lauantai 26. toukokuuta 2018

Mikä sinulle on tärkeää?



Aloin joitakin vuosia sitten siivota ja vähentää ei-niin-tärkeitä asioita elämästäni, muodikkaammin sanottuna konmarittaa elämääni. Haluan keskittyä asioihin ja ihmisiin, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Lapset, parisuhde, perhe, koti. Mielenkiintoinen työ, harrastukset, lasten harrastukset. Liikunta, terveys ja hyvinvointi. Läheiset ystävät ja sukulaiset.

Varsinkin näin loppukevään superkiireisenä aikana muistutan itseäni: Minun ei tarvitse osallistua kaikkeen. Ei edes silloin, kun pyydetään. Voin kieltäytyä tilaisuuksista, tapahtumista ja tekemisistä, jotka nielevät liikaa aikaani ja energiaani.

Kyse on priorisoinnista, siitä, mitä pidän tärkeänä ja mihin käytän aikaani ja voimiani. Kun luovun vähemmän tärkeistä asioista, energiani vapautuu tärkeisiin asioihin. Niihin keskittyminen johtaa omien arvojen mukaiseen elämään. Koen, että elän omannäköistäni elämää, jossa olen onnellinen.


Aluksi kieltäytyminen oli vaikeaa. Jokainen meistä ottaa huomioon muiden mielipiteitä ja ne vaikuttavat päätöksiimme, halusimme tai emme. Mitä muut ajattelevat, jos en tule? Olenko muiden mielestä tyly tai epäkohtelias? Loukkaantuuko joku? Yhä vieläkin minulle tulee toisinaan syyllinen olo, jos vastaan ei kiitos. Aivan kuin tekisin jotain väärää. 

Uskon silti, että asioista, jotka eivät kiinnosta tai joihin ei ole aikaa tai energiaa, voi kieltäytyä jämäkästi sen suuremmin selittelemättä. Välillä irrottautuminen vaatii sitä, ja se on myös tervettä itsekkyyttä. Oloni on parempi, rauhallisempi ja vähemmän kuormittunut, kun en yritä ehtiä kaikkeen. 
Tietenkin on myös velvollisuusvelvollisuuksia, joista ei voi luistaa. Mutta aidot velvollisuudet ovat asia erikseen. Ne on vain hoidettava. 


Tarkoitukseni ei ole olla huonolla tavalla itsekäs tai loukata muiden tunteita. Menen ilomielin ystävän lapsen ylioppilasjuhliin tai sukulaisen syntymäpäiville, mutta taloyhtiön pihatalkoot, pankin eläkesäästöillan tai harrastuskerhon illanvieton voin jättää väliinkin. 

Jos järjestäjä tai kutsuja on minulle tärkeä ja tiedän, että osallistumiseni on hänelle tärkeää, kieltäydyn harvoin. Koetan opettaa myös lapsille, että ystävyyden takia joutuu välillä tekemään asioita, jotka eivät juuri sillä hetkellä innosta. He kun narisevat toisinaan, ihan ymmärrettävästi, miksi pitää lähteä tylsiin rippijuhliin tai pitkästyttävälle kyläilykeikalle, kun olisi kivempaakin tekemistä. Niinpä.


Myös tärkeissä asioissa painotukset vaihtelevat. Välillä pitää keskittyä yhteen asiaan enemmän ja toiseen vähemmän. Yrittäjänä minulle on esimerkiksi tärkeää hoitaa työni ja asiakkaani hyvin. Näin kesän korvalla töitä on paljon ja olen kiireinen. Rakkaalle kumppanille ei juuri nyt jää niin paljon aikaa, mutta kuukauden kuluttua vaaka on taas keikahtanut toisinpäin, ja hän tietää sen. Annan enemmän aikaa parisuhteelle ja vähemmän työlle.

