perjantai 7. joulukuuta 2018

Helpot lahjavinkit & kolme keinoa vähentää joulustressiä


Olen kehittänyt itselleni kolmen kohdan ohjelman, joka lievittää joululahjastressiäni. Keinot ovat hirveän yksinkertaisia:

  1. Annan lahjoja vain omalle perheelleni. Ystävien ja muiden sukulaisten kanssa olemme sopineet, että emme osta toisillemme lahjoja. Sen sijaan käymme kylässä tai tapaamme muuten ja annamme toisillemme lahjaksi aikaa.
  2. Hankin lapsille, miehelle ja vanhemmille vain yhden tai muutaman harkitun, tarpeeseen tulevan lahjan. Aineettomat lahjat ovat parhaita, mutta tavarakin voi olla toivottu ja tarpeellinen.
  3. Kierrän jouluruuhkat ja ostoshysterian kaukaa ja teen lahjaostokseni netissä aina, kun se on mahdollista. Paketti tulee kätevästi omaan postilaatikkoon tai läheiseen Smartpost -automaattiin. Helppoa, nopeaa, vaivatonta ja todella stressitöntä!

Tykkään itse yksinkertaisista ja käytännöllisistä lahjoista. Sellaisista, jotka helpottavat arkea ja tuovat siihen iloa. Minulle riittää, että saan yhden joululahjan, mieheltäni. Jotenkin vaan tuntuu kivalta, kun hän muistaa.

Olen kerännyt alle yksinkertaisia, mutta käytännöllisiä ja hyväksi todettuja lahjaideoita, joihin kukaan kotoilija tuskin pettyy. Ne ehtivät vielä hyvin pukinkonttiin.

Koska haluan helpottaa mahdollista lahjastressiäsi, lisäsin myös suoria linkkejä tuotteisiin. Mainittakoon, että en ole sopinut tässä postauksessa mistään kaupallisesta yhteistyöstä. Olen kuitenkin valinnut tuotteita myös niiden tuotteiden joukosta, joihin olen aiemmin tutustunut blogiyhteistyön tiimoilta. 

Herkuttelijalle



Ruotsalaisen perheyhtiön Heavenly by Schöttingerin makeiset on valmistettu pieteetillä laadukkaista aineista. Ylelliset herkut on pakattu kauniisiin purkkeihin - juuri sellaisiin, joita on kiva antaa lahjaksi tai tuliaisiksi. 

Herkkufirma pyrkii löytämään toisilleen täydellisiä makupareja, joita ovat esimerkiksi suklaakuorrutettu lakritsi (Crave), tryffelisuklaakuorrutteinen manteli (Lust), vadelma-maitosuklaakuorrutteinen manteli (Blush) ja merisuola-karamellikuorrutteinen manteli (Vain). 

Näitä ja useita muita makuja voi tilata helposti Herkku ja Lahja Murenan verkkokaupasta.



Pehmeiden pakettien ystävälle



1. Minulla oli lapsena poncho, jota rakastin. Nyt yksi lempivaatteistani on Mai Niemen valmistama kaunis Timanttisiivet-poncho. Ohuesta villasta tehty poncho on  tyylikäs, lämmin ja mukava päällä. Sitä voi käyttää miten päin vain ja minkä vaatteiden kanssa tahansa. Ponchon voi huoletta ostaa lahjaksi, sillä se sopii kaikenkoisille. Värivaihtoehtoja on useita.

2. Vera-veran ekologiset Pelto-hamppupyyhe ja Aina-pellavapyyhe ovat kauniita katsella ja käytännöllisiä leivontaliinoina tai käsipyyhkeinä keittiössä tai kylppärissä. Molemmissa pyyhkeissä on parempi imukyky kuin puuvillassa ja niitä voi huoletta pestä usein, sillä hamppu ja pellava vain pehmenevät pesussa.


Pyykkääjälle




1. Ekologinen pyykkietikka korvaa huuhteluaineen, mutta siinä missä huuhteluaine jättää jäämiä koneen rakenteisiin, tuoksuva etikka poistaa niitä ja raikastaa pesukoneen. Murena Deco -pyykkietikka pehmentää tekstiilejä, kirkastaa värejä ja poistaa hajua ja tunkkaisuutta, eikä se ärsytä ihoa. 

2. Murena Deco -suoristussuihke suoristaa ryppyjä, helpottaa silittämistä ja raikastaa vaatteet ja muut tekstiilit. Olen suihkinut sitä kosteisiin vaatteisiin ennen silitystä ja käyttänyt kiireessä myös kuivasuoristukseen.


