torstai 4. toukokuuta 2017

Varmat viherkasvini


Sormeni syyhyävät laittamaan kesäkukkia pihalle – nyt siellä on vasta orvokkeja ja narsisseja pääsiäisen jäljiltä – mutta ehkä pitää hetki vielä odotella varmempia säitä, jos vaikka taas räntää tupsahtaa. Sillä välin voisin kertoa huonekasveistani. 

Vihersisustaminenhan on nyt suurta huutoa, mitä en suoraan sanottuna ihan ymmärrä. Miten viherkasvit voivat olla muodissa, nehän ovat aina kuuluneet koteihin? Ainakin meillä ovat. Ehkä kasveja on vain alettu käyttää harkitummin yhtenä sisustamisen elementtinä. 

Itse pidän ruukkukasveista siksi, että ne tuovat viihtyisyyttä kotiin ja puhdistavat ilmaa sekä tietenkin kestävät ja ilahduttavat paljon pidempään kuin lyhytikäiset leikkokukat, hyvässä lykyssä vuosikausia.


Olen kokeillut monia viherkasveja viime vuosien aikana, tappanut useita ja löytänyt luottokasvini. Viirivehka, rönsylilja, traakkipuu ja muratti ovat kasveja, joista tällä hetkellä tykkään, jotka viihtyvät meillä ja joita osaan hoitaa. 

Viirivehka vaatii kaksi kastelukertaa viikossa, nuo muut pärjäävät suuren osan vuodesta jopa yhdellä kastelulla viikossa. Sumuttelusta tykkäävät kaikki.

Viirivehkoja meillä on kaksi ja ne ovat viihtyneet huushollissamme jo pitkään, toinen olohuoneessa, toinen työhuoneessani. Viirivehka on ilmeikäs kasvi: sen olemus lurpsahtaa heti, jos se on saanut liian vähän vettä. Hyvä niin, sillä silloin kasvin pystyy vielä mainiosti pelastamaan. 

Laitan veden aluslautaselle tai suojaruukun pohjalle ja annan kasvin imeä sen verran kuin tarve on. Ylimääräiset kaadan pois. Näin en vahingossa tukahduta viirivehkan juuria liialla kastelulla.


Edellisen rönsyliljani tukahdutin ylikastelulla, mutta nykyisen nuoren kasvin kanssa olen osannut olla hillitympi. Kasvatin sen edesmenneen rönsyliljan jäänteistä ja olen siitä siksi erityisen ylpeä. 


Nuorikko on vielä melko hento, mutta se on kasvanut terhakkaasti, ja kasvaa varmasti vielä melkoisen reheväksi, jos en jotenkin onnistu kämmäämään. 

Talvella kastelen sitä vähemmän, noin kerran viikossa, ja annan mullan kuivahtaa kastelujen välillä. Kesäaikaan annan vettä vähän useammin ja tasaisempaan tahtiin. Sumuttelusta tämä kasvi nauttii tosissaan.


Traakkipuu ja muratti muuttivat meille ihan vahingossa, kun kävin Ikeassa ja nuo tarttuivat sen kummemmin suunnittelematta mukaani. Ihan normi Ikea-reissu siis. 


Traakkipuu on varmaan helpoin kasvini ikinä. Se vain olla möllöttää tyytyväisenä, ei kaipaa kovin paljon valoa ja kasteluakin vain niukasti. Jos tykkää viherkasveista mutta ei suuremmin halua paneutua niiden hoitamiseen, traakkipuu on nappivalinta.


Muratti on myös helppo, ja se puhdistaa ihanasti ilmaa. Tykkään sen valuvasta, rönsyilevästä muodosta. Yleensä minulla on ollut muratteja kesällä ulkona kesäkukkien seassa, mutta tänä talvena myös sisällä, peräti kahdessa huoneessa. Hyvin ne ovat viihtyneet sisälläkin. 

Muratti tykkää puolivarjoisasta tai varjoisasta paikasta ja selviää vähäisellä kastelulla ja harvakseltaan tapahtuvalla sumuttelulla. Talvella annan pintamullan kuivahtaa kevyesti kastelujen välillä eli kastelen kasvia noin kerran, pari viikossa.



Olen sitä mieltä, että omaan kotiin sopivat kasvit löytyvät kokeilemalla, eikä sama kasvi välttämättä viihdy eri kodeissa. Edellisessä kodissamme luottokasvini oli saintpaulia. 

Olohuoneemme leveällä ikkunalaudalla kukoisti pitkä rivi saintpaulioita, eikä meillä muita ruukkukasveja silloin ollutkaan. Viherpeukaloäitini ihmetteli aina meillä käydessään, miten saintpauliani voivat kukkia jatkuvasti. En tiedä. Muistin kastella niitä harvakseltaan aluslautaselle ja keväisin vaihdoin niille uudet mullat. Muuta en tehnyt.

Olen lähes satavarma, että onnistumiseni johtui siitä, että tuo ikkunalauta oli saintpaulioille kasvupaikkana ihanteellinen ilmansuunnan, valon määrän ja muun suhteen. Tässä nykyisessä kodissamme saintpauliat eivät viihdy ollenkaan. Olen pari kertaa koettanut, mutta kasvi nahistuu melko pian eikä suostu enää kukkimaan uudestaan. 


Toinen ruukkukukka, joka ei hoidossani kestä muutamaa viikkoa kauempaa, on krysanteemi. Se on kasvi, jonka onnistun tappamaan aina, enkä vieläkään tiedä, kastelenko sitä liikaa vai liian vähän vai missä vika. 

Olen koettanut kolme kertaa, enkä enää koeta. Me emme vain sovi yhteen. Mutta viirivehkan, rönsyliljan, muratin ja traakkipuun kanssa olemme selvästi samalla aaltopituudella.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.