Aika on arvokasta. Haluan antaa sitä asioille ja ihmisille, jotka koen tärkeiksi. Usein elämän pienet hetket ovatkin niitä suuria. Ja vaikka muiden tarpeet ovat tärkeitä, niin sitä ovat myös omat. Ketään ei kannata rakastaa niin paljoa, että unohtaa olevansa itsekin tärkeä ja merkityksellinen.

Aurinkoista viikonloppua, nautitaan kesästä, ja juuri nyt, huumaavasta tuomentuoksusta!




sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Lehtokotilot pois kukkapenkistä – etanajahti alkoi!



Lehtokotilo on viheliäinen nilviäinen, joka nostattaa tukkani pystyyn ja kiukun pintaan. Törmäsin näihin inhokkeiheni tänä keväänä saman tien, kun aloin laittaa pihaa ja perennapenkkiä kesäkuntoon.

Viime kesähän oli lehtokotiloille ihanteellinen, sateinen ja kostea. Ne pääsivät lymyilemään vehreän, rehevän kasvillisuuden suojissa ja lisääntymään villisti. Silloin havahduin torjuntaan liian myöhään, ja päätin keskittää huomioni turvallisempiin ruukkukukkiin. Katselin vain toivottomana, kuinka kasvien lehdet reikiintyivät ja tuho levisi kukkapenkissä. Kun lehtokotilo on saavuttanut jonkun paikan, sen populaatio lisääntyy melkoisella vauhdilla.


Tänä kesänä aion tehdä kaikkeni estääkseni lehtokotiloita leviämästä. Ihanteellista olisi, jos saisin torjuttua ne kokonaan, mutta se taitaa olla utopistinen toive. Mutta ainakin olen aloittanut sodan nyt monella rintamalla.

Olen kiertänyt pienen takapihamme ja kolunnut kukkapenkin päivittäin ja poiminut pois kaikki kotilot, joita suinkin olen löytänyt. Torjunta kannattaa aloittaa heti, kun kotilot ilmestyvät pihaan tai puutarhaan. Lehtokotilot lähtevät keväällä liikkeelle ja ovat silloin nälkäisimmillään. Jos ne saa poimittua ennen kuin ne alkavat munia ja lisääntyä, on hyvät mahdollisuudet onnistua. Kun keväällä poimii yhden yksilön pois, kotiloita on kesällä 80 yksilöä vähemmän.


Kerään kotilot aluslautaselle tai muuhun astiaan ja tapan ne nakkaamalla kiehuvaa vettä päälle. Kuolleet nilviäiset suljen pussiin ja heitän roskikseen. Pihalle niitä ei kannata jättää, koska nilviäisillä on tapana syödä toisiaan, enkä halua houkutella niitä yhtään lisää.

Parhaiten lehtokotilot saa kiinni iltahämärällä, kun ne nousevat kasvien lehdille illan viiletessä ja kosteuden lisääntyessä. Myös pikkuruiset, nuppineulanpään kokoiset munat kannattaa kerätä pois ja hävittää.


Lehtokotilot viihtyvät parhaiten maassa, jossa on kalsiumia. Happamasta maasta ne eivät suuremmin pidä. Tämän olen huomannut. Meillä on lehtikotiloita ylivoimaisesti enemmän takapihalla kalkitussa maassa kuin etupihan happamassa maassa alppiruusujen, pikkutalvion, kevätkaihonkukkien ja pensasmustikan seurassa. Etupihalla, kuten myös takapihalla, on kuitenkin myös kuunliljoja, jotka ovat lehtokotiloiden suurta herkkua.





Päätin raivopäissäni, että kiskon kuunliljat pois, jotten ehdoin tahdoin houkuttele kotiloita niiden herkuilla. Ryhdyin tuumasta toimeen, vaan eipä ollutkaan ihan helppo homma. Kuunliljoilla on aivan järkyttävän sitkeät juuret! Pienet kuunliljan alut istuivat järkähtämättä maassa, vaikka niitä miten kiskoin, revin ja raastoin. Yritin jo viime vuonna harventaa niitä, mutta luovutin.



