sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Illanvirkun unihaaste: hyvä sänky ja riittävästi unta


Uusi vuosi pärähti meillä käyntiin palovaroittimen ulinalla ja uuninpuhdistuksella. Olin tullut kotiin rakkaan harrastukseni parista, lavatansseista, ja sain päähäni paistaa nopeasti uunissa hieman iltapalaa, tai pikemminkin yöpalaa.  

Kello oli yli yksi yöllä, mutta siinä ei sinänsä ollut mitään erikoista. Käyn tanssien jälkeen yleensä ”kierroksilla” ja niitä pitää hetki laskea ennen kuin pystyn nukkumaan. Olen muutenkin iltavirkku, ja viikonloppuisin ja loma-aikoina vuorokausirytmini keikahtaa helposti hyvin iltapainotteiseksi. Koetan hissutella niin, ettei kukaan herää. Jos olen yksin kotona, voin touhuilla vähän huolettomamminkin iltamyöhään.


En ehtinyt kuin saada uunin kuumaksi, kun palovaroitin pärähti soimaan. Paniikki! Kohta säntää koko naapurusto katsomaan, mikä hätänä. Varoitin ulisi hulluna. Korvissani vain vinkui, kun irrotin paristoja. Ei auttanut. Piti kiivetä sähkökaapille ja laittaa sähköt poikki, että sain varoittimen hiljaiseksi, ja tuulettaa koko asunto.

Uunin pohjalle jouluna palanut rasva kärysi aika hyvin… Olin unohtanut puhdistaa sen. En sentään alkanut puhdistaa uunia keskellä yötä, vaan siirsin homma suosiolla seuraavaan päivään. Siihen meni tunti.


Tämä episodi kuvastaa hyvin yhtä haastettani: riittävää nukkumista. Tällaisen iltavirkun ihmisen on hirveän vaikeaa saada itsensä ihmisten ajoissa sänkyyn ja nukkumaan. Piristyn iltaa kohden ja keksin kaikenlaista touhuamista – vähintään kirjoitan blogia tai päivitän Instaa. Usein tuntuu, etteivät päivässä tunnit riitä kaikkeen, ja päivää on venytettävä illasta. Jos ja kun kello soi aamulla seiskan maissa, arvaatte, etten ole aamusta ihan parhaassa vedossa... Luulisi, että vanhemmiten helpottaa ja alkaa väsyttää illalla aiemmin, mutta ei.

Valvominen ja aikaiset aamuherätykset alkoivat syksyn myötä verottaa voimiani - jatkuvan pimeyden lisäksi, kun akkuja lataavasta auringonvalosta ei ollut tietoakaan. Juuri ennen joulua olin jo aika poikki. Keskittymiskykyni alkoi herpaantua, muistini pätkiä, luovuuteni kärsiä ja kärsivällisyyteni heiketä. Hoidin kyllä työt ja kaikki muut velvoitteet, mutta vähän kuin automaattiohjauksella.


Havahduin, kun ajoin joulun alla nokkakolarin. En ollut kolaroinut ikinä koko sinä aikana, kun olen autoa ajanut. Kolari sattui onneksi vain parkkipaikalla hiljaisessa vauhdissa, eikä kenellekään ihmiselle sattunut mitään ja autotkin saadaan korjattua.

Luulen, että tämä oli varoitusmerkki: nyt nainen, alat huolehtia riittävästä unesta. Jos olisin ajanut yhtä sumussa liikenteessä, vaikkapa moottoritiellä, olisi käynyt paljon pahemmin.

Niinpä olen nyt luvannut itselleni, että alan nukkua enemmän. Opettelen menemään arkisin ajoissa nukkumaan. Piste. Loma-aikoina voin vähän löysätä. Piste.

Onneksi satsasimme viime vuonna uuteen hyvään sänkyyn, älyvaahtopatjoihin ja muhkeaan petauspatjaan. Ei ollut ihan halpaa lystiä, mutta kannatti: saan levolliset unet ja nukun uppotukkina illasta aamuun. Voit lukea lisää sänky- ja patjaruljanssistamme täältä


Nukkumista auttavat huomattavasti myös keväällä hankkimani pimennysverhot. En raaskinut vaihtaa niitä edes talveksi pois, koska kohtahan valo taas palaa. Pimennysverhoilla on oikeasti iso merkitys: valoisina iltoina tulee uni paremmin eikä aamuaurinko herätä liian varhain.


Muutama viikko sitten löysin Jyskistä söpöt perhoslakanat, joita en mitenkään voinut jättää kauppaan. Ostin myös elämäni ensimmäisen muotoon ommellun aluslakanan (Ikeasta). Ihmettelen, miksi vasta nyt? En ollut ikinä tajunnut, että muotoon ommellulla lakanalla sängyn saa pedattua yhtä siististi ja jämptisti kuin sairaalassa. Nyt on tämän talon kaikissa sängyissä sellaiset, ja lakanoiden vaihto ja petaaminen sujuu helposti ja huolettomasti.

                                                                  Hyvää unta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.