keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kompromissituolit tulivat kalliiksi


Joku ihmetteli taannoin, miksi sisustelijat vaihtavat sisustusta ”jatkuvasti”. Ja miksi mielipiteitä kysytään muilta? Eikö sisustetakaan kotia itselle, omien mieltymysten mukaan, vaan sellaiseksi, mikä miellyttää muita?

Jäin miettimään tätä. Pienet uudistukset piristävät mieltä, totta kai, mutta suurissa linjoissa pyrin ainakin itse kestävään lopputulokseen, johon voin olla tyytyväinen vuodesta toiseen. Voin ostaa vaihtelunhalun takia uuden maljakon, vaihtaa verhot vuodenajan mukaan tai miettiä jollekin huonekalulle uuden, paremman paikan, mutta isoja hankintoja teen hyvin harvakseltaan. Ei niihin olisi joka vuosi varaakaan.


Isompiin uudistuksiin ryhdyn, kun siihen on todellinen tarve ja rahat säästetty. Viime vuonna kotimme koki pitkän harkinnan jälkeen lähes täydellisen muodonmuutoksen ja muutosvauhti oli melkoinen. Uusimme lastenhuoneita lukuun ottamatta melkein kaikki huonekalut, maalasimme seinät ja lakkasimme lattiat. 

Tälle vuodellekin on riittänyt yksi suurempi satsaus, portaikon uudistus.  Koen, että tälle kaikelle oli iso tilaus, sillä edellisen kerran laitoimme kotia yli kymmenen vuotta sitten ja paikat alkoivat olla silmin nähden rempallaan.


Ei tulisi mieleenikään ryhtyä kaikkeen tuohon, tai edes osaan tuosta, heti kohta uudestaan. Olen iloinen siitä, että oma tyyli on pikkuhiljaa löytynyt ja voin asettua ja pysähtyä paikoilleni nauttimaan ilman loputonta muutosmylläkkää. 

Silti sisustelija on sisustelija ja katsoo kotia kaiken aikaa ”sillä silmällä”. Jotakin pientä hienosäätöä löytyy aina. Vähintään kukkia tai sohvatyynyjä tekee mieli vaihtaa.


Valintojen tai päätösten tekeminen ei aina ole helppoa, ja virhehankintoja tulee. Helppoa on silloin, kun tietää tasan varmasti, mitä haluaa ja löytää juuri sen oikean. Mutta kun pähkäilee kahden yhtä hyvän vaihtoehdon välillä tai ei löydä yhtään sopivaa, on mukava kysyä muiden mielipiteitä tai kokemuksia.  Se ei tarkoita, että sisustaisin kotiani muille.

Myönnän olleeni vähän aikaa sitten tilanteessa, jossa minulta olisi voinut aiheellisesti kysyä, miksi vaihdan taas sisustusta. Olin vain reilut puoli vuotta aiemmin hankkinut uuden keittiönpöydän ja kuusi tuolia, ja olin taas ostamassa uusia tuoleja. 

Miksi? Koska en ollut tyytyväinen. Miksi en ollut? Siksi, että olin haksahtanut kompromissiin. Kompromissilla tarkoitan sisusteluasioissa tyytymistä ok-ratkaisuun - ei hyvään saati täydelliseen, vaan sellaiseen, joka vain menettelee. Ratkaisuun, josta ei erityisemmin tykkää tai inspiroidu ja joka ei tunnu omalta, vaan on jonkinlainen pakko- tai hätäratkaisu.


Tein virheen, kun ostin tuolit, vaikka tunsin, että jokin niissä hiersi. Olimme olleet toista kuukautta ilman keittiöntuoleja (olin myynyt vanhat) enkä malttanut enää odotella, että keksisin ja löytäisin ne omalta tuntuvat. Arvaahan sen, että jos jokin asia vaivaa ostohetkellä, se vaivaa jatkossakin. 

Tuolit olivat liian umpinaiset ja tekivät muutenkin pienestä keittiöstämme ahtaan näköisen. En saanut oikein kunnon kuvaakaan niistä keittiössä. Tuolien tyyli toi mieleeni yrityksen neuvotteluhuoneen. Vaikka harmaa väri sopii keittiöömme, liika oli liikaa ja kuusi harmaata tuolia synkensi keittiön ilmettä. Olohuoneeseen väri olisi kyllä sopinut mainiosti, mutta kun tuoleja tarvittiin nimenomaan keittiöön. 

Harmitti. Mutta opin tästä jälleen kerran, että sisustelussakin kannattaa kuunnella itseään eikä toimia vastoin tunteitaan. Kun malttaa odottaa, oikea löytyy. Jokainen esine ja asia, joka on saanut minut innostumaan ja huokailemaan ”ihana”, ”kaunis”, ”ihan minun juttuni” tai ”sopii meille täydellisesti”, on ollut hyvä hankinta. Niin kuin tämäkin alla oleva tuoli, jollaisia lopulta hankin keittiöön epäonnisten tilalle. Siitä voit lukea täältä.


Harmaista neukkarihuonemaisista tuoleista neljä sai uuden elämän jonkun toisen kotona ja kaksi pääsi lapsen huoneeseen työtuoliksi ja vaatetuoliksi. Hän halusi ne, koska tykkää niistä ja niissä on hyvä istua. Ja minä sain keittiöön tuolit, jotka tuntuvat omilta. Onneksi mieltymyksiä on monenlaisia. 






2 kommenttia:

  1. Itsellä aikalailla samoja ajatuksia sistuksen suhteen. Oma tyyli on löytynyt ja peruselementit on ja pysyy. Tekstiilit vaihtuu ja joskus huonekalutkin tai vain niiden väri. Viimeisin isompi hankinta on ollut olkkarin pöytä. Kyllästyin vanhaan ihan totaalisesti ja lemppasin sen pihalle. Olimme ilman pöytää ja lopulta haina 'väliaikasi'pöydä ajatuksella Likka ottaa kun muuttaa pois kotoa. No nyt kävikin niin, että kun se oikea haluamani tuli eteen, niin en halunnutkaan sitä enään vaan tuosta väliaikaisesta tuli pysyvä......ainakin toistaiseksi.
    Nuo portaat ovat kyllä kauniit ja ovat kuin aina olleet tuollaiset ja tuossa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Satu <3 Hirmu kiva, kun jaksat kommentoida juttujani. Tosiaan, noinkin voi käydä, että johonkin huonekaluun tottuu ja siitä alkaa tykätä. Meillä kävi vähän vastaavasti olohuoneen pöydän, sohvapödän, kanssa. Olohuoneen uudistuksen myötä vanha sohvapöytä sai lähteä (vaikka tykkäsin siitä, mutta kun ei enää sopinut väreihin eikä tyyliin). Ensin olimme kokonaan ilman sohvapöytää ja aloin jo miettiä, tarvitaanko sitä sohvapöytää ylipäätään. Sitten tuumin, että pitäähän tavaroille ja kukille olla laskupaikka :) Aluksi en ollut ihan varma, sopiiko tuo nykyinen sohvapöytä meille, mutta aikani sitä katseltuani aloin tykätä siitä kovastikin.
    Portaisiin olen tosi tyytyväinen, paitsi että alin rappunen on erisävyinen! Kuvassa se ei näy, mutta livenä se on ihan eri paria. Firma lupasi vaihtaa sen, juuri päivitin blogipostaukseni sen osalta. Katsotaan, kuinka käy...
    Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.