Otin avukseni rikkaruohonpoistajan eli voikukkapihdit, joilla yleensä napsin näppärästi voikukkia juurineen, mutta eipä ollut niilläkään ihan vaivatonta. Ähelsin hikipäässä toista tuntia, ja lopulta kovat juurimöhkäleet alkoivat irrota pala palalta. Kuunliljojen kohdalle jäi kukkapenkkiin aukko, mutta eipä tuo haittaa. Luulen, että ympärillä olevat maanpeittokasvit valtaavat alueen kyllä pian.

Poistin myös voikukat ja muut leveälehtiset kasvit pihalta, sillä niistäkin lehtikotelot pitävät. Ne viihtyvät voikukkien alla silloinkin, kun ympäröivä nurmikko on leikattu. Kun pitää pihan siistinä ja poistaa kaikenlaiset pöpeliköt ja kasvien ”jätealueet”, lehtokotiloilla on vähemmän paikkoja piileskellä.





Varsinaisen kotilopesäkkeen löysin kukkapenkin ulkopuolellekin levinneen, rehevän kurjenpolvijuurakon alta. Saksin ja karsin pöheikön karskilla kädellä ja keräsin kotilot pois. Nyt on enää hillitty kasvusto jäljellä - eikä yhtään kotiloa lähimailla.

Istutin kukkapenkkiin muutamia uusia perennoja, muun muassa akileijan. Siitä lehtokotilot eivät kuulemma tykkää, joten se saanee kukkia rauhassa. Akileija on komea ja sen kukat ovat kauniita katsella, joten ihan pelkästään etanoiden takia en kasvia ostanut.


Kun olin päässyt pihan siivoamisessa vauhtiin, karsin samalla aitaan ja seinään levinnyttä villiviiniä pienemmäksi ja leikkasin pensasaidan matalammaksi. Nyt piha näyttää siistiltä, ja olen tyytyväinen, kun mikään ei rehota valtoimenaan. Tuntuu yhtä hyvältä kuin silloin, kun on tehnyt kotona suursiivouksen ja siivonnut sellaisetkin paikat, joita ei yleensä tule siivottua.

Luomutorjuntatoimieni lisäksi levittelin kasvien juurille rautafosfaattirakeita, joita syötyään kotilot hakeutuvat koloihinsa ja kuolevat. Rautafosfaatti on haitatonta ihmisille ja eläimille. Sitä voi ostaa puutarhamyymälöistä ja rautakaupoista. Ongelma on vain se, että ainetta joutuu lisäilemään kesän mittaan. Toistaiseksi en tiedä, kuinka hyvin tuo toimii.


Satu Sata sävyä vihreää -blogista kommentoikin jo tuossa alla, että Englannissa lehtokotiloita karkotetaan valkosipulilla kuunliljoista. Minäkin keittelin kotiloiden kiusaksi pari litraa tujua valkosipulilientä, jota lisään muutaman ruokalusikallisen kastelukannulliseen vettä ja ruiskuttelen kasvien lehdille. Liemestä tuli todella vahvaa, sillä taisin laittaa kahteen litraan peräti kymmenen kynttä ja keittelin seoksen tiiviiksi.

Säilöin tiivisteen puolentoista litran limsapulloon ja jätin tiskipöydälle odottelemaan. Seuraavana päivänä poikani piti lähteä koulun jälkeen kiireellä pesismatsiin toiselle paikkakunnalle. Olin itse silloin juuri kaupassa, ja kun tulin takaisin, huomasin, että valkosipulivedestä on hävinnyt pari desiä. 

