sunnuntai 16. syyskuuta 2018

4 x kaunista ja käytännöllistä keittiöön

Jutussa on tehty yhteistyötä Stalan ja Vera-Veran kanssa.


Heipparallaa, täällä ollaan taas. Pyörähdin tuossa parin päivän sairaalakeikalla leikkauksessa. Onneksi kaikki meni hyvin ja olen päässyt toipumisessa hyvin alkuun, vaikka vähän väsyttääkin. Pitää vain malttaa ottaa iisisti, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että liikuntaharrastukset on valitettavasti pitänyt laittaa kävelyä lukuun ottamatta tauolle neljäksi viikoksi.

Mutta kirjoittaa ja valokuvata voin, joten tässä tulee vielä viimeinen postaus 10-osaiseen keittiöremonttisarjaani. Sarjasta tulikin vähän pidempi kuin olin etukäteen ajatellut. Toivottavasti sinulta ei pursu jo keittiöasiat korvista ulos… Lupaan kirjoittaa muustakin taas pian!


Viime postauksessani näytin kuvia uudesta, remontoidusta keittiöstämme ja kerroin kaluste- ja materiaalivalinnoistamme. Siitä puuttui kuitenkin viimeinen silaus eli pienet käytännölliset ja kauniit esineet, jotka ovat arjessa tärkeitä ja tekevät keittiössä touhuilusta sujuvampaa ja mukavampaa. Tässä niistä neljä, joihin olen kovasti tykästynyt:

Valutusastia

Stalan valutusastia on osoittautunut aivan lyömättömäksi komposiittialtaan ja Damixan hanan kaverina. Komposiittiallas on iso ja monin tavoin käytännöllinen, mutta välillä tulee tarve ”jakaa” allas eri toiminnoille. 



Valutusastiassa voin pestä salaatit, tomaatit, kurkut ja muut vihannekset ja jättää ne valumaan astiaan ja silti huuhtoa tai tiskata pieniä astioita altaassa. Välillä laitan tiskatun kattilan tai pannun kuivumaan valutusastian päälle. Isoimmat padat ja kattilat kun eivät mahdu kuivauskaappiin ja tasolla en oikein tykkää niitä kuivatella.

Valutusastia on tehty ruostumattomasta teräksestä ja siinä on pehmeät silikonireunat, joiden ansiosta astiaa on miellyttävä käsitellä. Se ei kilise eikä kolise, vaan asettuu altaan päälle hiljaa ja pehmeästi. Valutusastian voi laittaa kummalle puolelle allasta tahansa ja pestä kätevästi tiskikoneessa.



Iso leikkuulauta

Jos on valutusastia kätevä, sitä on myös tämä komea ja ergonominen leikkuulauta. Sekin löytyy Stalan valikoimista. 


Tykkään laudan muotoilusta, kauniista puukuviosta ja silikonitassuista, joita ei ihan joka laudasta löydykään. Tassut pitävät leikkuulaudan tukevasti paikoillaan tason tai pöydän päällä, vaikka kuinka rivakasti sipuleita silppuaisi tai porkkanoita pilkkoisi.

Lauta on niin iso, että se ulottuu altaan reunojen yli eli sen voi asettaa myös altaan päälle. Tämä on kätevä ominaisuus etenkin silloin, kun tasolla ei tahdo olla lasku- tai leikkuutilaa. Öljytty, lämpökäsitellystä saarnista tehty leikkuulauta on tyylikäs ja sitä voi huoletta käyttää myös tarjoiluastiana. Se sopii esimerkiksi juustotarjottimeksi pöytään.




Silikonialusta

En muista tarkalleen, kuinka hyvin valitsemamme laminaattitaso kestää lämpöä. Taisi olla noin 180 astetta, mutta esimerkiksi suoraan uunista otettua vuokaa tai pannua ei voi laittaa sellaisenaan laminaattitason päälle. Kuumuutta kestävä, taipuisa silikonialusta onkin meillä ahkerassa käytössä – se kestää jopa 250 asteen kuumuutta. Lasken sen päälle kuumat kattilat, pannut ja vuoat ja toisinaan jotain viileämpääkin, sillä alusta suojaa tasoa myös naarmuilta.



Käytän toki myös perinteisiä kankaisia pannulappuja ja pannunalusia, mutta tällä Stalan silikonialustalla on muutama etu niihin verrattuna. Silikonialustan päällä voi kuoria myös kasviksia tai juureksia ja kipata ne yhdellä kaadolla roskikseen. Lisäksi alustan päälle voi huoletta laittaa mitä tahansa tahmaista, kuten hillo- ja hunajapurkkeja, sillä alusta on helppo pesaista puhtaaksi altaassa tai tiskikoneessa. Luulen, että keksin alustalle vielä paljon muutakin käyttöä.

Keittiöpyyhkeet

Mitäpä olisi keittiö ilman keittiöpyyhettä. En ole koskaan laskenut, montako kertaa päivässä pesen kädet keittiössä. Varmasti kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Olen myös ahkera leipoja ja tarvitsen pyyhettä milloin sämpylöiden, milloin korvapuustien päälle.



Ilahduin valtavasti, kun löysin Vera-Veralta laadukkaat, Suomessa valmistetut, ajattoman kauniit pellava- ja hamppupyyhkeet uuteen keittiöömme. Arvostan suuresti tuotteiden ekologisuutta ja luonnonmukaisuutta, ja ovathan nämä pyyhkeet myös todella kauniita. Harmaa Aina-keittiöpyyhe on tehty ohuesta pellavasta, joka on yksi lempimateriaaleistani. Se on imukykyinen ja kuivuu nopeasti.


Pelto-pyyhe puolestaan on hamppua, ja sen huomaa. Pyyhe on jämäkkä ja kestävä, imee hyvin kosteutta ja kestää hyvin myös hankausta. Olen yhtä ihastunut kumpaankin pyyhkeeseen, enkä ole vielä osannut päättää, kumman pyyhkeistä nimeän käsipyyhkeeksi ja kummasta tulee leivontaliina. Ehkä vaihtelen. Näitä pyyhkeitä voi pestä huoletta, sillä pellava ja hamppu vain pehmenevät pesu pesun jälkeen.

* Tuotteet on saatu blogin kautta Stalalta jaVera-Veralta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.