lauantai 10. kesäkuuta 2017

Luonnonkukkia kodin kaunistukseksi, ja arvonnan tulos



Voi ihanuus, tätä kesän kauneutta, vehreyttä ja runsautta! Tällainen valokuvaamisesta ja kodin koristelusta kiinnostunut ihminen on ihan pyörällä päästään runsaudenpulan keskellä. Juuri kun on valkovuokoista ”päästy”, luonto pukkaa uusia ihanuuksia, joita voi kuvata ja kerätä kimpuiksi kotiin.



Kävelylenkeillä tarttuu mukaan aina joitakin ihanuuksia. Viime viikolla poimin kieloja ja tein niistä kimppuja etupihalta noukkimieni kevätkaihonkukkien kanssa. Mieluiten olisin yhdistänyt kielot lemmikkeihin, mutta niitä ei meidän lähimaastossa näytä olevan. Kevätkaihonkukat korvaavat kuitenkin mainiosti lemmikit, sillä niiden taivaansiniset kukat muistuttavat hämmästyttävän paljon toisiaan.

Kevätkaihonkukkia meillä riittää, sillä ne ovat rönsyilleet matoksi pitkin etupihan kukkapenkkiä. Paikka on niille ihanteellinen, puolivarjoinen, ja ne näyttävät viihtyvän hyvin alppiruusujen alla.



Kieloja löytyi hyvin vielä viime viikolla, mutta nyt niiden aika alkaa pian olla ohi. Muutama päivä sitten kuljeskelin taas metsässä ja löysin pieniä, suloisia metsätähtiä. Nekin sopivat mainiosti kevätkaihonkukkien seuraksi, joten poimin pienen kimpun.


Metsätähdissä on erittäin hennot ja lyhyet varret, eivätkä ne sovi mihinkään normikokoiseen maljakkoon. Onneksi löysin kaappien kätköistä minimaljakon, tai oikeammin miniruukun, joka on vain kahdeksan senttiä korkea. Siihen metsätähdet oli helppo istuttaa.

Metsätähdet, kuten myös kevätkaihonkukat, ovat niin heiveröisiä, että luulin niiden kuihtuvan maljakossa suunnilleen yhdessä, kahdessa päivässä. Mutta ne ovatkin kestäneet hämmästyttävän hyvin. Nyt taitaa olla kolmas tai neljäs päivä menossa, ja kukat näyttävät vielä ihan pirtsakoilta.


Tähän loppuun vielä edellisen postaukseni arvonnan tulokset:
Ylivoimaisesti suosituin taiteilija Virpi Mäkisen printti oli teidän mielestänne seesteinen Laiturilla, toiseksi eniten ääniä sai aurinkoinen Kevät puistossa. Arpaonni suosi Marja-Liisaa ja Teijaa, onneksi olkoon! Laitan teille pian meiliä ja posti tuo kuvapaketit :)

Kiitos paljon kaikille äänestäneille ja Sisustusilonan Facebook-sivuista tykänneille! 



2 kommenttia:

  1. Ihana kun luonnon oma kukkakauppa on vihdoinkin auennut ;) Matkalla töistä kotiin keräsin ison kesäisen kimpun mm. lupiineja, unikkoja, syreenia, hernepensasta, koristeomenapuuta....matkani on siis pitkä ja matkalla monta tien alta purettua taloa, mutta puutarhat sentään on vielä jäljellä <3
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu. Onpa teillä runsas valikoima kaikkea ihanaa. Vanhoista pihoista tosiaan voi löytyä vaikka mitä aarteita. Itse liikun paljon pyörällä, mutta silloin tulee yleensä vain pösötettyä eteenpäin. Kävellen pysähtelen paljon enemmän katselemaan ja keräilemään.
      Kaunista sunnuntain jatkoa ja iloista ensi viikkoa!

      Poista

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.