Ei hyvää päivää, oliko poika juonut sitä!!! No ei onneksi. Hän oli aikonut ottaa tiskipöydällä olevan ”vesipullon” mukaansa, mutta päätti vaihtaa veden, kun se näytti samealta ja vanhalta. Poika ei ehtinyt kuin avata korkin ja kaataa siitä tilkan pois, kun haju hyökkäsi päälle. Eiköhän se kotiloitakin karkota. 


Ja sitten vielä yksi torjuntatapa, johon en itse pysty kauheasti vaikuttamaan: takapihallamme ahkerasti vieraileva harakka. Yleensä en ole mikään harakkafani, mutta nykyään hypin suunnilleen riemusta aina, kun harakka tulee nokkimaan pihalle. Harakat nimittäin pystyvät nokkimaan kotelon hajalle ja käyttämään lehtokotiloita ravinnokseen. Myös mustarastas pystyy samaan, mutta niitä ei meillä ole näkynyt, valitettavasti.

Näillä konsteilla mennään ja toivotaan parasta. Mutta nyt aion nauttia kesästä, kukista, auringosta ja lämmöstä. Sitä onkin tarjoiltu meille runsaalla kädellä jo toista viikkoa, ja tuntuu, että kasvit kasvavat vauhdilla ja alkavat kukkia etuajassa.  

Olin ajatellut pärjätä tämän kesän ilman tähtisilmiä. Mutta niinhän siinä taas kävi, etten voinut vastustaa kiusausta, kun näin lempparikesäkukkiani puutarhamyymälässä. Onneksi oli vielä kaksi ruukkua tyhjänä ja sain kukat istutettua ilman ruukkuostoksille lähtemistä.







sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Helpot luottokukkani ja tämän kesän väriteema: valkoinen ja vaaleanpunainen


Ihana lämpö on hellinyt meitä jo viikon, ja olen päässyt lempipuuhaani: ostamaan ja istuttamaan kesäkukkia. Perennapenkit ovat kutakuinkin valmiit - vaikka ainahan niihinkin voi tehdä pientä säätöä - mutta ruukkuistutuksia on kiva vaihdella vuosittain.

Valitsen joka kesä väriteeman, jonka mukaan laittelen kukkia ruukkuihin ja amppeleihin. En tykkää valtavasta värikirjosta, vaan haluan, että samat värit toistuvat isoissa ruukuissa, pienissä ruukuissa ja amppeleissa niin etu- kuin takapihallakin. Meillä on pieni takapiha ja vielä pienempi etupiha, ja värien sekamelska tekisi niistä levottoman näköisiä.


Välillä teemani on ollut keltainen, valkoinen ja violetti, välillä sininen, punainen ja valkoinen. Valkoinen on raikkaana värinä lähes aina mukana, ja tänä vuonna päätin ottaa sen seuraksi vain vaaleanpunaisen. Valkoinen ja vaaleanpunainen vihreää vasten on yksinkertaisen kaunis, vähän hempeäkin yhdistelmä, josta tykkään todella paljon.


Etuoven pieleen ostin tänä kesänä amppelikasviksi valoa ja lämpöä rakastavan petunian. Petuniat tarvitsevat vähintään 5–6 tuntia auringonvaloa päivässä, joten toivotaan, että paistetta riittää. Tällä hetkellä ainakin vaikuttaa hyvältä, kun varjossakin on +25 astetta, vaikka on vasta toukokuu. Pikkuisen jännittää, kuinka petunia selviää hoidossani. Se kun tarvitsee tasaista kastelua, enkä itse ole niitä kaikkein jämpteimpiä kastelijoita.


En tiedä, miksi en ole aiemmin ostanut petuniaa. Ehkä valikoimaa on vain niin paljon, ettei kaikkea tule kokeiltua. Mutta nyt kokeilen valkoista petuniaa myös ruukussa etupihalla amppelin alapuolella. Istutin sen seuraksi vaaleanpunaisen neilikan ja muratin.