Kuivaihoiselle ja herkkähipiäiselle



1. Dermalog-perusvoiteet imeytyvät hyvin ja saavat ihon tuntumaan ihanan pehmeältä. Ne sopivat talven kuivattamalle tai luonnostaan kuivalle iholle kasvoille, käsiin, sormiin, huulille. Voiteen rasvapitoisuus kannattaa valita oman ihon mukaan. Herkkäihoisena tykkään näistä voiteista erityisesti siksi, että ne ovat hajusteettomia eikä niissä ole käytetty allergisoivia raaka-aineita.

2. Tästä voiteesta tuli heti lempparivoiteeni päivittäiseen käyttöön. Dermalog Face Cream levittyy ja imeytyy hyvin ja saa kasvot tuntumaan ihanan pehmeiltä. Se on hajuton, eikä ärsytä herkkiä silmiä. Voidetta on helppo annaostella kätevästä pumppupullosta. 


3. Tämä jalkavoide pehmentää jopa kaltaiseni innokkaan tanssinharrastajan korppujalat. Flexitol Moisturising Foot Cream ravitsee jalkoja ja pitää ne sileinä ja pehmeinä – kunhan muistaa rasvata jalkoja säännöllisesti, mieluiten päivittäin.

Löydät tuotteet apteekista ja esimerkiksi Yliopiston verkkoapteekista. 

Ruudun ääressä viihtyvälle



1. Enpä olisi uskonut, että ihastuisin tällaiseen jötikkähiireen, mutta niin vain kävi. Logitechin MX Verticalia on todella miellyttävää käyttää, eikä ranne kipeydy kovassakaan käytössä. Ergonomiahiiri on suunniteltu niin, että se jättää käden luontaiseen 57 asteen pystyasentoon eli suunnilleen kättelyasentoon. Kyynärvarsi rasittuu vähemmän ja ranteeseen kohdistuu pienempi paine kuin normaalihiirtä käytettäessä. Mainio lahja ahkeralle tietokoneen käyttäjälle.

2. Kuka katsoo leffoja ja lempparisarjojaan tabletilla? Minä ainakin, ja usein. Lenovon Yoga Tab 3 Prossa on tarkka, kirkas ja värintoistoltaan miellyttävä näyttö ja kätevä esiin kääntyvä jalusta, jonka avulla laite on näppärää säätää eri asentoihin. Suuri akku kestää pitkään. Ylimääräisenä hauskuutena tabletissa on sisäänrakennettu projektori, jonka kautta videot, kuvat, elokuvat ja sarjat saa heijastettua isompaan kokoon seinälle.


Kotikokkaajalle



1. Stalan suuri leikkuulauta on valmistettu öljytystä, lämpökäsitellystä saarnista. Tykkään laudan kauniista puupinnasta ja tukevista silikonijaloista, jotka pitävät laudan tukevasti paikoillaan. Tyylikästä lautaa voi käyttää myös tarjoilualustana.

2. Heirolin Sydän-lettupannulla paistuu kerralla kuusi söpöä lättyä. Valualumiinirunko johtaa hyvin lämpöä ja letut irtoavat helposti tarttumattomasta pinnoitteesta. Pannu sopii kaikille liesityypeille.

3. Läpinäkyvällä lävikkökannella varustettu Heirolin Grippy Induktion -kattila päästää ylimääräiset höyryt ulos ilman, että kantta on pidettävä raollaan. Tukevista kahvoista saa hyvän otteen ja kansi pysyy paikoillaan kahvojen sulkumekanismin ansiosta. Kattila on tehty valualumiinista ja siinä on kestävä tarttumaton pinnoite. Ebdoton suosikkikattilani puuronkeittoon.

4. Stalan taipuisan silikonialustan päälle voi huoletta laskea kuumat pannut, kattilat ja uunivuoat. Alusta kestää kuumuutta 250 asteeseen saakka ja suojaa tasoa ja pöytää. Helppo pestä käsin tai tiskikoneessa. Meillä on silikonialusta jatkuvassa käytössä, sekä kokatessa että leipoessa.

Olisikohan siinä riittävästi lahjavinkkejä? Toivottavasti jouluvalmistelusi sujuvat mukavissa merkeissä ja stressittömästi. Muistetaanhan antaa läheisillemme myös läsnäoloa ja kiireetöntä yhdessäoloa. Se on kuitenkin arvokkainta tässä elämässä <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, jos kommentoit! Vastailen pian.