lauantai 3. helmikuuta 2018

Hetken rauhaa


Arjessa on ajoittain hetkiä, jolloin maailma on järjestyksessä. Voin ruksata asiat akuutilta "to do" –listalta yli ja huoahtaa hetken.

Olen varannut yhdelle parturin, toiselle optikon ja kolmannelle hammaslääkärin. Olen laittanut poissaolohakemuksen Wilmaan pesisturnausta varten ja sopinut kyytivuoroista lasten treenikuljetusringissä. Olen varannut autolle huollon ja itselleni paikan lemppari-Lassen lattari-tunnilta. Olen ostanut kuopukselle lahjan, leiponut synttärikakun jääkaappiin ja sopinut pikaisista kahvilatreffeistä ystävän kanssa. Olen muistanut soittaa äidille ja kysyä, kuinka kaihileikkaus meni, ja auttanut isää tietokoneasioissa. Olen käynyt kaupassa, laittanut pyykit pesuun ja ruuan uuniin.

”Ruuhkavuodet”, totesi ystäväni. ”Tuntuu, että kaikki repivät joka suuntiin, etkä millään riitä jokaiseen pyyntöön.”


Niinpä. Onneksi arki on kuitenkin useimmiten ihan, tai ainakin kohtalaisen, hallittavaa. Ja sellaisena minä tykkään arjesta. Mutta väsyneenä, nälkäisenä, huonosti nukkuneena tai töistä uupuneena tuntuu toisinaan, että en pysty repeämään kaikkeen.

Valmistahan arjesta ei tule koskaan, niin kuin ei sisustuksestakaan. Kun saa viisi asiaa hoidettua, tulee kuusi tilalle. Mutta siinä välissä on pieni suvantohetki: kaikki kunnossa.



Ne hetket ovat happea, jota hengitän, ja saan taas voimia. Voin istua rauhassa keittiönpöydän äärellä ja katsella, kuinka teelehdet tanssivat kupissa. Voin uppoutua ajatuksiini ja antaa niiden lennellä vapaasti ja vallattomina. Voin tuijotella ulos ikkunasta, lukea Hesaria ja blogeja ja juoda yhtä kupillista puoli tuntia. Tai voin kuvata kuivunutta ruusua tunnin. Ei ole kiire mihinkään. Mieltä ei paina mikään tekemätön asia.

Sellaisina hetkinä tunnen suurta levollisuutta ja rauhaa. Olen onnellinen kaikesta, mitä minulla on. Tässä ja nyt on hyvä  olla.

Kunnes… ”Äiti, mun sisäpelikengät ovat jääneet pieniksi. Koska mennään ostamaan uudet?”

Toisaalta, ihanaa olla tarpeellinen.



4 kommenttia:

  1. Juuri näin, ihanaa olla tarpeellinen, mutta miksi juuri silloin, kun saat sen kahvi tai teemukin eteesi ja ajattelin vailla selailla lehteä...Miksi juuri silloin kuuluu se 'Äiti....'
    Ihanan rauhallisia hetkiä sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Hei Satu,
    Niinhän se menee. Mutta en halua valittaa. Juuri yhtenä päivänä mietin haikeana, että mitäs minä sitten teen, kun en ole iltoja kiinni lasten harrastusrumbassa eivätkä he tarvitse minua... Noo, sitten ehdin itse harrastaa täydellä teholla :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Oi tuota aikaa...minun lapseni täysi-ikäisä, mutta kyllä tekemistä silti piisaa vieläkin. Onneksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marita,
      Uskon, että tekemistä piisaa! En epäile hetkeäkään, vaan uskon, että päiväninovat täynnä touhua sittenkin, kun lapset ovat isoja. On vaikka mitä suunnitelmia :D

      Poista

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.