Muratti sopii valuvana, aina vihreänä kasvina ihanasti kesäkukkaistutuksiin muiden korkeampien kasvien seuraan. Siitä onkin tullut yksi luottokasveistani, jota minulla on ruukuissa lähes aina. Se ei kuulemma viihdy suorassa paahteessa ja sitä pitäisi kastella säännöllisesti, mutta meillä muratit ovat pärjänneet hyvin kaikenlaisissa olosuhteissa, varjossa, paahteessa, tuulessa, kosteudessa ja kuivuudessa.




"Löysin" neilikan viime kesänä. Se osoittautui käsittämättömän kestäväksi ja pitkään kukkivaksi kesäkukaksi, joka sinnitteli kukkivana terassillamme vielä ensilumen aikaan. Neilikka sietää paahdetta ja pientä kylmyyttä ja kukkii alkukesästä pitkälle syksyyn. Tykkään kerrannaisesta kukasta muutenkin, joten valkoiset neilikat pääsivät terassille ruukkuistutukseen vaaleanpunaisen pelargonian ja muratin kanssa.


Pelargoniaa pidin pitkään mummokukkana mutta nykyään tykkään tästä klassisen kauniista kukasta kovasti. Värivalikoima on herkullinen, ja pelargonit ovat neilikan ohella kestävimpiä kukkia, joita voi istuttaa pihalle. Tuntuu, että pelargonia kukkii koko kesän säästä riippumatta. Parhaiten se toki viihtyy aurinkoisella ja valoisalla paikalla. Ripottelin valkoisia ja vaaleanpunaisia pelargonioita tänä vuonna myös yksittäisiin ruukkuihin terassille.


Kesäkukat voivat hyvin, kun niitä muistaa kastella ja lannoittaa ja nyppii kuivat kukat pois. Erityisesti petunia tarvitsee runsaasti ravinteita, jotta se jaksaa kukkia ja kukoistaa. Koska olen välillä (usein) hajamielinen, enkä aina muista, mille kukille olen antanut lannoitetta ja koska viimeksi, valitsin helpomman tien: ostin pitkävaikutteista kasviravinnetta. Sitä kun ripottelee kukille kerran alkukesästä, voi olla loppukesän huoleti, sillä yksi lannoituskerta riittää koko kaudeksi.

Mitä kesäkukkia sinun pihallasi on? Olisi kiva kuulla ja saada ehkä uusia vinkkejä kukista, joita kannattaisi kokeilla.




sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Pienen budjetin viikonloppuloma Pariisissa, rakkauden kaupungissa



Unelmani toteutui vihdoin: pääsin Pariisiin! Ja mikä ihaninta, sain tehdä matkan kaikkein mieluisimman matkakumppanin eli rakkaan mieheni kanssa. Meillä on syntymäpäivät peräkkäin huhtikuussa, ja olemme viime vuosina juhlineet yhteissynttäreitä tekemällä pidennetyn viikonlopun mittaisen matkan johonkin Euroopan kaupunkiin – kahdestaan, ilman lapsia. Toissa vuonna olimme Budapestissä, viime vuonna Roomassa. Tänä keväänä lennähdimme hurmaavaan Pariisiin. 

Pariisin maine maailman romanttisimpana kaupunkina ei ole tuulesta temmattua. Kaupungissa on ainutlaatuinen tunnelma, jota on vaikeaa sanoin kuvata. Sen vain aistii. Käsi kädessä kulkevia, halailevia ja suukottelevia pariskuntia näkyy joka puolella. Kukaan ei katso pitkään, jos uppoutuu syleilyyn keskellä katua, metroasemalla tai puistossa.

Mutta Pariisissa on paljon muutakin viehättävää. Tässä muutamia asioita, jotka saivat minut ihastumaan kaupunkiin.

1 Upea arkkitehtuuri

Pariisin arkkitehtuuri on elämys. Se on myös harvinaisen hyvin säilynyttä ja entisöityä. Kuljin kaupungissa silmät ihastuksesta ymmyrkäisinä: käsittämättömän kauniita, vanhoja ja ilmeikkäitä rakennuksia joka puolella, mihin vain silmä sattui eksymään.

