi kertoi, että idea tauluun syntyi, kun hän muisteli ystäväpariskuntien kanssa, miten kenenkin rakkaus oli alkanut. Taulu kertoo tunnelmista, kun on alettu olla yhdessä ja on tuntunut, että tämä on ihminen, jonka kanssa haluaa kulkea elämän matkaa.

”Niitä tunnelmia voi kokea yhä pieninä hetkinä arjen lomassa. Taulussa on vähän haikeaa kaipuuta rakastavaan tunnelmaan ja kiireettömyyteen. Tahtoa rakastaa”, Virpi kertoi. Hän toivoo, että taulu muistuttaa katsojaansa rakkaudesta ja kiireettömyydestä. Sen taulu tekee.

Kiireenkin keskellä on korvaamattoman tärkeää antaa toisella aikaa, edes pieniä hetkiä. Koskettaa arjessa. Viestittää, että olen lähelläsi ja välitän sinusta. Kuunnella ja kuulla toista herkällä korvalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.