maanantai 14. elokuuta 2017

Terhakka tarhaneilikka kannattaa lisätä jo ensi kesän ostoslistalle


Hihheijaa, elokuu on jo puolivälissä, mutta ei tunnu siltä. Lapsilla alkoivat koulut viisi päivää sitten ja itse palasin töihin saman viikon alussa. Esikoisen ja minun piti hilata vuorokausirytmiämme useita tunteja aikaisemmaksi, mikä ei ihan kädenkäänteessä käy. Tiukkaa tekee etenkin aamuisin, eikä aikaisemmin nukkumaan meneminenkään ole illanvirkuille helppoa.

Säiden puolesta tämä ja viime viikko ovat olleet kesän parasta aikaa. Aurinkoa ja lämpöä on riittänyt välillä ihan läkähdyksiin asti. Vietin viikonloppuna kaksi puolikasta päivää pesiskentän laidalla, kun lapset pelasivat ja tuomaroivat, ja tein lisäksi pitkiä lenkkejä. Ilman aurinkorasvaa olisin varmasti kärähtänyt. Kerrankin ei tarvinnut palella tuulessa ja/ tai sateessa ja/tai koleassa. Ihana kesä!


Kesä jatkuu myös pihalla. Taka- ja etupihallamme kukkivat muun muassa ruukku- eli tarhaneilikat, vaikka kukkapenkissä syyshortensiat, angervot ja muut alkusyksyn kasvit ovat jo hyvässä kukoistusvaiheessa. 

Koetan kokeilla joka kesä jotakin uutta kasvia, ja tänä vuonna ostin tarhaneilikoita. En tiedä, miksi vasta nyt? Tällä hetkellä olen tykästynyt neilikoihin niin kovasti, että ne pääsevät varmasti myös ensi kesän ostoslistalleni. 


Tarhaneilikat ovat osoittautuneet todella kestäviksi. Ne ovat kukkineet uskomattoman ahkerasti ja sinnikkäästi koko kesän. Takapihallamme neilikat ovat aurinkoisessa paikassa terassilla ja etupihallamme puolivarjossa portailla. Ne näyttävät viihtyvän molemmissa olosuhteissa. Puolivarjossa kukat tosin kestävät kauemmin, paahteessa ne lakastuvat nopeammin, mutta onneksi uusia pukkaa tilalle.

Tarhaneilikat tykkäävät käsittääkseni tasaisesta kastelusta, mutta eivätpä nuo ole olleet moksiskaan, vaikka vettä on välillä tullut kuin aisaa. Etenkin alkukesästä pelkäsin, että kukkien juuret tukehtuvat jatkuvassa sateessa.







Neilikat kestävät hyvin myös pienen kuivahtamisen, ja kuulemma jopa pientä viileyttä tai hallaakin. Ne osoittivat kestävyytensä erityisesti lomamatkamme aikana, kun kukaan ei kastellut niitä reiluun viikkoon. Eikä silloin edes satanut suuremmin. Kun palasimme reissusta, kukat törröttivät iloisesti pystyssä ilman mitään rapistumisen merkkejä.


Sinänsä neilikoiden kestävyys ei ole yllätys. Talvella, kun ostin leikkoneilikoita, ne säilyivät maljakossa freesin näköisinä viikosta toiseen. Lopulta aloin jo kyllästyä, kun mokomat eivät lakastuneet millään. Voit lukea näistä superkestävistä leikkokukista täältä.

Nytkin olen muutaman kerran katkaissut silloin tällöin varren maljakkoon. Kukat ovat kestäneet vaasissa pienen ikuisuuden! Ihmettelemme vain aamusta toiseen lasten kanssa, eikö tuo vieläkään lakastu...

Pitäisiköhän kokeilla, suostuisiko tarhaneilikka talvehtimaan sisällä? Tämä kasvi voisi siitä hyvinkin selvitä.




maanantai 7. elokuuta 2017

Kierrättämisen iloa, ja euron sisustuslöytö


Siivoilin kesällä kaappeja ja löysin taas kassikaupalla kierrätettävää. Samalla, kun kävin viemässä kassit ja pussit kierrätyskeskukseen, silmäilin nopeasti myynnissä olevan tarjonnan ja iskin silmäni tähän sirolinjaiseen lasiseen maljakkoon.