Mies kiinnitti huomionsa historiallisiin nähtävyyksiin, joita kaupunki on pullollaan, mutta minä ihastelin erityisesti taloja ja ranskalaisia parvekkeita koristeellisine rautakaiteineen. Myös ikkunoiden edessä näkyi useimmissa taloissa taidokkaasti tehtyjä, kiemuraisia ja koristeellisia rautakaiteita. Ne ovat jotenkin niin romanttisia.





2 Ystävälliset ihmiset

Ranskalaiset ovat ylpeitä historiastaan, kulttuuristaan ja kielestään. Mutta ylimielisiä he eivät minusta ole, vaikka usein niin kuuleekin sanottavan. Vanha klisee ”jos et osaa ranskaa, et saa Pariisissa mitään palvelua” ei pitänyt meidän huomiomme mukaan lainkaan paikkaansa. Ja mehän emme ranskaa osaa.

Ranskalaiset olivat pääosin mukavia ja kohteliaita. Pardon, bonjour ja de rien olivat varmasti eniten kuulemani sanat viikonlopun aikana. Kohteliaisuudesta tulee minulle aina hyvä mieli, niin nytkin. On mukavaa, kun ihmiset ovat huomaavaisia toisiaan, myös vieraita, kohtaan.

Harva kohtaamamme pariisilainen osasi kunnolla englantia, mutta moni yritti tosissaan tehdä parhaansa. Se, mikä ei selvinnyt puhumalla, selvisi ilmeillä ja eleillä. Emme myöskään huomanneet, että turisteja tai ei-ranskalaisia olisi katsottu pitkin nenänvartta. Esimerkiksi eräässä kahvilassa meidän ei tarvinnut kuin istahtaa alas, kun viereisessä pöydässä istuva pariisilaisrouva alkoi jutella ystävällisesti ja kysellä, mistä olemme kotoisin ja millainen sää maassamme on. Lähteissään hän kyllä korosti, että hän on pariisilainen.


3 Asiat hoituvat

Olen kuullut Ranskassa asuvien suomalaisten tuskailevan, miten hankalaa ja hidasta asioiden selvittäminen ja hoitaminen maassa on. Tällaiseen emme törmänneet. Sen sijaan törmäsimme hotellin respassa vastaanottovirkailijaan, joka oli valmis tekemään kaikkensa, jotta ongelmat selviäisivät ja olisimme tyytyväisiä.


Olimme varanneet huoneen pienestä, viehättävästä Collegede France -hotellista, joka sijaitsee hyvällä paikalla Latinalaiskorttelissa, yliopistokaupunginosassa. Huone oli ylimmässä kerroksessa ja suloinen, mutta todella pieni. Lisäksi ohuen seinän takana oli hissin konehuone, joka piti hirveää meteliä aina, kun hissi vähänkin liikahti. Ilmoitimme respaan, ettemme pysty nukkumaan huoneessa. Hotelli oli täyteen buukattu, mutta respa lupasi hoitaa asian. ”Give me twenty minutes”, hän pyysi.

Eipä aikaakaan, kun kaveri oli hommannut meille huoneen toisesta hotellista. No, sekään ei miellyttänyt meitä (ei, emme me oikeasti ole ronkeleita). Respa totesi jälleen kärsivällisesti, että eipä hätää, hän järjestää asian. Mies lähti kädet ja housunlahkeet heiluen kanssamme naapurihotelliin ja puhui meille sieltä huoneen. Muutimme kimpsuinemme tähän vieressä sijaitsevaan Home Latin -hotelliin ja viihdyimme, ja nukuimme, siellä mainiosti.


Saimme rahat takaisin ensimmäisestä hotellista, sekä lisäksi virvoitusjuomat ja kutsun tulla hotelliin aamiaiselle. Ja mehän menimme. Harmi vain, että liian myöhään, sillä aamiaistarjoilu oli juuri loppunut. Mutta eipä hätää. Tuttu respa totesi ”give me ten minutes” ja järjesti meille aamiaisen. Hän oli ilmeineen ja eleineen kuin englantilainen koomikko, mutta asiakkaita hän todella osasi palvella.

Yllätyksemme toinen hotelli oli jopa edullisempi kuin alkuperäinen valintamme. Kolmen yön reissu Pariisissa lentoineen (Norwegian) ja hotelleineen tuli maksamaan kohtuulliset 430 euroa per henkilö. Kevät on Pariisissa sesonkiaikaa, joten kovin edullista huonetta on haastavaa löytää hyvältä paikalta. 


4 Helppo ottaa haltuun kävellen ja metrolla

Pariisi avautuu parhaiten pitkillä kävelyretkillä. Oli ihanaa samoilla pitkin Latinalaiskorttelin kujia ja leveää Champs-Elysees -puistokatua, kulkea ohi ikonisen Louvren taidemuseon ja läpi Concorden aukion, käydä Riemukaaren ja Eiffel-tornin juurella. Kävelimme lauantaina melkein huomaamatta kymmenen kilometriä ja sunnuntaina lähes yhtä paljon. Kun alkoi väsyttää, hyppäsimme metroon.







Paras yhdistelmä liikkumiseen onkin mukavat kengät ja pitempiä välimatkoja varten metron kymmenen lipun sarjalippu tai 1-5 päivän Paris Visite -matkakortti, jolla saa rajattoman käyttöoikeuden kaikkiin Pariisin julkisiin liikennevälineisiin valituilla vyöhykkeillä. 

Me ostimme 19,50 euron hintaiset kahden päivän matkakortit keskustan kattaville vyöhykkeille. Niiden voimassaoloalue ei ulottunut lentokentälle asti, mutta hyppäsimme Orlyn lentokentältä liukkaasti liikkuvaan raitiometroon ja vaihdoimme Gare d'Antonyn asemalla metroon. Tämän lipun hinta oli kympin luokkaa. Takaisin kentälle menimme samalla yhdistelmällä.

Pariisi mainostaa julkista liikenneverkostoaan yhdeksi maailman tehokkaimmaksi ja turvallisimmaksi. Metro- ja bussiverkosto onkin kattava ja tiheä ja kulkuvälineet ovat suhteellisen siistejä, vaikka metro on avattu jo vuonna 1900. Pariisin metro on Euroopan kolmanneksi vanhin. Sillä liikkuminen vaihtoineen oli todella jouhevaa. Hinnat, reitit ja muuta infoa löytyy täältä



5 Seine ja sillat

Seinen yli kulkee yli 30 toinen toistaan upeampaa siltaa. Ne lukeutuvat mielestäni Pariisin kauneimpien nähtävyyksien joukkoon. Pont Saint-Michel -siltaa pitkin kävelimme useaan otteeseen edestakaisin, mutta monta muutakin näimme kävelyreissuillamme. 



Kaupungin vanhin silta on vuonna 1607 valmistunut Pont Neuf. Runsain ja koristeellisin lienee Pont Alexandre III, joka on koristeltu katulampuilla ja kerubeja, nymfeja, leijonia ja voitonjumalattaria esittävillä patsailla. Sillalta on hyvät näkymät Eiffel-tornille, joten silta on arvatenkin suosittu kuvauspaikka.



Pariisin keskellä kulkeva Seine-joki jakaa keskustan kahteen osaan: Rive droite (joen oikea puoli) ja Rive gauche (joen vasen puoli). Majoituspaikkamme Latinalaiskortteli yliopistoineen ja kirjailijakahviloineen sijaitsee aiemmin boheemissa maineessa olleella vasemmalla puolella.