Tykästyin heti maljakon muotoon ja väriin. Maljakko sopii mainiosti olohuoneemme tämänhetkiseen värimaailmaan. 

Lisäksi maljakko on kuin luotu aiemmin Ikeasta ostamani, pyöreälinjaisen maljakon kumppaniksi. Vai mitä sanotte? Eivätkö nämä ole kuin sisarukset, toinen vain on vähän hoikempi (uusi tässä yllä) ja toinen pulleampi (vanha tuossa alla). Hintakaan ei päätä huimannut: maljakko maksoi kierrätyskeskuksessa vaivaisen yhden euron!


Maljakko tarttui siis matkaan, ja olin iloinen superedullisesta löydöstäni. Jollekin toiselle tarpeeton vaasi löysi meiltä uuden kodin. Yhtä iloinen olin siitä, että pääsin eroon tarpeettomasta tavarasta, jonka joku toinen toivottavasti kokee itselleen tarpeelliseksi ja hyödylliseksi.


Hämmästyn aina uudestaan ja uudestaan siitä, miten kotoa voi lakkaamatta löytyä tarpeetonta tavaraa. Näin siitäkin huolimatta, että myyn tai vien kierrätyskeskukseen käyttämättömäksi jääneitä vaatteita, kenkiä, leluja, kirjoja, astioita, sisustustavaraa, verhoja, pöytä- ja kaitaliinoja, urheiluvarusteita ja ties mitä 5-10 kertaa vuodessa. 

Lisäksi tein vasta reilu vuosi sitten kotona perusteellisen remonttisiivouksen ennen lattiaremppaa ja seinien maalausta. Silloin kierrätyskeskukseen lähti pakettiautollinen tavaraa ja myyntiin toinen mokoma. Luovuimme mm. kirjahyllystä ja annoimme lähes kaikki kirjat pois. Luulin silloin, että enää meillä ei ole mitään turhaa. 

Mistä sitä tavaraa oikein tulee? En edes ole mikään shoppailija tai hamstraaja. Päinvastoin, inhoan tavarapaljoutta ympärilläni ja viihdyn paljon paremmin väljässä kodissa, joka ei pursua tavaraa. 

Tungen kaappeihin kaiken, minkä vaan voi siirtää pois näkyvistä, tai mikä mahtuu kaappeihin. Kaappeihin tavarat tosin unohtuvat helposti, varsinkin jos niitä ei käytä. 

Ehkä ongelman ydin onkin juuri siinä. Poissa näkyvistä, poissa mielestä. Sitten kun kaappia alkaa penkoa tai järjestellä, löytyy paljon sellaista, jota ei ole aikoihin, tai ehkä koskaan, käyttänyt. Toinen luonnollinen selitys ovat kasvavat lapset, joilta jää jatkuvasti jotakin pieneksi. Onneksi kierrätys on keksitty. 

                                                 Kaunista elokuun alkua!


tiistai 1. elokuuta 2017

Asumisen aikamatkalla 1800-luvun puutaloista Mikkelin asuntomessuille


Kävin asuntomessuilla Mikkelissä upean Saimaan rannalla. Kokemuksesta teki erityisen mielenkiintoisen se, että olin vain pari päivää aiemmin vieraillut 1700-1800-luvuilla rakennetuissa puutalokortteleissa Turun Luostarinmäessä. Harppaus tuon ajan pienistä, matalista, pimeistä ja heikosti varustelluista asumuksista tämän päivän suuriin, korkeisiin, valoisiin ja viimeisen päälle varusteltuihin asuntoihin oli valtava, suorastaan hengästyttävä.

Luostarinmäki on Turun ainoa yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi Turun palosta vuonna 1827. Parisataa vuotta vanhat rakennukset seisovat alkuperäisillä paikoillaan. Jos tuon ajan asumiskulttuuri ja kodinsisustus kiinnostavat, kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa. Yli 30 talossa riittää ihmeteltävää ja ihasteltavaa.