Lauantai-iltana löysimme Seinen varrelta kauniin auringonlaskupuiston, jonne laskeva aurinko paistoi upeasti. Nuoret kokoontuivat Seinen penkereille eväineen ja myös puistossa oli ihmisiä piknik-koreineen nauttimassa illasta.




Pariisissa on paljon puistoja, ja ehdoton ykköspuisto on Luxembourgin puisto aivan keskellä kaupunkia. Siellä on kaksi merkittyä pikniknurmikkoa, jotka täyttyvät ihmisistä hyvällä säällä. Tässä puistossa ehdimme valitettavasti vain piipahtaa, mutta sinne on ehdottomasti päästävä käyskentelemään pidemmästi seuraavalla Pariisin reissulla.

6 Kahvilat

Monen mielestä jo pelkkä kahvilakulttuuri riittää syyksi matkustaa Pariisiin. Kahvilat eivät ole pelkästään paikkoja, joissa hörppätään hopeasti kahvit, vaan ne ovat kohtaamispaikkoja, olohuoneita ja ylipäätään paikkoja kaupunkielämän keskiössä. Ja kahviloita Pariisissa todella riittää, joka makuun ja jokaiselle kukkarolle. Useimmissa kahviloissa näytti olevan pöytiintarjoilu, mutta laskun voi käydä maksamassa myös tiskillä.


Kahviloissa istuskelu on lempipuuhiani matkoilla. Mikäpä sen mukavampaa kuin nauttia hyvin ja oikeaoppisesti valmistettua kahvia tai teetä herkullisten suolaisten tai makeiden leivonnaisten kera, katsella ihmisvilinää ja aistia kaupungin sykettä. Tällä reissulla nautin ehkä parhaimman cafe latteni ikinä.


Maistoin myös macaroneja elämäni ensimmäisen kerran. Macaron-leivokset ovat alun perin kotoisin Italiasta, mutta ne saapuivat Ranskaan italialaisen Katariina de´Medicin mukana, kun hän meni naimisiin Ranskan Henrik II:n kanssa. 

Rapsakka, mehevätäytteinen marenkileivos on nykyään ranskalaisen jälkiruokakulttuurin tähtituote, jolla on jopa oma, valtakunnallinen nimikkopäivänsä maaliskuussa. Montaa macaronea en pysty yhdellä kerralla syömään, sen verran makeita ne ovat. Mutta kauniitahan ne ovat ja juuri sopivan pieniä pieneen makeannälkään.


Entäpä turvallisuus? 

Kun varasimme matkan Pariisin, epäröin hetken, uskaltaako kaupunkiin matkustaa. Matkalla huoli ja pelko unohtuivat tyystin.

Ranskassa ollut poikkeustila on päättynyt, mutta sen tilalle on astunut voimaan uusi laki terrorismin ehkäisemiseksi. Suomen suurlähetystön mukaan uusien terrori-iskujen mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Ranskan viranomaisilla onkin "vahvistettu turvallisuusvalmius". Käytännössä tämä näkyi lähinnä yleisenä valvontana liikenteessä ja turistinähtävyyksissä sekä siinä, että julkisten tilojen ja kauppakeskusten ovilla tarkastettiin laukut. Lentokentällä turvatoimet olivat ehkä tiukimmat kuin millään aiemmalla matkallani.

Mitään uhkaavaa tai pelottavaa ei onneksi osunut matkallemme. Ainoa tylsä juttu oli viimeisen eli neljännen päivän vesisade ja koleus, jonka takia lähdimme lentokentälle todella hyvissä ajoin. Olipahan kerrankin kunnolla aikaa kentällä, eikä mitään kiirettä. Sadepäivä oli myös hyvä muistutus siitä, ettei täydellistä idylliä ole. Pariisissakin sää vaihtelee ja voi olla jopa yhtä viileää kuin Suomessa. Silti voi nauttia yhdessäolosta ja uusista kokemuksista.