Itse hämmästelin ja kauhistelinkin sitä, miten ahtaasti ja pimeässä ihmiset asustivat. Huoneet olivat hämäriä ja sisustuksessa suosittiin tummia ja voimakkaita värejä, mikä teki asunnoista entistä pimeämpiä. Pienistä, yksikerroksisista ikkunoista ei kauheasti päässyt luonnonvaloa sisään eikä sähkövalaisimia ollut. Pirteissä poltettiin päreitä, kynttilöitä ja öljylamppuja.  

Mitään valkoista ei kodeissa ollut, vaikka esimerkiksi vaalea seinäpinta olisi saanut tilan tuntumaan suuremmalta ja valoisammalta. Tykkäsivätkö entisajan ihmiset tummuudesta vai olivatko he vain sopeutuneet jatkuvaan hämärään? Ehkä valkoinen oli noissa olosuhteissa epäkäytännöllinen, jopa mahdoton väri.


Kun siirryin ajassa parisataa vuotta ja kilometreissäkin melkoisen matkan eteenpäin Mikkelin asuntomessuille, jouduin, tai pääsin, suorastaan valotulvaan. Uudet, modernit kodit tulvivat valoa. Toki tummiakin taloja ja huoneita oli, mutta pääsääntöisesti sisustus oli vaaleaa, huoneet korkeita ja avaria ja ikkunat isoja - monessa talossa kokonaisten seinien kokoisia. Ovathan ne kauniissa metsä- tai järvimaisemassa upeita, kuin eläviä tauluja. 


Verhoja tai sälekaihtimia ei monessakaan talossa näkynyt. Itse mietin, olisiko sittenkin hyvä saada välillä suojaa valolta, auringonpaahteelta ja ohikulkijoiden katseilta. Jälkimmäisestä ei tosin ole haittaa, jos ikkunan takaa avautuu oma ranta tai suojaisa piha.


Avaruuden ja tilan tuntua lisäsi se, että huoneiden välisiä ovia oli vähän. Ruokailutila oli lähes poikkeuksetta olohuoneen yhteydessä ja makuuhuonekin saattoi jatkua ovettomana aulasta tai oleskelutilasta. 

Kaunista, mutta ei ehkä aina niin käytännöllistä. Ainakin makuuhuoneessa pitää mielestäni olla ovi. Liukuovet ovat siinä mielessä näppäriä, että ne säästävät tilaa eivätkä ole samalla tavalla ”tiellä” kuin avonaiset ovet.



Omaa silmääni miellytti messukodeissa juurikin valoisuus, raikkaus ja harmonisuus. Huomaan edelleen pitäväni eniten vaaleasta sisustuksesta, jota on maustettu lämpöisellä puulla, harmaalla, vaaleanpunaisella, roosalla, lilalla. Oli kiva huomata, että nämä värit, samoin kuin sinapinkeltainen, ovat edelleen ajankohtaisia.


Valkoisia ja harmaita sohvia oli paljon. Itsekin tykkään harmaasta. Valkoinenkin on kaunis, mutta en arvaisi sellaista omaan kotiini ostaa. Yhdessä messukodissa oli piristysruiskeena vaaleanpunainen sohva. Se istui mukavasti kauniiseen kokonaisuuteen. En tosin ole varma, kauanko pinkkiä sohvaa jaksaisi kyllästymättä katsella. Neutraali väri sopii ainakin meille paremmin.





Rottinkisia kalusteita, esimerkiksi kauniita ja ilmavia riippukeinuja näkyi useammassakin messukodissa. Olen kuullut, että moni on niihin tykästynyt. Leppoisaahan sellaisessa olisi keinutella ja lueskella, jos vain olisi sopiva paikka, johon tuolin voisi ripustaa. Tuskin sentään keskelle olohuonetta.


Ihastuin messuilla myös pöytiin, joissa on lasikansi. Pöydät olivat kauniita, keveitä ja ilmavia. Voisin hyvin nähdä itseni esimerkiksi työskentelemässä sellaisen äärellä. 



Oli kiva huomata, että vuoden alussa ostamani Elloksen Tanger-ryijymatto on ainakin kuvioinniltaan yhä kovasti muodikas. Samalla tavalla kuvioitu, vaalea matto oli yhden jos toisenkin asunnon lattialla. Lisäksi bongasin muutaman omasta kodistani tutun pöytävalaisimen, keittiöntuolin, kynttilänjalan ja vaasin. Tuli heti kivan kotoisa olo :)